Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen

28.05.2017
Lauantaiaamuna osa Kotkien ja Haukkojen pelaajista suunnistivat kotoisaan Rajatorpan kalliosuojaan, jossa ohjelmassa oli haasteottelut seuran vuotta nuorempia vastaan.
 
Lähtökohdat otteluihin:
 
Koska osa pojista oli mökillä ja osa muuten vaan viikonlopun vietossa, niin saimme Pingviineistä muutaman pojan lainaksi, jotta saatiin pelit pelattua.
2008-syntyneillä on ollut hyvä kausi alla ja sarjassa tuli molemmille vain muutama tappio, joten nyt he hakivat syksyn vastaavien haasteotteluiden tapaan vähän kovempia pelejä, silloin tosin Kotkien tilalla pelasivat Pingviinit.
 
 
P07 Haukat(/Pingviinit) - P08 Haukat 9-5
Haukkojen kausi lopetettiin virallisesti kahdella harjoituspelillä seuran vuotta nuorempia P08 Hait/Haukat-joukkueita vastaan. Selkeää käsitystä ei ollut kuinka nuoremmat pojat olivat kehittyneet sitten edellisen kohtaamisen joulun tienoilla.
P07 Haukat saivat tällä kertaa 5 poikaa vahvistukseksi myös P07 Pingviineiltä. Kahdella ketjulla lähdettiin kaatamaan nuorempia poikia ja tarkoituksena oli pitää pelitempo kovana kummankin pelin aikana. Ensimmäisessä pelissä painotettiin laukauksien määrää (ja laatua) sekä maalille menoa, koska kaukalo Rajatorpan kalliosuojassa suosii enemmänkin pohjoisamerikkalaista pelityyliä, eli kapea ja lyhyt kaukalo, jossa etäisyydet mahdollistavat laukauksien suorittamisen heti puolen kentän jälkeen. Tämän lisäksi haluttiin antaa vastustajalle painetta heti heidän omalla puolustusalueella pitämällä karvausta ylhäällä ensimmäisen erän aikana. Peli eteni hyvin tasaisissa merkeissä aina tilanteeseen 4-4, jonka jälkeen karkasimme muutaman hienon yksilösuorituksen saattelemana parin maalin johtoon. Tämän jälkeen painotettiin syöttelypeliä, jonka jälkeen muutama maali saatiin aikaiseksi myös hienojen syöttöketjun tuloksena. Kummatkin ketjut pelasivat myös uhrautuvasti oman maalin edessä, jolloin saimme useamman vaarallisen vedon plokattua. Tämä myös nähtiin pelin käännekohtana, koska vastahyökkäyksistä saimme tehtyä lopussa tarvittavat maalit, jotka vaadittiin voittoon. Pojat noudattivat hyvin sovittua taktiikkaa ottaa heti ylhäältä vastustajasta kiinni, joka selvästi oli nuoremmille pojille haasteellista. Voitto kotiin lukemilla 5-9.
P07 Haukat(/Pingviinit) - P08 Hait 10-6
 
Toinen peli aloitettiin heti lyhyen teknisen tauon jälkeen. Tähän peliin lähdettäessä painotettiin pelirohkeutta sekä pallollisena että pallottomana. Peli oli meidän hallussa heti alusta alkaen ja veimme peliä suvereenisesti aina tilanteeseen 2-10 asti. Poikien hyvän olon tunne pääsi valloille ja pelirohkeuden painottaminen kostautui lopussa yksinyrittämisenä, jolloin päästimme vastustajan kaventamaan neljällä maalilla tilanteeseen 6-10. Ilmeisesti ensimmäisen pelin kova karvaus oli vienyt osan puhdista, joka näkyi poikien jaloissa pelin lopussa. Tämän johdosta pelin tempo laski ja passivoiduttiin hieman. Tässä tuli kuitenkin esille taas ”huomattavasti” vanhempien poikien rutiininomainen kokemus ja pystyimme jäädyttämään peliä lopussa, jopa pistämällä vähän roikkupalloa vastustajan päätyyn ja näin saimme pelattua loput minuutit kellosta pois. Toisesta pelistä myös voitto - lukemin 6-10.

08_1.jpg


P07 Kotkat - P08 Hait 17-3
P07 Kotkat - P08 Haukat 9-4
 
Kotkien peleistä ei jää kauheasti kerrottavaa.
Päivän harjoituspelit menivät kuitenkin Kotkilta hienosti, hallittu voitto molemmista peleistä, joista ensimmäinen peli ratkesi jo ensimmäisen puolen minuutin kolmeen maaliin. Vastustaja pidettiin muutamaa hyökkäystä lukuunottamatta täysin pimennossa ja pelin hallinta oli meillä 90% peliajasta. Harjoiteltiin pelin tiimellyksessä pallollista hallintaa, kun kerrankin oli aikaa ja tilaa. Ajoittain se onnistuikin, vaikka pikkuisen välillä alkoi monella maalinälkä puristamaan ja yksinyrittäminen voi voiton joukkuepelaamisesta. Nähtiin pelissä myös muutama syöttörallikin, missä pallo kävi kaikilla neljällä pelaajalla ja maali syntyi suoraan syötöstä. Kotkien osalta kausi päättyi pelien osalta hyvään mieleen kahden hienon voiton siivittelemänä.
Vaikka tämä paikalle saapunut Kotkat-ryhmä olikin ehkä vähän turhan kova vastus nuoremmille, niin nyt nämä voitosta voittoon juosseet haastajat ainakin näkivät, että pelaaminen ei aina ole helppoa ja pärjäämisen eteen on tehtävä paljon töitä.

 

08_2.jpg

Loppusanat:
 
P08 joukkueet olivat kehittyneet puolessa vuodessa paljon, mutta edelleen P07 joukkueet pitivät kunniastaan kiinni ja ottivat selkeät voitot kaikissa peleissä. Vauhdikkaista ja rehdeistä peleistä kiitokset kummallekin P08 joukkueiden pojille ja valmennukselle, kuten myös Pingviineille pelaajien lainasta.  Vaikuttaa siltä, että treenipeleistä alkaa olla muodostumassa selkeästi perinteinen tapahtuma, joten kummatkin P07 joukkueet odottavat taas innolla seuraavaa kohtaamista.
21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.