2007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
18.12.2016
Hyvin kautensa aloittaneet SB Vantaan -08 joukkueet Haukat ja Hait haastoivat lauantai aamuna vuotta vanhempien haastajasarjajoukkueet Haukat ja Pingviinit.
Ennen peliä annettiin -07 Haukkojen teemaksi syötöt ja liike syötön jälkeen.
Ensimmäinen peli lähti molemmilta joukkueilta tunnustellen varovaisesti liikkeelle. Pienellä niskalenkillä ja maalivahtimme huippu seiveillä saimme kuitenkin puristettua etumatkaa ja puoliajalla johdettiin ottelua jo 5-2.
Toisella puoliajalla otteet rentoutuivat ehkä vähän liikaakin ja aika ajoin unohdettiin joukkuepeli ja roiskittiin puolesta kentästä laukauksia epätoivoisina.Vastustajan molempien pelien veskoille täytyy antaa krediittiä meidän omia yhtään väheksymättä, olivat nimittäin huippuvireessä! Muutama hyvä syöttöralli saatiin toisella puoliajalla ja niistä riittävät maalit ottelun naulaamiseen 10-3 meille!
Toiseen peliin lähdettäessä vaihdettiin puolustajat hyökkääjiksi ja toisinpäin. Maalivahdiksi "pääsy" valittiin KPS:lla (kivipaperisakset) kahden pojan välillä.
Peliin lähdettäessä odotukset olivat ehkä pojilla vähän ylimieliset edellistä peliä peilaillen...No, vastus olikin astetta kovempi ja muutaman vaihdon jälkeen oltiinkin yhtäkkiä tappiolla 2-5. Syöttöpeli takkuili ja vastustajan ahnas karvaus sai meidän pelin sekoilemaan. Puoliajalle päädyttiin kuitenkin onnellisesti tasatilanteessa 6-6.
Toinen puoliaika oli vuoristorataa, välillä nähtiin hienoja maaleja kolmella syötöllä ja välillä taas puolustus murtui helposti ja vastus pääsi helposti keskeltä läpiajoon. Pelin loppupuolella kaivettiin tarvittavat onnistumiset ja voitto tuli lopulta maalein 12-8.
Suuriin maalimääriin vaikutti myös se, ettei meidän kentällä ollut käytössä maalinpienentäjiä.
Sovimme -08:en kanssa, että pelaamme kevätkaudella uudelleen samanlaiset harkkapelit.
Haukat 07 - Haukat 08 10-3
Haukat 07 - Hait 08 12-8
Pingviinit 07 - Hait 08 7-3
Pingviinit - Haukat 08 8-7
|