Sunnuntaina aamupäivällä Tiger Sport Areenalla kohtasivat seuran P07 Kotkat ja P06 Buffalot.
Aamu lähti käyntiin normaalisti ulkolenkillä. Ennen lenkkiä kerrattiin kuitenkin vielä 5vs5 pelin sääntöjä ja taktiikkaa, olihan kyseessä monelle kotkanpojalle ensimmäinen peli isolla kentällä.
Peliin lähdettiin kahdella sentterillä, kolmella laituriparilla ja kahdella pakkiparilla. Pelin alusta lähtien nähtiin, että pojat olivat lähteneet voittamaan peliä, kaikki olivat keskittyneitä ja pitivät omat paikkansa loistavasti! Avasimme maalihanat heti muutaman minuutin jälkeen ja vastustajaa emme päästäneet johtoon kertaakaan ottelussa. Taktiikka toimi koko ottelun läpi mainiosti, vaikka sitä ei oltu harjoiteltu, kuin viime torstaina vasta ensimmäistä kertaa. Jokainen voi taputtaa oikein kunnolla itseään selkään. Selkeetä virhettä ei ollut kenelläkään yhtään koko ottelussa, eikä peli olisi voinut juuri paremmin sujua! Hallitsimme läpi ottelun sekä hyökkäyksiä, että puolustusta, oli tarvittaessa kovuutta ja taitoa!
Ensimmäinen erä sujui vielä tasaisissa lukemissa, mutta mitä pidemmälle peli eteni, niin sitä enemmän Kotkien näyttämisen halu ja vaihtopelaajien määrä alkoi näkymään.
Ottelussa nähtiin hienoja maaleja molempiin suuntiin ja useita tolppiin kilahtaneita vetoja, joten jommankumman yhtään paremmalla tuurilla lopputulos olisi voinut olla aivan toinen. Nyt kuitenkin ottelu päättyi ansaitusti Kotkien 9-3 voittoon.
Pojat (kuten myös vanhemmat) olivat silminnähden tyytyväisiä peliinsä, joten tästä on hyvä jatkaa kohti kevään sarjapelejä.