Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.

20.02.2018

Viikko sitten oli taas sekä Kotkien että Haukkojen vuoro pelata sarjapelejä.

Lomailujen, sairastumisten, ikävien vastoinkäymisten ja muiden poissaolojen seurauksena joukkueet olivat todella raajarikkoisina liikenteessä. Onneksi pelaajapuolelle saatiin jälleen kerran apuja seuran -08 Black- ja White-joukkueista. Valmennuksessa ja tilastoinnissa saatiin apua parilta isältä ja joukkueenjohtajan hihasta vetämältä jokerikortilta, itseltään Samuli Thammilta.

 

kotkat_500px.png

 

KKP - Kotkat 9 - 15

Kotkien pelit pelattiin Tiger Sportissa, joten matkaväsymyksen taakse olisi turha mennä mikäli pelit menisivät huonosti. Kotkien ryhmää saatiin täydennettyä lopulta vuotta nuoremmista kolmella pelaajalla. Myös peliryhmän valmennus koki täydellisen muutoksen kun penkin takana häärivät edarikapteeni Samuli Thamm apunaan Jani, jonka monet tuntevat paremmin joukkueen luottopakin isänä.

 

kotkat1_500px.png

Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin KKP, joka sai edellisessä kohtaamisessa kokea Kotkien vaarallisuuden 14-2 päättyneessä pelissä. Vaikka joukkueen esitysten ailahtelevuuden vuoksi edellisen pelin tulosta on turha muistella, niin tälläkin kertaa ottelu alkoi hyvin.

Vaikka lainavalmennukselle annettiin lähes vapaat kädet tehdä mitä tahansa, niin pojat löysivät silti omat tutut paikkansa kentältä. Joukkue hyökkäsi aktiivisesti koko viisikolla ja pelattiin jälleen aktiivisesti joukkueena paljon palloa syötellen.

Vastustajan maalit olivat taitavia yksilosuorituksia, eikä pelin ajan kylmänä maalissa seisonut maalivahtimme voinut maaleille mitään. Nämä ovat vaikeita pelejä maalivahdille kun pallo pyörii suurimman osan ajasta vastustajan päädyssä, jonka jälkeen he käyttävät omat paikkansa tehokkaasti. Vähän paremmalla puolustamisella lukemat olisivat olleet paljon kauniimmat.

Viimeisessä erässä osuttiin hyvällä prosentilla maaliin, sillä erässä tehtiin yhteensä peräti 13 maalia!

Voi olla syynä myös se, että jalka alkoi jo vähän painaa kapean miehistömäärän ja vauhdikkaan pelin vuoksi.

Loiske Jellonat - Kotkat 13 -1

Kotkien toinen vastustaja oli Loiske Jellonat.

Peli alkoi suhteellisen tasaisesti, vaikka espoolaiset hallitsivatkin hienokseltaan peliä. Mitä pidemmälle erä eteni, niin sitä vähemmän Kotkanpoikien jalka enää liikkui. Erän loppuun asti sinniteltiin tasatilanteessa, kunnes jouduttiin kaivamaan pallo ensimmäisen kerran omasta maalista pois. Erätauolle mentiin siedettävässä 1-0 tilanteessa.

Toisessa erässä pojat hyytyivät kokonaan ja vastustaja juoksi meidät kumoon. He valloittivat keskiviivan ja me ei vaan päästy juurikaan pallon kanssa hyökkäysalueelle. Jellonat olivat paljon agressiivisempia 1vs1 tilanteissa ja juoksivat ohi suurimmasta osasta meidän pelaajia. Peli repesi täysin ja tauolla tilanne oli jo 9-1.

 

kotkat2_500px.png

Kauden teeman mukaisesti mentiin tämäkin peli loppuun. Kun peli siis repesi toisessa erässä täysin, niin kolmannessa erässä loppuu se viimeinenkin yritys sekä peli-ilo ja vastustaja tekee maalin lähes jokaisesta hyökkäyksestä, näin tälläkin kertaa. 

Erää pelattiin vajaa 6 min. ja se oli sitten siinä.

Tiivistettynä ensimmäinen peli oli hienoa katseltavaa, jossa pojilla oli pilkettä silmäkulmassa ja pallo liikkui, kun taas toisessa loppui täysin liike ja paremmalle hävittiin selvästi. Pojat olivat mielissään, kun saivat ohjeita edaripelaajalta ja taisi Samulillekin tehdä hyvää katsella välillä vähän pienempienkin poikien pelejä, kun iski seuraavana päivänä divaripelissä kaksi maalia.

TU Thunder - Haukat 13-5

Haukkaryhmä lähti pelaamaan tällä kertaa iltavuoroon kehä III:n länsipäähän, kun ensimmäinen peli starttasi vasta klo 15 lauantai-iltapäivänä. Vastaan asettui tuttuakin tutumpi TU, tosin tällä kertaa heidän Thunder-joukkueensa.

 

haukat_500px.png

Iltapäivän asetelmat pelille olivat myös Haukkaryhmän näkökulmasta haasteelliset, koska loukkaantumisten ym. muiden poissaolojen takia ei meinattu saada edes kahta viisikkoa kasaan ja maalivahtikin oli kysymysmerkki vielä viikon keskivaiheilla. Onneksi vuotta nuorempien ryhmästä saatiin siis tulitukea rosteriin ja näin ollen saatiin kaksi täyttä viisikkoa heti ensimmäiseen peliin ja maalivahtikin löydettiin lopulta omista pojista. 

Peli saatiin tuttuun tapaan käyntiin hieman myöhässä aikataulusta, joten pitkä ilta oli tiedossa. Haukat pääsivät hyvin peliin mukaan heti ensimmäisessä erässä, jossa mentiin päästä päähän vauhdikkaasti. Valmennuksen mustien lasien läpi katsottuna Haukat hallitsivat erää. Vedot menivät Haukoille 11-6 kuvaten hyvin myös Haukkojen pienoista hallintaa ensimmäisessä erässä. Ensimmäisen erän jälkeen oltiin kuitenkin tappiolla muutamista oman pään merkkausvirheistä johtuen. 

 
haukat1_500px.png
 

Toinen erä oli historian kummallisin. Pataan tuli 5-0, ja ihan ansaitusti. Vastustaja oli jokaisessa irtopallossa ensimmäisenä ja käänsi nopeasti vastahyökkäyksiin keskialueelta rokottaen näistä hyvällä prosentilla. Hieman heikko merkkauspelaaminen jatkui läpi toisen erän, josta TU rankaisi armottomasti. Haukkojen vedot kohti vastustajan maalivahtia näyttivät lukemaa 17, joka ei ole ollenkaan huono. Jotain se vaan kertoi ehkä meidän poikien tehottomuudesta. Tolppia ja ylärimoja tuli useampi, mutta niitä ei vaan lasketa näissä peleissä. 

Kolmannessa erässä Haukat pääsivät taas pelin juoneen paremmin mukaan ja vastustajan maalia kohti pommitettiin yhteensä 22 kertaa. Näistä ei kuitenkaan kovin montaa päätynyt vastustajan maalivahdin selän taakse. 

Yhteenvetona voidaan sanoa, että toinen erä oli todella huono, josta valmennus kantaa vastuun. Muuten pojilta oli taas hyvää tsemppiä. Tämä ilmeni myös uhrautuvana alaspäin pelaamisena etenkin kolmannessa erässä, josta iso peukku pojille. Vaikka kuinka näitä tilastoja katsoo, niin ei se lopputulos mihinkään muutu, vaan tappio tuli. Tässä kuitenkin tilastonikkareille tiedoksi: Haukat 22 torjuntaa ja vetoja kohti vastustajan maalia 50!!!!. 

Vaatihan se ensimmäinen peli veronsakin yhden nilkan vääntymisen muodossa, joten toiseen peliin lähdettiin yhden hyökkääjän vajauksella.

MaSu - Haukat 4-14

 
haukat2_500px.png
Lauantai-illan viimeiseen peliin vastaan asettui MaSu. Vastustaja lähti peliin vielä vaikeammista lähtökohdista kuin Haukat, sillä joukkue oli saanut kasaan toiseen peliin ainoastaan yhden viisikollisen pelaajia. Haukkojen scouttien mukaan kyse oli flunssa-aallosta, jonka kouriin vastustajan miehistö oli joutunut helmikuun alussa. Haukkojen hyökkäyksestä putosi ensimmäisen pelin loukkaantumisen vuoksi yksi hyökkääjä, joten peliin lähdettiinkin hieman muokatuin ketjuin. Valmennus päätti rohkeasti lähteä peliin vain kolmella puolustajalla ja kahdella hyökkäysketjulla. Peli lähti käyntiin hyvin tasaisissa merkeissä ja täytyy heti todeta, ettei vastustaja lähtenyt peruuttelemaan laisinkaan, vaan antoi heti kovaa painetta alusta alkaen omalla hyökkäysalueella Haukkojen pallolliselle pelaajalle. Yleisesti ottaen hyvin tasaisissa merkeissä ensimmäinen erä mentiin ja kummassakin kentän päässä oli paljon tapahtumia. 

Haukat hoitivat nimiinsä ensimmäisen erän, mutta tilanne olisi voinut olla myös toisin päin huonommalla tuurilla. Peli jatkui aaltoilevana myös toisen erän ja aina kun unohdettiin puolustusvelvollisuus, niin MaSu oli vaarallinen. Haukat päättivät toisessa erässä laittaa vielä vähän enemmän painetta väsyneille hyvinkääläisille ja se tuottikin toiset 5 maalia, jolloin MaSun selkäranka notkahti.

 

haukat3_500px.png

Kovankuntoisen vastustajan potku ei riittänyt enää viimeisessä erässä, vaan siihen Haukat tekivät vielä 4 maalia ja naulasivat lopullisesti pelin. Haukkojen vedot kohti vastustajan maalia oli huikeat 55 kappaletta, joten saumat oli vielä useampaankin maalin. Yleisesti ottaen MaSu-peli toimi hyvänä maalintekoharjoituksena, mutta puolustuspään pelaaminen välillä unohtui.

Hieno voitto kuitenkin pojilta ja loppuun voi vielä mainita maalivahtimme torjunnat yhteensä 37 kpl, joten huippupeli myös meidän kopparilta.

Kiitokset vielä kerran Samuli Thammille, nollakaseille ja kaikille apuna olleille vanhemmille, jotka auttoivat pelien läpiviemisessä.

Jos jonkun turnauksen kohdalle voi osua kaikki mahdolliset asiat, niin se oli juuri tämä. Tästä kuitenkin selvittiin taas suhteellisen kuivilla sukilla yhteistyön ansiosta. Kiitos!

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.