Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset

17.12.2017

Lauantaina Kotkat ja Haukat pelasivat syyskierroksen viimeiset pelinsä.

Kuten parissa edellisessä turnauksessa, niin jälleen koettiin viime hetken takaiskuja pelaajarintamalla, mutta kun oltiin jo jälleen lainattu vuotta nuoremmista pari pelimiestä, niin saatiin kuitenkin täydet kaksi kenttää kasaan molempiin peliryhmiin.

Kotkat aloittivat oman urakkansa Myllypurossa GrIFK:ta vastaan, jota vastaan viimeksi taisteltiin tasaisesti tappiosta huolimatta.

Tällä kertaa oltiin vastaantulijoita alusta asti, eikä omaa peliä saatu kuntoon missään vaiheessa. Pallo pomppi syötöissä lavan yli ja vedotkin epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen.

kotkat_myllypuro3.png

Toisen erän viimeisellä minuutilla nähtiin orastavaa taistelua kun ensin maalivahtimme avauksesta lainapelaajamme pääsi kaventamaan läpiajosta, jota seurasi erän viimeisellä sekuntilla tehty maaginen klap-klap-klapmaali, jonka tuomari hylkäsi jostain kumman syystä yliajalla tehtynä. Videotarkastuskin näytti tilanteen olevan selvä maali.

Hyvä hetken tsemppi kuihtui kasaan sitten heti viimeisen erän alkuun, kun vastustaja latoi pallon maaliin kaksi kertaa ensimmäiseen 14 sekuntiin. Loppu olikin sitten samaa mukana pyristelyä.

Kun toisella joukkueella ei onnistunut mikään ja toisella pallo pomppi välillä onnekkaasti toisenkin joukkueen edestä, niin paremmille hävittiin lopulta selvästi.

Kotkat - GrIFK Green 1-12

- - - - - -

Samaan aikaan kun Kotkat lopettivat omaa peliä niin Haukat valmistautuivat Mosahallissa kohtaamaan oman lohkonsa ylivoimaisen ykkösen Rangers Karhut.

Peli lähti vauhdikkaasti ja tasaisesti käyntiin ja kaikkien riemuksi ensimmäisen erän puolessa välissä siirryttiin johtoon. Vaikka Rangers tasoittikin hetkeä myöhemmin, ensimmäinen erä jatkui tasaisena vääntönä.

Toisessa erässä vastustaja sai vähän enemmän otetta pelistä ja vaikka kolmannessa erässä päästiin pelaamaan ylivoimallakin, vei Rangers loppujen lopuksi voiton selvin numeroin. Ottelun jälkeen vastustajan valmentaja tuli erikseen kiittämään hyvästä ja tasaisesta pelistä, joten vaikka vähän pojilta kunto taisi loppua, silti tsemppiä riitti lähes koko matsin ajaksi.

Rangers Karhut - Haukat 6-3

 

- - - - - - -

Juuri kun ottelun tulos Tapanilasta oli saapunut Myllypuroon, niin Kotkien toinen peli vihellettiin käyntiin. Kotkat saivat vastaansa niin ikään voitosta voittoon kulkeneen SCH Salamat- joukkueen Hyvinkäältä.

 kotkat_myllypuro.png

Otteluun saatiin salama-alku kun johdettiin peliä ajassa 4.36 jo 3-0. SCH teki kuitenkin 6 seuraavaa maalia, mutta pojat jatkoivat taistelua nousemalla vielä tasoihin. Vaikka taistelu oli kovaa ja peli kulki välillä näyttävästi, niin lopulta vastustajalta löytyi pari poikaa, jotka saivat käännettyä pelin hyvinkääläisille.

Kokonaisuudessaan peli oli kenties kauden paras, vaikka tappio tulikin. Tällaista taistelua kun oltaisiin nähty jokaisessa pelissä, niin tappioita ei tarvitsisi juurikaan  murehtia.

SCH Salamat - Kotkat 14-8

 kotkat_myllypuro2.png

 

- - - - - -

 

Myös Haukat kohtasivat viimeisessä pelissään SCH:n.

Peliin lähdettiin puolustustaktiikalla, jotta vältyttäisiin kunnon loppumiselta ja oman pään soimiselta.

Vaikka jännitys meinasikin olla liian kova muutamille ennen peliä ja pelin tiimellyksessä, ei se näkynyt kentällä.

Taktiikka puri ja peli oli jännittävää katsottavaa alusta loppuun saakka.

Ensimmäinen erä voitettiin, mutta toisen vei vastustaja ja kolmanteen erään lähdettiin todella tiukassa 1-1 tasatilanteessa.

Kolmanteen erään saatiin hyvä alku ja parissa minuutissa mentiin kahden maalin karkumatkalle ja vaikka vastustaja tasoittikin pelin yhtä nopeasti, erän toisella puoliskolla tuli jälleen onnistumisia ja jännitysnäytelmä päättyi iloisiin tunnelmiin.

Haukat - SCH Liekit 5-3

haukat_mosahalli1.png

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.