Haukat lohkovoittoon alkusarjassa

12.12.2018

Haukat lähtivät syyskauden viimeiseen turnaukseen Esport Arenalle haastamaan Vihdin SaliSusia ja Westendin Indiansia. Puitteet olivat taas jälleen kerran kunnossa, kun suunnattiin länteen ja Espoon raja ylitettiin. Tämä Espoon monitoimihalli tarjoaa erinomaiset puitteet turnauksien pitämiseen ja näin Länsi-Vantaalaisena odotamme kuin kuuta nousevaa, että joskus tulevaisuudessa pääsemme harjoittelemaan ja pelaamaan vastaavanlaisissa olosuhteissa.

Turnaukseen päästiin tällä kertaa hyvällä rosterilla. Mahtaako syysflunssat nyt vihdoin olla takana päin näin joulun lähestyessä, kun lähes täydet kolme kenttää saimme haalittua kasaan tällä kertaa Haukka-pelaajia sunnuntain koitoksiin.

 haukat_vvs2_esport_500px.jpg

Haukat - VSS 5-5

Ensimmäisessä pelissä kohdattiin VSS. Ennakko-odotuksien mukaisesti VSS tarjosi kovan vastuksen. Haukkojen kaksi erää oli syystä tai toisesta surffailua, vaikka kyseessä olikin puolenpäivän peli.

Ensimmäinen ja toinen erä oli VSS:n hienoista pallonhallintaa vaikka vedot jäivät heiltäkin juuri uupumaan. Koska kaksi ensimmäistä erää mentiin VSS:n komennossa, niin se näkyi myös palkintona tulostaululla vastustajalle. Ensimmäinen erä hävittiin 0-1 ja toiselle erätauolle mentiin 2-3 tilanteessa.

Mainittakoon vielä, että aivan ensimmäisen erän loppuun tullut ylivoima tuotti toisen erän alussa tulosta, kun viivamiehen paikalla ylivoimaa pyörittänyt ykköskentän sentterimme nousi valmennuksen tauolla piirtämällä tavalla maalin eteen laittamaan maalin takaa tulleen syötön tyylikkäästi maaliin.

Kolmannessa erässä Haukat saivat nostettua pelintasoa, vaikka alku näyttikin huonolta SaliSusien tehtyä erän alkuun jo neljännen maalinsa.

Viimeisellä erätauolla sovitut asiat alkoivat kuitenkin näkyä tämän jälkeen kentällä ja tämä tuottikin pari maalia, jolla saatiin ansaittu tasoitus aikaseksi. Tason nosto tuotti myös tukun hyviä suorituksia, joiden ansiosta päästiin erän puolessa välissä johtoasemiin. Harmittavasti 4-5 johtoasema ei kestänyt ihan loppuun asti, vaan VSS tuli vielä tasoihin tasavaajalla 7 sekuntia ennen pelin loppua.

Pojat paransivat peliä huomattavasti kahden vaisumman erän jälkeen, joten tähän oltiin lopulta tyytyväisiä kuten matkaan lähteneeseen tasuripisteeseen, vaikka lopun maali jäi vähän harmittamaankin.

haukat_vvs_esport_500px.jpg

 

Westend Indians - Haukat 3 - 15

 

Ensimmäisestä pelistä naarattu 1 piste antoi Haukoille herkullisen tilanteen syyskauden viimeiseen peliin. Lohkovoitto oli omissa käsissä ja pelkkä voitto kelpasi pojille.

Peli lähti käyntiin Haukkojen hallinnalla ja ottelun ensimmäisellä minuutilla kuitattiin tilanne Haukkojen eduksi 1-0. Haukat jatkoivat samalla reseptillä koko ensimmäisen erän pysyen koko ajan johtoasemassa. Erä päättyi lopulta tilanteeseen 2-5 Haukoille.

Toisen erän puolivälissä hyvän olon tunne Haukka-pojilla johti hetken tilanteeseen, joka näkyi välittömästi kentällä Indiansin pitkinä hyökkäyksinä Haukkojen puolustusalueella. Tämä riitti onneksi pojille ja jalka laitettiin taas kaasulle ja pelistä otettiin hallinta takaisin muutamalla uhrautuvalla pallon blokkaamisella ja jälleen lisäämällä johtoa parilla hienolla maalilla. Erä lopulta Haukoille 8-1.

Loppujen lopuksi peli meni poikki vajaa viisi minuuttia ennen täyttä aikaa ja loppulukemiksi kirjattiin murskalukemat 3-15 Haukkojen eduksi.

 haukat_indians_esport_500px.jpg

Hienosti pojat nostivat tasoaan heikon ensimmäisen pelin jälkeen. Pallo liikkui varsinkin hyökkäyksiin lähtiessä hienosti ja varamiehisellä vastustajalla oli täysi työ taistella pallosta. Miinuksena voidaan pitää hyökkääjien liiallista hinkua tehdä maaleja itse, vaikka palloa lainaamalla oltaisiin lähdetty katsomaan Suomen kultajuhlia jo aikaisemmin.

sarjataulukko_300px.jpgPalkintona hienosta syyskaudesta tuli ylemmän haastajasarjan lohkovoitto (12 peliä, joista 10 voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio maalierolla 105-51).

Onnittelut pojille hienosta saavutuksesta.

Kevätkaudella pelit jatkuvat ja taso kovenee. Nautitaan kuitenkin ennen sitä joulusta ja hymyillään treeneissä, koska lohkovoittajan on helppo hymyillä :)

haukat_indians3_esport_500px.jpg

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.