P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä

08.03.2020

Hiihtolomatauon jälkeen lauantaina 29.2 Red suuntasi Kauklahteen, jossa pelattiin D1-ikäluokan alimman haastajatkosarjan otteluita.

Red - SB Vantaa P06 White 4-4

Edessä oli kiivas hegemoniaottelu, kun vastaa asettui vuoden vanhempi -06 Whiten joukkue.

Red pyrki aloittamaan pelin tiukan puolustuksen kautta ja siinä joukkue onnistuikin, vaikka White teki ensimmäisessä erässä kolme maalia.

Ottelun edetessä Red:n pojat alkoivat pikkuhiljaa hallitsemaan pallollista peliä. Tasoitukseen antoi virtaa, kun Whiten pelaaja sai 5 minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta. Red teki jäähyn aikana yhden ja heti sen loputtua toisen maalin. Toinen erä menikin Redille 2-0 ja näin oltiin tultu kolmen maalin takaa-ajosta jo maalin päähän.

Kolmannessa erässä pelitaktiikan muututtua, Red alkoi hallitsemaan peliä. White onnistui erän alkupuoliskolla tekemään neljännen maalin, joten taas oltiin kahden maalin takaa-ajossa.

Kuusi minuuttia oli kolmatta erää pelattu, kun Marsel ajoi röhkeästi Whiten päätyyn, syötti maalin eteen josta Aaro sai vetää pallon tyhjään maaliin.

Red painoi koko ajan tiukemmin päälle Whiten uhrautuessa omassa päädyssä vetojen eteen.

Alle 2min ennen ottelun loppua kova yritys palkittiin neljännellä maalilla. Miika tarjoili keskelle Tuukalle, jolla oli loistava paikka lyödä pallo sisään.

Ottelussa pelattiin nousujohteisesti joukkueena ja uskottiin omaan tekemiseen. Hienon nousun jälkeen pisteeseen voi olla tyytyväinen, vaikka enemmän oli myös tarjolla. Aika vaan loppui tällä kertaa kesken.

red_white06_500px.jpg

PSS Keltainen - Red 4-5

Toinen ottelu oli porvoolaista PSS Keltaista vastaan.

Ottelusta muodostui tiukka kamppailu, jossa mentiin koko ottelun ajan maalin erolla tai tasatilanteessa.

Vaikka PSS teki ensimmäisen maalin jo parin minuutin pelin jälkeen, niin erän loppupuolella Red teki pari maalia johtaen ensimmäisen erän jälkeen 2-1.

Toisessa erässä mentiin tasaisesti päästä päähän. Molemmat joukkueet tekivät muutamia maaleja ja erän päättyessä Red johti 4-3.

Kolmannessa erässä Red pääsi kokeilemaan ylivoimaa. Ylivoima käytettiin minuutin jälkeen hyödyksi Vilhon tehdessä maalin Miikan upeasta tarjoilusta.

Neljä minuuttia ennen loppua PSS teki neljännen maalin ja nousivat taas maalin päähän. Viimeiset neljä minuuttia olivat tiukkaa taistelua, puolustusta ja uhrautumista vetojen eteen.

Red vei kuitenkin lopulta ansaitusti voiton.

Kolmella ansaitulla lisäpisteellä noustiin pois jumbosijalta ja ohitettiin samalla kolme joukkuetta.

red_pss_500px2.jpg

Aikaisin seuraavana aamuna Blackin joukkue suuntasi aamutuimaan Tiger Sportiin, jossa oli vuorossa vastuuturnaus D2-ikäluokan ylimmässä haastajajatkosarjassa.

Black - SB Pro Valkoinen 4-5

Aamun ensimmäinen vastustaja oli SB Pron joukkue joka tuli aika myöhäisessä vaiheessa kentälle, vaikka kenttä oli vapaa ennen ensimmäistä peliä. Olisivatko puineet "kaatavaa" taktiikkaa Blackin päänmenoksi.

Ottelusta muodostui vaikea Blackille. Ajoittain Black hallitsi pallollisesti peliä, mutta Pro teki maalit nopeatempoisessa ottelussa.

Kaksi ensimmäistä erää Pro hallitsi maalien perusteella ottelua. Blackillä oli paikkoja, mutta Pro:n puolustus peitti uhrautuvasti maalinteko yritykset. Blackin hyökkäys pysähtyi silti liian usein keskiviivan tuntumaan, josta Pro teki nopeat vastaiskut.

Kolmas erä alkoi Pro:n johtaessa 4-1. Siinä vaiheessa Black pääsi peliin mukaan ja teki noin neljän minuutin välein maaleja.

Pro teki yhden maalin kolmannessa erässä Blackin tehdessä kolme. Viimeinen kavennusmaali syntyi sekunti ennen ottelun loppua. Kolmas erä oli nousujohtoinen, mutta aika loppui jälleen kesken. Pro vei ansaitusti kahden erän hallinnalla ottelun 5-4.

 black_sbpro_500px2.jpg

LoSB Red - Black 7-4

Päivän toinen ottelu oli LoSB:a vastaan. Toinen ottelu oli kuin toisinto päivän ensimmäisestä, mutta käänteisenä. Ensimmäistä erä hallitsi LoSB, vaikka tilanne erän lopussa oli 1-1.

Toisen erän alkuun lohjalaiset tekivät ottelun toisen maalin, jonka Black kuittasi 20 sekuntia myöhemmin ja tasoitti tilanteen.

Erän puolivälin jälkeen Black teki kaksi komeaa maalia, mutta erän lopussa LoSB onnistui myös tekemään yhden.

Kolmanteen erään lähdettiin Blackin johtaessa 4-3. LoSB ei antanut periksi vaan jatkoi tiukkaa painostusta. Black sortui muutamaan virheeseen, joita ei edes hienosti maalissa pelannut Tuomas pystynyt estämään.

Kolme minuuttia ennen ottelun loppua LoSB onnistui vielä maalin teossa, jonka jälkeen Black yritti loppuun asti ottamalla maalivahdin pois.

Kaksi maalia vastustaja onnistui vielä tekemään. Toisessa maalivahti oli juuri ehtinyt takaisin maaliin ja toisen he pistivät tyhjiin.

LoSB vei ottelun lopulta ansaitusti 7-4.

Vaikka päivän aikana pelattiin aika ajoin  hyvin, niin tietynlainen rentous puuttui pelistä ja edellisen päivän kaltainen joukkuepeli loisti poissaolollaan. Palloa pitäisi vaan saada nopeammin liikkeelle.

Kahden tappion myötä tiputtiin tasaisessa lohkossa sijalle neljä.

Vastuuturnauksesta selvittiin jälleen kunnialla muutaman aktiivisen vanhemman avustuksella. Kiitokset vielä heille!

Parin viikon päästä otetaan sama uusiksi Redin kanssa, mutta sitä ennen pelataan vielä Blackin ja Whiten pelejä.

black_losb_500px.jpg

Blackin kanssa lähes samaan aikaan White pelasi D2-ikäluokan alimman haastajajatkosarjan pelejä Campossa.

Joukkueenjohdon vitsinä heitetetty viesti poiki erään vanhemman hienoon raportointiin pelien kuluista aina erätauoilla ja näin kaikki pääsivät peleihin mukaan paikasta riippumatta.

Light Iron/PSS III - White 1-9

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Light Ironin ja PSS:n yhdistelmäjoukkue.

White sai peliin salama-alun kun ensimmäinen maali nähtiin jo 18 sekunnin pelin jälkeen.

Ensimmäinen erä eteni hyökkäyspainotteisesti ja joukkue sai luotua useita maalintekopaikkoja, jotka kuitenkin vastusta onnistui blokkaamaan viime metreillä. Molemmissa päissä nähtiin myös huikeita torjuntoja.

Aivan erän loppuun syntyi pitkän hyökkäyksen päätteksi vielä Whiten toinen maali.

Toinen erä käynnistyi samoissa merkeissä Whiten lisätessä johtoa 3-0. Korkeasta mailasta saatu jäähy tapettiin mallikkaasti, minkä sinetöi alivoimamaali.

Aleksi L:n hattutemppu nosti Whiten jo 5-0 johtoon. Tästä tahti vain näytti yltyvän, mutta vastustajan uhrautuvasta puolustuksesta johtuen nousukiito riitti "vain" kuudenteen maaliin.

Kolmannessa erässä Whiten hyökkäyspeli toi edelleen hyvää tulosta ja johti vielä kolmeen maaliin. Vastustaja pääsi myös maalinmakuun viimeistellessään kylmänviileästi lähialuevaparimaalin. Molemmat joukkueet pelasivat loppuun asti hyvällä ilmeellä. Yleisö oli ehkä vähän aamukohmeessa vielä, mutta varsinkin Whiten valmentajien positiivinen tsemppaus kaikui koko hallissa.

Lopputuloksena Whitelle mahtava 9-1 voitto.

white_lightiron_500px2.jpg

White - SBS Sisu 14-4

Whiten toinen vastustaja tuli myös Vantaalta kun SBS Sisu asettui vastaan.

Toiseen peliin tehtiin myös maali heti pelin alkuun, mutta tällä kertaa vastustaja kuittasi sen lähes välittömästi. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, mutta Whiten timanttinen puolustus pysyi lujana ja erätauolle päästiin 2-1 johtoasemassa.

Vastustaja tasoitti erän alkuun ja kiilasi johtoon katsojien mielestä hieman kyseenalaisella maalilla. Tähän perään saatiin vielä Whiten jäähy, jonka aikana nähtiin sitä ensimmäisen pelin mukaista vahvaa alivoimaa, jonka tuloksena tehtiin peräti alivoimamaalia!

Whiten peliin löytyi tästä taas uusi vaihde ja erätauolle siirryttiin maukkaissa 7-3 lukemissa.

Erässä nähtiin upeita maaleja, joista usea syntyi Oskarin namupasseista maalin eteen.

Kolmas erä mentiin Whiten tahdissa. Vastustajan kolme vaihtomiestä alkoi tuntua jaloissa pelin edetessä ja Whiten tiivis viisikkopeli sekä lähes täysi rosteri jauhoivat lopputulokseksi 14-4.

Päivän aikana tehoja kirjattiin lähes kaikille joukkueen pelaajille.

Lohkoykköstä huonomman maalieron takia ollaan edelleen lohkossa toisella sijalla.

white_sbssisu_500px.jpg

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.