Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus

31.10.2018

Lauantaiaamuna Haukkojen matka suuntautui Tiger Sportiin, jossa ohjelmassa oli E1 ikäluokan ylemmän haastajasarjan turnaus.

Vaikka joukkueesta putosi kentällisen verran poikia pois, niin kasassa oli kaksi täyttä kentällistä.

 

Haukat - Oilers Pantterit 14-2

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Oilers Pantterit, joka ei herättänyt ennen peliä valmennuksessa minkäänlaista muistikuvaa joukkueesta. Kun joukkueet pääsivät kentälle, niin tajusimme kohtaavamme vielä Puffet cupissa Loiske Jellonat nimellä pelanneen joukkueen.

Ottelun alku ei ollut kovin kaunista katseltavaa; vauhti oli verkkaista ja pallo poltti lavassa turhan paljon. Vaikka peli ei ollut sitä mitä valmennus olisi halunnut nähdä, niin tehokkaita pojat kuitenkin olivat, sillä 10 minuutin kohdalla johdettiin jo 5-0.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä paremmin pojat pelasivat. Tilanteita luotiin niin taidolla, tuurilla kuin tsempilläkin ja varsinkin maalin edessä oltiin todella aktiivisia ja tehokkaita.

Pelin puolivälissä pojille iski hyvänolon tunne ja Oilers päästettiin iskemään lepsuilun jälkeen kavennus. Tämän jälkeen mentiinkin yli kuusi minuuttia ilman maalia.

Kolmannen erän alussa toimitsijapöydällä riitti hommia kun vastustaja iski toistamiseen ajassa 30.46. Tämän jälkeen alkoi mustapaitaisen Haukka-ryhmän show, kun palloa kaivettiin espoolaisten verkosta viisi kertaa vain 44 sekuntiin  (31.21, 31.29, 31.41, 31.56 ja 32.05), joten peli keskeytettiin 12 maalin eroon.

Puolustuspäässä oli sen verran vähän tilanteita, ettei kahteen päästettyyn maaliin voida olla tyytyväisiä. Toisinaan sorruttiin jälleen turhan paljon yksinyrittämiseen, mutta kun oltiin tehokkaita hyökkäyspäässä, niin parempi voitti.

haukat_opantterit.png

 

EräViikingit sininen - Haukat 2-14

Toiseen otteluun lähdettiin kevyen viiden tunnin tauon jälkeen haastamaan verivihollistamme EräViikingit sinistä.

Vaikka otteluun saatiin parit tuoreet jalat, niin tuskin kukaan olisi uskonut, että pojat ovat täysin hereillä noin pitkän tauon jälkeen.

Ensimmäisen kerran pallo oli maalissa kun pelikello näytti aikaa 0.18 ja kun pojat jatkoivat siitä mihin edellisessä pelissä jäivät, niin taululla komeili ajassa 9.38 peräti 7-1 johto.

Tämän jälkeen ottelu hieman tasaantui, vaikka saimme useita hyviä pyörityksiä hyökkäyspäässä. Kun taas puolustajat innostuivat myös turhan innokkaasti hyökkäämään, niin vastustajakin pääsi useasti vastahyökkäyksiin. Puolustuksessa uhrauduttiin pelissä muuten hienosti, mutta muurin tekeminen oli jotenkin niin pirun hankalaa ja se oli yhtä reikäinen kuin emmental-juusto.

Hieno voitto pojilta suuresta ja mahtavasta EräViikingistä.

 haukat_eraviikingit.png

Kiitokset vielä kaikille toimitsijoina olleille ja varsinkin teille, jotka otitte isoa roolia useamman pelin verran pöydän takana!

Lauantain hyvien tulosten jälkeen lähdettiin Kotkilla kokeilemaan taitojamme Ruskeasuolle D2-ikäluokan turnaukseen.

Ensimmäisen turnauksen jälkeen tiesimme, että päivän vastustajat tulevat olemaan todella kovia ja sitä he myös olivatkin.

 

SB-Pro - Kotkat 13-1

Tiedettiin, että vastaan tulee kova joukkue, mutta ihan näin huonoa alkua ei osattu odottaa kun pallo oli meidän maalissa jo 50 sekunnin pelin jälkeen.

Erä eteni nurmijärveläisten halliten erää selvästi vaikka muutama terävä hyökkäys saatiin itsekin luotua.

 kotkat_sbpro.png

Toisen erän alkuun asti jaksettiin edes vähän taistella, mutta sitten iski musta neljä minuuttinen, jonka aikana vastustaja iski viidesti. 17 sekuntia tästä viimeisestä maalista saatiin rikottua kuparinen, joka oli kuitenkin laiha lohtu.

Kolmannen erän alkuun päästettiin kaksi maalia ja peli oli ohi.

 

Kotkat - Oilers Twins 1-14

 

Toisessa ottelussa vastaan asettui oman ikäluokan kilpasarjajoukkue, joten nyt vastustajan kokoeroon ei voinut piiloutua.

Ottelun alku näytti jo paljon lupaavammalta, mutta erässä tulleet pari nopeaa maalia katkaisivat laakista kotkanpoikien selkärangan, jonka jälkeen kentällä ei ollut kuin yksi joukkue.

Varsinkin toisen erän loppupuolella pojat kävivät vuorotellen ottamassa miinusmerkin tehotilastoon ja kaiken kruunasi ehkä kaikkien aikojen huonoin ylivoima koskaan.

Pelistä ei jäänyt pojille kuin huono mieli oman veskarin yksin jättämisestä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.

Ensi viikonloppuna kokeillaan uudestaan paremmalla menestyksellä.

kotkat_twins.png

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.