Kotkat ja Haukat Kauklahdessa

16.10.2017

Lauantai-aamuna sairastumisista ja syyslomamatkailijoiden poissaoloista kärsineet Haukat matkustivat Kauklahteen ylemmän haastajasarjan toiseen sarjaturnaukseen.

Haukat - SCH Liekit 5-8

Aamun ensimmäiseen peliin lähdettiin siis vajaalla miehityksellä SCH Liekkejä vastaan. Pojat odottivat innolla, että pääsevät taas pelaamaan ja peli lähtikin vauhdikkaasti ja tasaväkisesti käyntiin, mutta ensimmäisen erän puoliväli olikin sitten yhtä kaaosta. Vastustaja pääsi rokottamaan meidän virheistä ja vajaassa viidessä minuutissa oltiinkin yhtäkkiä 0-5 tappiolla. Tämä musersi muutaman pelaajan ja erätauolle tultaessa oli vaisu tunnelma. Kuin ihmeen kautta toiseen erään pojat lähtivät täynnä tarmoa ja vaikka vaikeata olikin, pojat taistelivat erävoiton. Toisella erätauolla pojat uhkuivat peli-intoa ja kukaan ei ollut luovuttamassa. Kolmas erä oli vähintään yhtä vauhdikas kuin toinenkin ja poikien taisteluinto ei laantunut vaikka aika alkoikin loppumaan kesken. Toisenkin erävoiton pojat tsemppasivat hienosti, mutta valitettavasti se ei riittänyt koko ottelun voittamiseen. Hyvä peli, jos vain tuo yksi viisiminuuttinen otetaan pois.

 

Rangers Karhut - Haukat 9-5

Toinen peli oli Rangers Karhuja vastaan, joka oli jyrännyt kaikki kauden kolme ensimmäistä otteluaan maalierolla 39-3, jotka olivat kaikki myös päättyneet keskeytykseen.

Haukkojen kokoonpano muuttui tähän peliin hieman kun maalivahtimme joutui lähtemään kotiin ja kaksi poikaa saatiin tilalle täydentämään miehitystä.

Maaliin löytyi helposti poika, joka sai tulikasteensa maalivahtina peleissä, eikä treeneissäkään ollut kokeillut tuota tonttia kuin korkeintaan pari kertaa.

Vastustajan suoraviivainen pelityyli tuotti tulosta jo reilun kahden minuutin jälkeen kun pallo löysi ensimmäisen kerran tiensä maaliin. Kahdeksan minuutin kohdalla päästettiin toinen maali joka kuitenkin päästiin kuittaamaan nopeasti.

Tämä herätti pojat taistelemaan. Vaikka vastustaja tekikin toisen erän ensimmäisen maalin, niin Haukat kavensivat ensin ylivoimalla ja latoivat lopulta kahteen minuuttiin pallon kolme kertaa Rangersin verkkoon ja näin noustiinkin jo upeasti johtoon. Poikien hyvä flow ei kestänyt lopulta loppuerää, jolloin vastustaja päästettiin jälleen johtoon.

Kolmannen erän alku oli taas heikompi ja muutaman pojan jalka alkoikin jo vähän painaa vikkelien vastustajien vauhdissa, tuloksena kaksi päästettyä maalia.

Erän loppupuolella yritettiin vielä pientä kiriä, mutta kavennusmaalin vastustaja kuittasi nopeasti ja viimeisellä sekunnilla kirkkonummelaiset kaunistelivat vielä numeroita.

Pelissä oli paljon hyvää ja ennakkoon ylivoimainen Rangers joutuikin ensimmäisen kerran taistelemaan pisteistä oikein kunnolla.

Kättelyiden jälkeen neljä kentällä ollutta poikaa vaihtoivat pelipaitaa ja siirtyivät suoraan viereiselle kentälle, jossa niin ikään siipirikkoinen Kotkat-miehistö oli juuri aloittanut oman urakkansa kilpasarjan puolella.

kotkat_kauklahti_400px.jpg

 

Kotkat - FBC Raseborg 10-2

Edellisissä peleissä kovia kokeneet Kotkat saivat vastaansa vieraita Raaseporista.

Ottelun alusta asti oli aistittavissa, että tänään voi tapahtua ihan mitä vaan ja  niinhän siinä lopulta kävikin.

Pojilla oli hymy herkässä ja syötöt tulivat hyvällä prosentilla suoraan lapaan heti alusta asti. Välillä saatiin erittäin pitkiä syöttökuvioita aikaiseksi kun taas välillä pistettiin pitkällä roikkupallolla kaveri läpiajoon ja maalintekoon.

Ensimmäinen erä päättyi 2-0 ja huomionarvoista erässä oli se, että vastustajat eivät päässeet kertaakaan laukomaan kohti Kotkien maalia!

Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen erä jäi, hyvää peliä ja pari nopeaa maalia heti erän alkuun. Tämän jälkeen peli vähän tasoittui toviksi ja lopulta jätettiin vastustaja yksin seisomaan oman maalin eteen, 4-1.

Erän loppuun nähtiin vielä kaksi maalia, joista ensimmäinen päätti parin minuutin hurjan pyörityksen kun puolustaja lopulta löysi takatolpalle hiipineen hyökkääjän, jolla oli helppo työ kiittää ja pistää tyhjiin ja jälkimmäinen oli tarkka kopio 2-0 roikkupallomaalista.

Kolmas erä alkoi 100-0 aloitusvoitolla. Pallo aloituksesta viereen, muutama askel eteenpäin, veto ja pallo maaliin. Tähän ehti kulua huimat 5 sekuntia.

Loppu olikin samanlaista Kotkien näytöstä vaikka kerran pelattiin myös alivoimalla ja summerin soidessa taululla komeilivat 10-2 lukemat.

kotkat_kauklahti_aloitus_400px.jpg

 

Oilers Lions - Kotkat 12-8

Kotkien toinen, joka oli parille pojalle samalla jo päivän neljäs peli oli Oilers Lionsia vastaan.

Valmennuksessa toivottiin, että edellisen ottelut onnistumiset ja peli-ilo olisivat antaneet hyvät lähtökohdat tähän peliin, mutta kun vastustaja iski avausmaalin jo ottelun toisella minuutilla, niin ensimmäisten poikien hymy rupesi jo hyytymään. Tämä kuitattiin jälleen nopeasti, jonka jälkeen jouduttiin kaivamaan jääpussia mailaniskun saaneen pojan polveen. Kun paikkailujen ja kyynelien kuivaamisen aikana vastustaja kävi iskemässä maalin, niin paikattavalle pojalle annettiin ohje, että ainoa ja paras "kosto" on mennä kentälle ja tehdä maali. Kerrankin kuunneltiin ja tehtiin mitä pyydettiin, kun seuraavaan vaihtoon kentälle hypännyt poika kävi tekemässä maalin. Kun sama poika iski uudelleen pari minuuttia edellisestä ja vielä kerran parin minuutin päästä, niin olisi luullut, että siinä olisi yksi huitominen jo kuitattu. Kun muutama muukin maali oli siinä välissä vielä tullut, niin erätauolle mentiin 4-5 johdossa.

Toinen erä alkoi jälleen hyvin, kun kolme maalia ei riittänytkään vielä paikkaamaan mailaniskua, niin tämä sama poika kävi iskemässä jo ottelun neljännen maalinsa nuoren miehen ilmaveivillä, joita on yritetty pelissä kymmeniä ja kymmeniä kertoja aikaisemmin tuloksetta.

Pari minuuttia ennen erän loppua mentiin kahden maalin karkumatkalle, mutta sitten tapahtui jotain selittämätöntä. Ensin päästettiin erän lopussa vastustaja helposti tasoihin ja sitten ruvettiin kiukuttelemaan omien huonoista otteista. Kun kolmannen erän alkuun päästettiin vielä kolme maalia, niin selkäranka oli lopullisesti katkeamassa. Ottelun lopussa tehtiin vielä pari erikoistilannemaalia, joten loppulukemiksi jäi 12-8 tappio.

Huomioitavaa on se, että päästiin ottelussa kolme kertaa ylivoimalle, joista tehtiin kyllä yksi maali, mutta kun samana aikana vastustaja kävi iskemässä kahdesti maalin, niin ei voi olla tyytyväisiä.

Kun päivästä jäi käteen siis ensimmäinen voitto kilpasarjan puolella loistavalla esityksellä sekä kolme tappiota kiitettävällä taistelulla, niin ei kai sitä voi ihan maansa myyneitä olla.

Päivä oli muutamalle pojalle pitkä ja kun taistelua riitti heillä vielä päivän neljännessäkin pelissä, niin siihen täytyy olla tyytyväisiä.

Ensimmäisen erän nukahdus ja viimeisen erän kitinät kun saadaan pois, niin hyvä tästä tulee.

Vaikka voittaminen on keskimäärin kivempaa kuin häviäminen, niin tällä hetkellä valmennus häviää mielummin hyvällä pelillä kuin voittaa huonolla.

Kuluva viikko mennään vähän rennommin, mutta silti kevyesti harjoitellen ja pelaillen. Pelit jatkuvat jälleen kahden viikon päästä jolloin on  mm. Haukkojen vastuuturnauksen vuoro.

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.