Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina

29.01.2017

Sunnuntai-aamuna avattiin kevätkausi sarjapelien osalta kun Haukat matkustivat Kauniaisiin.

Päivän ensimmäinen peli on tällä kaudella ollut vaikea Haukka-ryhmälle ja sitä se oli tälläkin kertaa.

GrIFK Black oli heti erän alusta terävämpi ja pääsi meidän oman puolustusalueen nukahduksista helpohkosti 2-0 johtoon. Toinen erä sujui saman kaavan mukaisesti vastustajan pitäen huomattavasti enemmän palloa ja lopulta GrIFK oli tällä kertaa parempi luvuin 5-2.

 

Toisessa ottelussa kohdattiin Light Iron Violetti. Light Iron on ollut joukkueemme peikkona jo monta vuotta, joten voittoa lähdettiin hakemaan aamuisen tappion jälkeen. Vastustaja aloitti jälleen terävästi ja meni erätauolle 1-0 johdossa. Haukat kuitenkin paransivat huomattavasti peliään erätauon jälkeen ja peli oli tiukkaa aina toisen erän puoliväliin asti, kunnes Haukkojen maltilliset syöttöketjut tuottivat toivotun tuloksen. 2-0 tappioasemasta nouseminen 5-2 voittoon oli pojilta todella hieno suoritus.

 

Viimeisessä pelissä kohdattiin uusi tuttavuus Masu Mustat. Vaikka peli oli iltapäivän viimeinen, niin tässä pelissä joukkue jaksoi pitää yllä kovaa pelitempoa ja tätä kautta vastustaja pysyi poissa pallosta. Haukat puolusti myös kurinalaisesti joukkueena, joka oli selkeä parannus verrattuna ensimmäiseen peliin. Viimeisenä lukkona oli myös loistopelin pelannut maalivahtimme. Vastustaja taipui lopulta puhtaasti 6-0.

Samaan aikaan Kotkat pelasivat Esport-Areenalla.

 

Ennen peliä valmentaja oli sokeria ja päätti, että perinteet on tehty rikottaviksi ja ulkoilu jätettiin väliin, tosin osittain liukkaudenkin takia. Venyttelyt suoritettiin siis tällä kertaa sisällä. Ennen peliä muisteltiin vielä makoisaa voittoa -06 Buffaloista ja otettiin sieltä ne hyvät asiat mukaan tämän päivän peleihin. Valmennus oli päättänyt tällä kertaa, että rauhoitetaan pelipaikat ja pelataan ainakin kaksi ensimmäistä peliä samoilla kokoonpanoilla, kolmas peli katsotaan sitten tilanteen mukaan.

 

Itse peli lähti käyntiin kohtuullisen hyvin, unihiekat oli ilmeisesti karisteltu jo kotona. Vastustaja oli kuitenkin vähän hanakampi tilanteissa ja pääsi 3-0 johtoon ensimmäisessä erässä. Toiseen erään pojat lähti uudesti syntyneenä ja häkki alkoi heilumaan toisessakin päässä. Yhtäkkiä peli olikin meille 4-3! Johtoasemassa pelattiin hienoa asemasotaa ja todella yritettiin pitää Matiaksen vartioima maali puhtaana, vastus löysi vielä lopussa kuitenkin uuden vaihteen ja pääsi harmittavasti tasoittamaan pelin. Vaikka vastustaja teki tuuletuksen aikana vielä sääntöjen vastaisen lentävän vaihdon, niin sekään ei riittänyt ohi tulemiseen painostuksesta huolimatta. Matiakselle huikeat 32 torjuntaa pelissä! Hyvä peli kaikenkaikkiaan, 4-4 tasuri ja piste kotiin on aina palkitsevaa!

Toisessa ottelussa kohdattiin LaPa joka möyhensi syksyllä haastajasarjassa Haukat peräti 12-1. 

Ennen peliä ei ehditty paljoa hengähtämään edellisestä, kun taukoa oli ainoastaan 15 minuuttia. Tämä on ollut meille yleensä hyvä asia ja niin tänäänkin! Nyt oltiin pelin alusta saakka voitontahto silmissä ja ensimmäinen maali tuli meidän sarakkeeseen. Peli pysyi reiluna, mutta kovana kamppailuna loppuun asti. Vastustajaa ei päästetty kertaakaan johtoon ottelussa. Lopussa LaPa:n pojat yrittivät kaikkensa, mutta pääsimme upeasti naulaamaan 6-4 voittolukemiksi aivan loppuhetkillä! 

Viimeisessä pelissä kohdattiin SSV Blue joka kaatui marraskuussa niukasti 6-5.

Peliin lähdettäessä todettiin, että edellisten pelien hyvien suoritusten ansiosta pelataan kolmaskin peli samoilla kokoonpanoilla. 

Tällä kertaa SSV oli tainnut syödä hamppariateriat ennen peliä, koska pelin alku näytti meidän kannalta todella hyvältä. Pojat menivät nopeasti 0-2 johtoon. Pikkuhiljaa SSV alkoi kuitenkin löytämään uriansa ja peli alkoi tasoittumaan heidän muutaman sähköjäniksen ansiosta. Vastustajan pienin poika pelasi kentän kovinta peliä ja tuntui olevan joka paikassa yhtä aikaa. Tämä sai meidät hieman sekaisin, mutta toiseen erään lähdettäessä peli oli kuitenkin niukasti 6-4 meille.

Toiseen erään SSV oli juonut vielä proteiinipirtelöt ja meidän johtoasema alkoi sulaa nopeasti. Nähtävissä oli pientä väsymistä meiltä. Pelissä oltiin hetkessä tappiolla 6-8. Lopussa kavennusosuma antoi pientä valonpilkahdusta, mutta vastustaja osasi pelata taitavasti johtoasemassa lyömällä palloa vaan meidän päätyyn ja siihen päälle hyvä karvaus. Tässäkin opittavaa meillä. Peli päättyi 7-8 tappioon, mutta pelinä paljon toivoa antavaa, onnistumisia laajalla rintamalla, nähtiinpähän meiltä jopa rystylämärillä tehty maali!

Päivän saalis oli siis kuudesta pelistä 3 voittoa, 1 tasapeli ja 2 tappiota.

Ensi viikonloppuna jatketaan jälleen.

IMG_0083.jpg

IMG_0241.jpg

IMG_0176.jpg

IMG_0610.jpg

IMG_0693.jpg

IMG_0875.jpg

21.04.2024P17 Mälarenergy Cupissa
26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu
31.10.2020P07 Black hurjana, muilla tiukempaa
15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
08.03.2020P07-joukkueet hiihtolomatauon jälkeen hyvässä vireessä
09.02.2020Tahmeeta peliä 07-joukkueilla
01.02.2020P07:lle pelkkiä voittoja
19.01.2020P07 kevään ensimmäiset sarjapelit
15.12.2019P07 vuoden viimeiset sarjapelit
11.12.2019Black Tuusulassa
03.12.201907 White ja Red haastoivat lohkojensa kärkijoukkueet
21.11.201907 Blackin isänpäiväpelit Esportissa
06.11.201907 Red Myllypurossa
05.11.201907 White Lohjalla
03.11.2019P07 Black Campossa
19.10.2019P07 Kauden ensimmäinen sarjapeliviikko
28.09.201907 Black & White Tupla cupissa
19.09.2019Harjoituspeli AC-HAKia vastaan
08.06.2019P07 joukkueet yhdistyvät
02.06.2019Haukkojen ja Kotkien kauden päätösturnaus HJC
18.04.2019Kotkien ja Haukkojen kauden viimeiset pelit
01.04.2019Kotkat Campossa
31.03.2019Haukat vastasivat Pingviinien haasteeseen
23.03.2019Haukat Sipoossa
11.03.2019Kotkat taipui jälleen HaKille
11.03.2019Haukkojen 4. kierros ja Kotkien 5. kierros
18.02.2019HaKi haastoi Kotkat
18.02.2019Kotkien ja Haukkojen 9-10.2. turnaukset
01.02.2019Kotkat Myllypurossa
28.01.2019Haukat Masalassa
24.01.2019Haukkojen ja Kotkien vuoden ensimmäiset pelit
21.12.2018Kotkat aloittivat haastajajatkosarjassa
12.12.2018Haukat lohkovoittoon alkusarjassa
04.12.2018Haukat jälleen voittoihin
26.11.2018Kotkien alkusarja päätökseen
20.11.2018Haukoilla kulkee, Kotkilla ei
06.11.2018Kotkien kolmas sarjaturnaus
31.10.2018Kotkien ja Haukkojen toinen turnaus
10.10.2018Kotkien ja Haukkojen kauden ensimmäiset sarjapelit
26.09.2018Haukat Tupla Cupissa
18.09.2018Haukat Puffet Cupissa
09.05.2018Kotkat ja Haukat päätösturnauksessa Tampereella
24.04.2018Petolintujen sarjakaudet päätöksiin
28.03.2018Kotkien ja Haukkojen 7.kierros
11.03.2018Kotkilla hankalaa, Haukat tehokkaina
20.02.2018Kotkat Vantaalla ja Haukat Espoossa 10.2.
30.01.2018Kotkat Masalassa
17.01.2018Kotkat ja Haukat avasivat kevätkauden sarjapelit
04.01.2018Kotkilla ja Haukoilla eksoottisia vieraita
26.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksy
17.12.2017Kotkien ja Haukkojen syksyn viimeiset turnaukset
03.12.2017Kotkat ja Haukat Hyvinkäällä
18.11.2017Kotkien ja Haukkojen 4.turnaus
09.11.2017Kotkien/Haukkojen isänpäiväpelit
05.11.2017Kotkat i Grankulla
31.10.2017Haukkojen sunnuntai Campossa
16.10.2017Kotkat ja Haukat Kauklahdessa
09.10.2017Haukat Masalassa
29.09.2017Kotkat ja Haukat Tupla Cupissa
28.06.2017Kotkien ja Haukkojen kausi valmentajan silmin
28.05.2017Kotkat ja Haukat vastasivat nuorempien haasteeseen
11.05.2017Äitienpäiväpeli
09.05.2017Haukoille pronssia OJG:ssa
26.04.2017Kotkien ja Haukkojen kevätrieha
10.04.2017Kotkat/Haukat Hämeenlinnassa
28.03.2017Siipirikkoiset Kotkat ja Haukat kauden viimeisissä sarjaturnauksissa
20.03.2017Nollaseiskat lätkäjätkinä
16.03.2017Kotkien ja Haukkojen 7.turnauskierros
21.02.2017Kotkat/Haukat - Team Vanhemmat
10.02.2017Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros
29.01.2017Kotkat ja Haukat taistelivat jälleen sunnuntaina
23.01.2017Kotkat vastasivat Buffaloiden haasteeseen
18.12.20162007 syntyneet vastasivat nuorempien haasteeseen
06.12.2016Kotkat ja Haukat pelasivat viikonloppuna
20.11.2016Haukat Esportissa
19.11.2016Kotkat ja Haukat Edari-pelissä
09.11.2016Kotkat ja Haukat taistelivat sunnuntaina
28.05.2016Vanhempainilta
01.10.2015Taitotesti
13.09.2015Vanhempainilta
02.07.2015Kesälomalla
06.06.2015Vanhempainkokous pidetty 4.6.