P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit

14.11.2021

Lokakuun lopussa pelattiin kahdessa sarjassa sarjapelejä. Lauantaina Black pelasi Campossa P15 ylempää ja sunnuntaina White P16 alempaa haastajasarjaa. 

Campossa nähtiin jälleen sitä Blackia, johon ollaan totuttu tässä parin kauden aikana. Pelaajat liikkuivat, pallo liikkui ja onnistumisia nähtiin laajalla rintamalla. 

 

SBS Sisu - Black 2-7

 SBS_Sisu_30102021.jpg

Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli paikallisvastustaja SBS Sisu, joka voitettiin neljä viikkoa aikaisemmin 7-4.

Alusta asti huomasi, että joukkue oli pelipäällä ja pelaajat halusivat voittaa pelin. Tässä tosin saattoi myös auttaa vastustajan riveissä pelaavan entisen joukkuekaverin kohtaaminen.

Vaikka paikkoja luotiin liukuhihnalta, niin ensimmäistä maalia saatiin odottaa lähes kahdeksan minuuttia kunnes Aaro iski ottelun ensimmäisen maalin ja vasta pelin puolivälin jälkeen aukesivat maalihanat kunnolla. 

Urheilufraasin mukaan omat koirat ovat kovia puremaan ja niin kävi tälläkin kertaa, kohta peli olikin jo tasan. Sisun iloa ei kauaa kestänyt sillä ensimmäistä otteluaan joukkueen riveissä pelannut Eetu T vei Aaron syötöstä joukkueen jälleen johtoon vain yhdeksän sekuntia myöhemmin ja 15 sekuntia tästä Akseli onnistui maalinteossa Tumen syötöstä.

Erän viimeisellä minuutilla Miika iski vielä yhden maalin Miko J:n syötöstä ja näin erätauolle mentiin 4-1 johdossa.

Kolmas erä mentiin myös Blackin viedessä peliä ja seuraava maali tehtiin reilun neljän minuutin kohdalla kun Miko J tarjoili toistamiseen ja tällä kertaa Jooa pisti sellaisen once in a lifetime-vedon ylänurkkaan, mitä kelpasi ihailla moneen kertaan pelin jälkeen. 

Pari minuuttia myöhemmin päästettiin jälleen se oma koira puremaan mutta tämäkin kuitattiin nopeasti kun Eetu T syötti Matias T:lle ja verkko heilui jälleen. Erässä ehdittiin vielä kokeilemaan ylivoimaakin, mutta huonolla tuloksella.

Erän lopulla Sisu pisti kaiken likoon ja lähti karvaamaan korkealta. Tämä kostautui viimeisellä minuutilla kun Miko J syötti oman maalin kulmalta toiseen laitaan Aarolle, Aaro spurttasi lähes puoleen kenttään ja pisti poikittaissyötön Tumelle, joka antoi seuraavan poikittaissyötön takatolpalle nousseelle Eetu T:lle, jolla oli helppo työ pistää pallo tyhjiin.

Eetulle näin ensimmäiseen otteluun vaatimattomasti tehot 2+1.

Summerin soidessa taululla olivat 7-2 lukemat Blackille.

Torjunnat: 29-14

 

NouLa - Black 1-13

 Noula_30102021.jpg

Tunnin tauon jälkeen vastaan tuli Nouseva Laaka Järvenpäästä.

Ottelu alkoi siitä mihin edellisessä jäätiin, mutta ensimmäistä maalia odoteltiin lähes viisi minuuttia ennen kuin Daniel onnistui Miko J:n syötöstä. 

Heti perään päästiin ylivoimalle. Ensimmäinen ylivoima meni vastustajan päädyssä, mutta maalia ei saatu aikaan. NouLan toinen jäähy tuli heti perään ja siinä Blackin liika innokkuus kostautui ja NouLa pääsi iskemään tasoituksen alivoimalla. Ylivoimalla pallo pyöri kuitenkin sen verran, että saman jäähyn aikana Matias T vei Aaron syötöstä Blackin jälleen johtoon. 

Ja koska tuomarilinja muuttui huomattavasti päivän ensimmäisestä pelistä, niin Daniel lähti heti perään kuluttamaan jäähypenkkiä. Tämä jäähy kestettiin ilman takaiskua.

Toisen erä alussa päästiin jälleen ylivoimalle, tuloksetta.

Erän puoliväliin asti hakattiin päätä seinään ja vastustajan muuriin kunnes se kuuluisa ketsuppipullo aukesi jälleen.  Ensin onnistui Miika Eetu T:n syötöstä ja neljä minuuttia myöhemmin Henri teki joukkueen neljännen maalin. 20 sekuntia myöhemmin päästiin jälleen ylivoimalle ja tällä kertaa ylivoimakuvio pyöri peräti kaksi sekuntia, kun Miika antoi vaparin keskelle juosseelle Aleksi J:lle, joka veti suoraan syötöstä pallon maaliin.

Seuraavat maalit syntyivät muutaman minuutin välein. Ensin Miko J teki Jooan syötöstä ja perään Aaro, Eetu T:n syötöstä. 

Kun kerran vauhtiin päästiin, niin ei sitä kannata lopettaa, joten vajaa neljä minuuttia myöhemmin 20 sekuntiin tehtiin kaksi maalia. Ensimmäisen teki Eetu T ja toisen Matias V. Molempiin maaleihin teki esityön Henri. Vajaa minuuttia myöhemmin oli Tuomas O:n vuoro heiluttaa verkkoa Miikan syötöstä.

Ottelun seuraava jäähy tuli Rasmukselle, mutta se ei joukkueen menoa enää hidastanut, sillä jäähyn aikana iskettiin peräti kaksi alivoimaalia Matias V:n ja Danielin toimesta. Syöttäjinä Miko J ja Tuomas O.

Vajaa kaksi minuuttia ennen ottelun loppua Eetu T syötti Rasmukselle, joka teki ottelun viimeisen maalin ja näin peli päättyi keskeytykseen maalein 1-13.

Torjunnat: 11-16

Kun NouLa kokosi hienosti itsensä heidän toiseen peliin ja voittivat siinä Blackbirdsin, niin samalla Blackin lohkovoitto varmistui ennen viimeistä kierrosta.

 

White - Oilers Challenger 6-1

 Oilers_31102021_ab.jpg

Sunnuntaina 31.10.2021 suunnattiin Keravalle, jossa tiedossa oli vain yksi ottelu ja siinä vastaan tuli Oilers Challenger.

Kokoonpanoon tehtiin vielä viime hetkellä muutos, kun edellispäivän alavartalovamman takia peliä vain katsomaan tullut Akseli heitettiin ”lennosta” kolmoskentän sentteriksi juuri ennen ottelun alkua.

Ottelu alkoi täysin Whiten hallinnassa, vaikka Oilers onnistuikin maalinteossa heti ensimmäisellä maalia kohti vedetyllä laukauksellaan viiden minuutin kohdalla. Se jäikin erän ainoaksi tilastomerkinnäksi, vaikka pallo pyöri käytännössä koko erän Oilersin maalilla.

Klondyken kapea kaukalo toi joukkueelle jälleen mittavia haasteita, vaikka liikettä riittikin. Saman koki Black kauden alussa samalla kentällä.

Erän torjunnat: 1-11

Toisen erän alussa Miko J rikkoi kuparisen Laurin syötöstä ja reilu kolme minuuttia myöhemmin Vilho seisoi yksin maalin edessä, kun Eetu T pisti pallon suoraan lapaan ja noista paikoista ei vaan voi epäonnistua, 2-1.

Kahden onnistumisen jälkeen valmennus huomasi, miten Oilersin puolustuksen sai rikottua ja vajaa kaksi minuuttia myöhemmin Aleksi J pisti pallon kulmaan, josta Akseli kävi hakemassa sen, kiersi keskelle ja laukoi pallon maaliin.

Erän torjunnat: 2-7

Kolmatta erää ei ehtinyt kulua kuin 21 sekuntia kun Aatu iski Akselin syötöstä.

Seuraavaa maalia odotettiinkin yhdeksän minuuttia kunnes Milon esityöstä Marsel onnistui maalinteossa.

Ottelussa nähtiin vielä yksi maali, kun pakkipari Aatu-Aleksi J hassutti kaikkia. White sai sisäänlyönnin hyökkäysalueella ja valmennus huusi pelaajat vaihtoon. Vaihtoon lähtivät niin hyökkääjät kuin vastustajatkin, mutta Aleksi antoikin nopeasti pallon Aatulle, joka ujutti pallon vapaasti ja ehkä hieman onnekkaasti maaliin.

Erän torjunnat: 4-13

Kaikkia kolmea ottelua voi kuvailla samalla tapaa: Joukkue halusi voittaa ottelut, pallo sekä pelaajat liikkuivat. Innokkuus meinasi välillä kostautua, mutta kun pelattiin tosissaan ja hymy huulilla, niin tuloksena oli vain pelkkiä voittoja. Whiten peleissä parannettavaa jäi kuitenkin hyökkääjien puolustuspelaamisessa sekä pelin rauhoittamisessa myös hyökkäyspäässä.

 

26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu

Siirry arkistoon »