SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup-turnauksessa

04.08.2020

Turussa pelataan vuosittain Mestareiden Cup-turnaus, johon osallistuu kutsuttuina C-, D- ja E-junioreiden parhaat joukkueet Suomesta. Menneen kauden Aluesarjan menestyksen myötä SB Vantaan Black sai myös kutsun osallistua turnaukseen, joka pelattiin viime viikonloppuna Leaf Areenalla. Turnaus sopi hyvin osana valmistautumista tuleviin SM-karsintoihin.

Joukkue pelasi C2-poikien sarjassa ja alkulohkossa vastaan asettuivat Happee, FoSU ja EräViikingit Itä. Joukkue voitti alkusarjassa Happeen ja Forssan, mutta hävisi ErVille. Alkulohkon toinen sija kuitenkin mahdollisti pääsyn 8 parhaan joukkoon. Puolivälierässä joukkue voitti Lahden Pelicansin selvästi ja raivasi tiensä välieriin. Välierässä vastaan tuli FoSU uudelleen ja joukkue eliminoi jälleen vastustajan tähtipelaajat, pelasi tiivistä joukkuepeliä ja siten loppuottelupaikka oli valmis.

Loppuottelu Merikoski SBT:tä vastaan oli tiukkaa ja tarkkaa keskialueen sumputtamista eikä maalipaikkoja juurikaan ollut. Muutaman virheen ja onnenkantamoisen avulla Merikoski voitti lopulta 4-2 ja vei mestaruuden.

Hopea oli SB Vantaalle kaikkien aikojen ensimmäinen mitali Mestareiden Cupista. Lisäksi joukkueesta Aapo Tuohino ja Roope Herpola valittiin turnauksen All Stars-kentälliseen.

Joukkue osoitti loistavaa venymistä ja tason nostoa turnauksen aikana. Loistavan ykköskentän lisäksi muut kentät pystyivät myös pelaamaan korkealla tasolla huippujoukkueita vastaan. Joukkueen yleinen pelaamisen taso on kehittynyt merkittävästi viime kauden aikana. Tämä on hyvä osoitus pitkäjänteisestä työstä ja myös siitä miten tärkeää on joukkueena pelaaminen. Joukkueessa on huippuyksilöitä, jotka pystyvät ratkaisemaan pelejä, mutta samaan aikaan joukkuepelaaminen mahdollistaa ratkaisupelaajien onnistumiset.

Tämän turnauksen perusteella voi todeta, että SM-sarjaan pääseminen ja siellä menestyminen ei ole 06-Blackille lainkaan mahdoton ajatus.

Mestareiden Cup 2020

Turnauksen tulospalvelu (TorneoPal)

MC-joukkuekuva.jpg

05.10.2021SB Vantaa P16 Edustus SM-sarjaan kaudelle 2021-2022
07.11.2020C2-poikien lauantain peli PERUTTU
04.11.2020SB Vantaa C2-pojat voitti Pelicans SB:n ensimmäisessä SM-kotiottelussaan
28.10.2020C2 Edustus avaa SM-sarjan kotiottelut 1.11. klo 13.30 Myyrmäen Urheilutalolla
27.09.2020C2-pojat aloittivat SM-sarjan kahdella voitolla
23.08.2020C2-Pojat SM-sarjaan!
04.08.2020SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup-turnauksessa
24.02.2020Black-06 tähtää kaudella 2020 - 2021 C2-junioreiden SM-sarjaan
26.08.2019SB Vantaa Black-06 joukkueelle täytettä palkintokaappiin
20.03.2019SB Vantaa Black -06 joukkueen kuulumisia ja kevään Try-Out!

Siirry arkistoon »