Edari SCH:n vieraaksi Hyvinkäälle21.11.2013
Movemberin kääntyeessä hiljalleen loppusuoralle, kohtaa miesten edustusjoukkue perjantai-iltana Hyvinkäällä totutun vahvasti sarjakautensa aloittaneen SCH:n. Lohkon kakkosen ja kolmosen kohtaamisesta sopii odottaa todella tasokasta sekä tiukkaa vääntöä, panoksena ovat isot sarjapisteet samoista sijoista tappelevien joukkueiden kamppailussa sarjataulukon kärkipäässä. Vuodesta toiseen 2. divarin kärkisijoilta löytyvä SCH on laadukas kestomenestyjä, jonka sarjapelit päättyvät poikkeuksetta nousukarsintaotteluihin. Erityisesti kotihallissaan Martinhallissa SCH on erittäin hankala vastus, parkettialusta ja lentokentän kokoinen kaukalo asettavat vieraaksi saapuvalla joukkueelle omanlaiset haasteensa, eikä Hyvinkäältä koskaan haeta helppoja vieraspisteitä. SCH:lla on ennen perjantain kamppailua kasassa seitsemän voittoa ja yksi tappio, jonka se koki Erä Akatemian hakiessa ison ryöstön Hyvinkäältä lukemin 0-2. Viime kierroksella SCH murskasi Piratesin vieraskentällä peräti lukemin 5-16. SB Vantaa vaanii sarjataulukossa SCH:n takana sijalla kolme, tilillä kuusi voittoa, tasapeli, sekä yksi tappio. Edellisellä kierroksella Edari kaatoi Temppelillä SB Riskin, mutta Hyvinkään reissulle on tason oltava taas monta pykälää korkeammalla, mikäli vieraspisteitä meinataan mukaan matkalta saada. SB Vantaa joutuu lähtemään kärkikamppailuun valitettavan vajaalla rosterilla, varmoja poissaolijoita on useampi ja muutaman kohdalla pelikunto ratkeaa vasta perjantain aikana. Jälleen olisi isoa tonttia tarjolla hieman pienemmälle vastuulle jääneille sotureille, mielenkiintoista on nähdä, että löytyykö rosterista tonttien täyttäjiä, sillä varsinkin hyökkäystehoista vastanneista taitureista puuttuu muutama todella iso palanen. Joukkueet ovat edellisen kerran kohdanneet kaudella 2011-12, jolloin molemmissa otteluissa päädyttiin kotivoittoihin, Edarin viedessä pelin Myyrmäessä lukemin 5-4 ja SCH:n hoitaessa homman Martinhallissa numeroin 8-5.
Seuraa heitä: SCH: #11 Jukka Jauhiainen – ei välttämättä liiemmin mässäile tehopisteillä, mutta on vahvalla fyysisellä olemuksellaan ja vuorenvarmalla pelaamisellaan sarjan ehdottomia kärkipakkeja. Liigakokemustakin omaava, joukkueen kokenut sekä monivuotinen johtaja. Hyökkäysvoittoisessa rosterissa timantin arvoinen tekijä. SB Vantaa: #86 Niko Stark – ollut hurjassa iskussa alkukaudesta, seitsemään peliin tehot 8+7. Valittu tällä kaudella jo kolmesti Edarin ottelun MVP:ksi, ansainnut vahvoilla esityksillään isosti vastuuta. Ollut aina hyvä, nyt alkukaudesta ratkaisuroolissa kärkikentissä, mikä näkynyt suoraan tulostaululla. Hoitanut silti myös puolustusvelvoitteet totutun tunnollisesti.
SCH vs. SB Vantaa perjantaina 22.11.2013 klo 18:30 @ Martinhalli (Hyvinkää)
|