FB Factor - Naiset edustus (8 - 0)

Aika: 19.11.2022 12.00
Paikka: Kontiolahden liikuntahalli
Sarja: 1. divisioona


Peliin valmistautuminen aloitettiin jo bussimatkalla kun Kuosa esitteli kentälliset ja kävimme yhdessä läpi yleisimpiä tilanteita tussitaululle piirrettynä. Hallille saavuttua oli hieman aikaa ennen kuin lähdimme alkulämmölle ulos. Alkulämmön ensimmäinen osa suoritettiin ulkona ja toinen sisällä. Ulkona lämpöön sisältyi lenkki, koordinaatiot, aktivoinnit, fyysiseen peliin valmistava varvas/olkapää hippa, olkapäätä vasten työntö juoksu  ja lopuksi vielä ilmapiiriä keventämään piirileikki. Sisälämpö oli pallollinen ja siihen sisältyi muun muassa keskiviivan mukainen syöttö- ja vetotreeni, kasi, perhonen, 2 vs 1, 1 vs 1 kulmassa ja lopuksi vielä esittelyjen jälkeen spurtit.

Jo ensimmäisessä erässä Factor osoitti, ettei pelistä tulisi helppoa. He saivat tehtyä avausmaalin jo ensimmäisen minuutin jälkeen ja toisen muutaman minuutin päästä. Vantaalta peli ei tuntunut onnistuvan. Pallo ei pysynyt hallussa ja pelin kierrätys oli vähäistä. Karvaus oli maltillista, mutta silti monesta tilanteesta myöhästyttiin. Factor sai myös hallittua peliä paremmin sekä pallollisena että pallottomana. Factorilla oli nopeat tarkat syötöt omille ja heidän kuvio toimi, vaikka Vantaa pyrki karvaamaan ja puolustamaan treenattujen tapojen mukaisesti, oli tekeminen hieman sielutonta ja Factor rankaisi jokaisesta virheestä.

Vantaan pelaajat kuitenkin tekivät töitä ja ainakaan vaihdossa ei tuntunut olevan ketään, kuka ei olisi juossut kunnolla. Kaksinkamppailu tilanteisiinkin mentiin ja vaikka tilanteissa saatiin pallollinen pelaaja pysäytettyä kimpoileva pallo tippui monesti Factorin pelaajalle ja kukaan ei enää ehtinyt tilanteeseen perään.

Factorin saamat vapaalyönnit myös onnistuivat erinomaisesti ja Vantaa tuntui joissain tilanteissa luovuttavan puolustuksen kanssa. Sillon kun Vantaa jaksoi keskittyä puolustukseen, niin puolustus toimi hyvin ja Factor ei päässyt vetämään haluamistaan paikoista. Tosin Factor tuntui saavan aikaan hyökkäyksiä jokaisesta tilanteesta ja Vantaa ei vastineeksi saanut karvattua palloa itselleen läheskään niin usein.

Vantaa sai vietyä palloa ylös ja pyöritettyä sitä siellä muutamia kertoja, tilanteet ei kuitenkaan johtaneet maaliin. Monessa avauksessa tuet tulivat myöhässä tai ne seisoivat paikoillaan. Satunnaisia yksilösuorituksiakin saatiin aikaan, mutta tilanteet eivät johtaneet kunnollisiin jatko syöttöihin tai maaleihin. Joko palloa ylöspäin vieneet eivät saaneet tukia hyvin mukaan tai eivät katsoneet ajoissa mahdollisia syöttöjä ja tilanteet päättyivät siihen, että pallo menetettiin vastustajalle.

Peli oli ajoittain todella fyysistä ja Factorin välillä raju peli toi heille jäähyjäkin. Vantaan saadessa ylivoima, valmius ylivoimaan tuntui jokseenkin heikolta. Hyökkäyspäässä pelaajien etäisyydet olivat aika pitkiä toisistaan ja syötöt päätyivät vastustajaa päin. Saatuaan pallon Factorilaiset rauhallisesti rakensivat tilanteista alivoimahyökkäyksiä. He saivat siis hallittua peliä pelkästään neljällä pelaajalla ja Vantaan menetettyä pallo, ei sitä oikein haluttu hakea takaisin, tai sitten Factorilaiset olivat vain liian nopeita. Vaikka ylivoima tilanteissa Vantaa syötti muihin omiin hyökkäyksiinsä nähden enemmän, ei silti saatu tehtyä maaleja.

Jäähyjä ei annettu pelkästään Factorilaisille vaan myös Vantaa pääsi ihastelemaan rangaistus penkkiä, jopa enemmän kuin Factor. Alivoimalla puolustamiseen Vantaa kuitenkin tsemppasi ja neljästä alivoimasta vain yhdessä Factor sai tehtyä maalin.

Alusta loppuun Factor osoitti olevansa kova ja taitava, kun Vantaalla taas ei tuntunut palaset loksahtavan kohdilleen sitten millään, vaikka yrityksiä oli ja loppujen lopuksi Vantaa hävisi ottelun lukemin 8-0.

#68 Janessa

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:05VastustajaVastustaja
2 - 004:20VastustajaVastustaja
3 - 005:52VastustajaVastustaja
4 - 021:15VastustajaEi syöttäjää
5 - 0 (yliv.)30:22VastustajaVastustaja
6 - 034:04VastustajaVastustaja
7 - 040:50VastustajaVastustaja
8 - 041:41VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
08:19Pohja Karoliina2 min
12:23Vastustaja2 min
17:18Vastustaja2 min
28:34Paju Milla2 min
31:33Aulén Janessa2 min
34:29Saukkonen Essi 2 min
38:29Vastustaja2 min
Torjunnat:
Paju Milla: 35 torjuntaa
Vastustaja: 9 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
13Huovinen Ella
Maalivahti
13Hagelberg Noona
Kenttäpelaaja
16Meriste Luisa-Gretel
Kenttäpelaaja
17Markkanen Niina
Maalivahti
23Paulasuo Wilma
Kenttäpelaaja
24Pohja Karoliina
Kenttäpelaaja
25Kejonen Pinja
Kenttäpelaaja
30Paju Milla
Maalivahti
31Saukkonen Essi
Kenttäpelaaja
42Heiner Nicolin
Kenttäpelaaja
45Hyväoja Laura
Kenttäpelaaja
51Mikkola Sara
Kenttäpelaaja
68Aulén Janessa
Kenttäpelaaja
72Vaittinen Tara
Kenttäpelaaja
81Partanen Ellen
Kenttäpelaaja
93Inkeroinen Joanna
Kenttäpelaaja
-Huovinen Jarkko
Joukkueenjohtaja
-Kejonen Birgitta
Huoltaja
-Kuosa Juha
Päävalmentaja