Greasers vieraaksi Temppelille23.01.2013 Miesten edustusjoukkueen vuoden 2013 ensimmäiseen kotiotteluun vieraaksi saapuu Greaser. Sarjataulukossa sijalla kaksi majaileva SB Vantaa kaatoi putoamistaistoon ajautuneen Greasersin syyskaudella Korsossa lukemin 3-8 ja tiukasti Tiikereiden perässä lohkon piikkipaikkaa metsästävä Edari lähtee nytkin kaatamaan korsolaisia vahvasti omaan tekemiseen luottaen. SB Vantaa voitti viime viikolla IKHTYS:n vaisun esityksen jälkeen Myllypurossa, mutta nyt kun joulutauon karstat on koneesta pois hikoiltu, on peliesityksen syytä olla jo monta astetta vahvempi. Joukkueen tähtäin on pitkällä keväässä, eikä välipäiviä ole syytä ottaa ainuttakaan kauden ratkaisupelien lähestyessä. SB Vantaa lähtee Greasers kamppailuun hieman vajaalla miehistöllä, mutta muutaman runkoäijän puuttuessa on muilla miehillä oiva paikka lyödä oma lusikkansa soppaan pelaavaa kokoonpanoa mietittäessä.
Greasersin kausi on sujunut haastavissa merkeissä ja erityisesti puolustuspelaamisessa on ryhmällä ollut suuria vaikeuksia. Eniten päästettyjä maaleja koko lohkossa ja kun vaikeuksien hetkillä ei ole oikein tuntunut kasettikaan kestävän, on toiseksi eniten otettuja jäähyjä ja sarjan toiseksi heikoin alivoima melko synkkä yhtälö. Greasers saapuu Temppelille neljän ottelun tappioputkessa, edellinen voitto on marraskuun lopulta IKHTYS:n vieraana, joskin viime kierroksella nähtiin joukkueelta jo hieman lupauksia herättävä esitys, kun Greasers haastoi kotikentällään tiukasti vahvan KGB Agentsin, häviten kuitenkin numeroin 8-9. Parhaat pistemiehet: SB Vantaa: Jonne Koskinen 14+8=22 Seuraa heitä: SB Vantaa: #31 Janne Fyhr – saa torjuntavuoron illan kamppailussa. Esiintynyt todella vahvasti aina pelatessaan, kuten koko tasainen Edarin maalivahtikolmikko. Koko sarjan maalivahtitilastojen kärkinimi, on ykkösenä niin torjuntaprosenteissa (86,00 %), kuin päästetyissä maaleissakin (3,13 / pelattu tunti). Kokenut veräjänvartija on tuonut erittäin vahvan panoksen SB Vantaan joukkueeseen ja on loistava lisä Edarin timanttiseen veskariosastoon. Greasers: #1 Jukka Saastamoinen – oli Greasersin parhaimmistoa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa, ja mikäli on maalin suulla tänäänkin, ei varmasti joudu toimettomana maalillaan päivystämään. Veskariosastoon kääntyy isosti katseet, mikäli illan vierailija meinaa pisteitä mukanaan Temppeliltä viedä.
SB Vantaa vs. Greasers tänään klo 18:30 @ Temppeli (Myyrmäen Urheilutalo). Tervetuloa! |