Tomi Rastas - "Nautin kaudesta todella paljon"

21.04.2024

SB Vantaan joukkue 23-24, oli erittäin mielenkiintoinen sekoitus nuoria lahjakkuuksia ja jo kannuksensa ansanneita konkareita. Isoin huolenaihe ennen kautta oli joukkueen ulkopuolisilla se, millä motivaatiolla konkarit pelaavat ja saavatko omat kasvatit mitään roolia joukkueesta. Yleisin kysymys minullekin oli, että "haluavatko teidän kokeneet pelaajat edes nousta" tai "Kukkola ja Rosendahl ei varmaan lähde reissupeleihin messiin?".

On totta, että itsekin jouduin paljon miettimään, miten saada kokeneet pelaajat mukaan pienemmällä harjoitusmäärällä. Toisaalta piti ottaa huomioon, miten taataan nuorille pelaajille tarpeeksi laadukasta harjoitusta, jotta he kehittyvät. Päädyimme siihen, että joukkueella on 3 harjoituskertaa, joista kokeneet pelaajat sitoutuvat käymään kahdessa. Nuoret pelaajat käyvät kolmessa + yhdessä junnuharjoituksessa. Nykyään pelaajat pääsarjatasolla lopettavat todella nuorina, kun on perhettä ja siviilityö. Vain nuoret, ammattilaiset/puoliammattilaiset pystyvät sitoutumaan harjoittelemaan sen 6-8 yhteisharjoitusta viikkoon. Kokeneilla pelaajilla on monesti pohjat kunnossa ja he ovat monesti elämäntapa-urheilijoita, jotka kyllä treenaavat harjoitustapahtumien ulkopuolella. 

SB Vantaan joukkue oli muuttunut edelliselle kaudelle paljon, kun moni pelaaja siirtyi joukkueeseen muualta; lähinnä HIFK.sta. Tälle kaudelle tuli lisää uusia pelaajia, monet minulle jo aiemmilta vuosilta tuttuja. En muista ikinä missään joukkueessa, että joukkueen yhteenhitsaus olisi tapahtunut niin nopeasti kuin meillä kävi. Sain apuvalmentajakseni luottomieheni Joni "Hilti" Hiltusen, jonka joukkueissa harvemmin kuppikuntia pääsee syntymään. Hänellä oli iso rooli joukkueen hengen kohottamisessa ja yhteenhitsauksessa. Pelaajista varsinkin Vantaa legendat Thamm ja Rautio olivat myös isossa roolissa siinä, miten uudet pääsivät sisään joukkueeseen. Treeneissä pelattiin paljon ja kilpailu oli kovaa, mutta pienten yhteenottojenkin jälkeen kaikki olivat treenien jälkeen hymyssä suin kopissa.

Kaudella meidän tavaramerkiksi muodostui pitkäkestoiset pallorallit vastustajan kenttäpuoliskolla. Syynä tähän oli pitkälti se, että jo ensimmäisistä peleistä lähtien vastustaja lähti pelaamaan 50% ”dösällä” meitä vastaan. Monesti vastustajat kuitenkin väsyivät intensiiviseen puolustuspeliin viimeistään kolmannessa erässä ja ottelut repsahtivat meidän monimaalisiin voittoihin. Piristävä poikkeus sääntöön oli Kuopion Welhot, joka sai ensimmäisessä kohtaamisessa meidän pelin sekaisin antamalla kovaa painetta. Welhojen lisäksi muut tappiot Suomisarjassa tulivat ToTea ja Blackbirdsiä vastaan. Blackbirds pelit (2 Suomisarja, 1 Suomen Cup ja 2 Divarikarsintapeliä) olivat kaudella kaikki todella tasaisia ja he olivat meille vaikea vastus.

Divarikarsintapelit päästiin aloittamaan suht ehjällä rosterilla ja tutuilla koostumuksilla. Kokeneet pelaajat syttyivät näihin peleihin selkeästi runkosarjaa paremmin, mutta myös nuoret Herpola ja Telkki olivat elementissään. Monet peleistä olivat maalin pelejä, mutta näissä tilanteissa meidän joukkueen kokemus näkyi. Pelaajat nostivat tasoaan aina, mitä tiukemmiksi pelit menivät. Karsintojen pelit 6 – 0 meille, ei välttämättä kerro koko totuutta. Varsinkin Pelicansia vastaan olimme ajoittain pinteessä

Henkilökohtaisesti nautin kaudesta todella paljon. Meidän taustatiimi oli todella yhtenäinen ja hallille oli aina kiva tulla. Erityiskiitos Jani Helinille, joka laittoi joukkueeseen koko sielunsa ja uhrasi monet yöunet… Janin isoin vahvuus managerina on se, että hän aidosti välittää pelaajista ja on valmis tekemään heidän puolesta mitä tahansa, vaikka se ei lukisikaan sopimuksessa.

Nyt olemme jo kovaa vauhtia kasaamassa ensi kauden joukkuetta ja tarkoitus olisi ettemme lähtisi divariin vain selviytymään. Nähdään ensi kaudella halleilla!

Konkarit todellakin halusivat nousta ja päättää kauden voitokkaasti ja he pelasivat myös reissupeleissä. Nuoria -06 ikäisiä pelaajia meillä pelasi kauden aikana peräti 5 kappaletta ja 1 -05, joten omia junioreitakin saatiin miesten maailmaan kiitettävästi mukaan.

21.04.2024Tomi Rastas - "Nautin kaudesta todella paljon"
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki
09.02.2023Henkilömustassa - #54 Aapo Tuohino
09.12.2022Edaripeli pikkujoulutunnelmissa 11.12. klo 17
15.11.2022Tiedote - Petri Timosen valmentajasopimus purettu
16.09.2022The King stays King - Keni Rautio jatkaa Edarissa
15.09.2022Edaripuolustukseen kaksi vahvistusta - Sipilä palaa Vantaalle
14.09.2022Edariin neljä jatkosopimusta - Kapteeni Koskela jatkaa
11.09.2022Nuorille lupauksille Edaridiilejä, Axel Salonen siirtyy Vantaalle
05.08.2022Jussi Laamanen vahvistaa Edaria
27.07.2022Edariin kolme uutta sopimusta
05.07.2022Olli Rikka ja Teemu Timonen Edariin
29.06.2022Micke Sievänen vahvistaa Edaria
24.06.2022Kolme Edarilegendaa jatkaa joukkueessa
23.06.2022Juho Niinikoski SB Vantaan riveihin
22.06.2022Arttu Turunen jatkaa, Valli palaa Edariin
21.06.2022Häiväläinen jatkaa Edarissa
20.06.2022Koskia kaksi ensi kauden Edarissa
18.06.2022Coach Timonen - "Emme jätä katsojaa kylmäksi"
14.06.2022Riku Kallunki jatkaa, Tommi Vappula vahvistaa SB Vantaata
10.06.2022Petri Timonen Edarin peräsimeen
25.03.2022Kevät on täällä
23.03.2022Divarikarsinnat kutsuvat
24.02.2022Edarin ottelu SB Vantaa Edari - FoSu siirtyy
06.02.2022Edari kevätkauteen Midaksen johdolla
12.01.2022Edarin ottelut siirtyvät Korona-rajoitusten takia
15.12.2021Koronapassit tarkastetaan miesten otteluissa kaikilta yli 16-vuotiailta
14.09.2021Joukkue valmis - Tolvanen jatkaa Edarissa
13.09.2021Edari lähes valmis - Teerioja ja Koskinen takaisin Vantaalle
02.09.2021Edarille kolme uutta sopimusta - Ilonen palaa kotiin
27.08.2021Kaksi vahvistusta lisää - Myllyniemi ja Turunen Edariin
28.07.2021Kuningas kiinnitetty - Keni Rautio jatkaa Edarissa
16.07.2021Edarille lisää sopimuksia - Siitonen jatkaa, veskariosasto täydentyy
14.07.2021Singaporen maajoukkuepelaaja Edariin - Welcome Hafiz Zubir
13.07.2021Edarikapteeni jatkaa - Koskelan laukaus puhuu jatkossakin
02.07.2021Kärkipuolustajat jatkavat - Raumanni ja Iles jatkosopimuksiin
30.06.2021Ympyrä sulkeutuu - Niko Stark palaa kotiin
29.05.2021Lisää diilejä julki - Tärkeitä jatkajia Edaripaidassa
13.05.2021Ensimmäiset pelaajakiinnitykset julki - Kallunki ja Nevalainen jatkavat Edarissa
09.04.2021Edarin katseet kohti uutta kautta - "uutta tarinaa kohti"
13.03.2021Katso Edarin matsit suorana Solidsportin kautta
20.10.2020Otteluennakko - Kausi käyntiin uudestaan
02.10.2020Tiedote - Miesten Divari-joukkue asetettu karanteeniin
01.10.2020Tuomas Puhakka Edariin
23.09.2020Otteluennakko - Turku away
21.09.2020Otteluraportti - ÅIF parempi kotistartissa
20.09.2020Otteluennakko - Kotiavaus Energia Areenalla
19.09.2020Otteluraportti - Divarikausi voitolla käyntiin
19.09.2020Otteluennakko - Divarikausi käyntiin Mosalla
01.09.2020Rannikkotykistö pauhaa - Koski ja Starck jatkavat Edarissa
16.07.2020Kaksi vahvistusta Edariin - Berg palaa kotiin, Hautala siirtyy Vantaalle
14.07.2020Edarille lisää sopimuksia - Asko Santero jatkaa, Lehtinen uusi vahvistus
20.05.2020Tää on mun hima - Yksi tarina päättyy, toinen alkaa
19.05.2020Miekin pysyn kotona - Lari Sorsa jatkaa Edarissa!
11.05.2020Edari vahvistuu lisää - Kolme uutta pelaajasopimusta
20.04.2020Boys are back - Omia kasvatteja palaa seuraan
09.04.2020Edarin maalivahtiosasto kasassa - Paakkari jatkaa!
08.04.2020AuraPartya myös ensi kaudella - Super-Leevi jatkaa Edarissa
07.04.2020Edarihyökkäykseen iso kiinnitys - Jesse Tolvanen jatkaa
06.04.2020 19.00Taikuri palaa kotiin - Tommi Rosendahl Edariin
31.03.2020Edariveskareille jatkodiilejä - Nevalainen jatkaa!
29.03.2020Edarille lisää tärkeitä jatkosopimuksia - Kapteeni Koskela jatkaa!
24.03.2020Edari kirjoittanut viisi pelaajasopimusta - Raumanni jatkaa!
12.03.2020Raportti - Karsintasarja venyy kolmanteen peliin
07.03.2020Ennakko - Panoksena paikka Divarissa
29.02.2020Otteluraportti - EV Akatemia vahvempi Temppelillä
28.02.2020Otteluennakko - Runkosarja pakettiin Temppelillä
27.02.2020Otteluraportti - Takaiskujen reissu Lappeenrantaan
23.02.2020Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vierasreissu
22.02.2020Otteluraportti - Edari voittoon rankkareilla
21.02.2020Otteluennakko - Rangers vieraaksi Temppelille
15.02.2020Otteluraportti - Voitokas ystävänpäivä
14.02.2020Otteluennakko - Ystävänpäivän tanssit Turussa
06.02.2020Otteluraportti - Kuuden pisteen kotiviikko
02.02.2020Otteluennakko - Super Bowl Sunday
02.02.2020Otteluraportti - Kotivoitto tärkeään paikkaan
29.01.2020Mikko Jolma Edariin
29.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki vahvempi Nurmossa
24.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue päätökseen Nurmossa
21.01.2020Otteluraportti - Tuplavieraista kylmää kyytiä
18.01.2020Otteluennakko - Matka pohjoiseen
15.01.2020Otteluraportti - O2 parempi Jyväskylän maalisirkuksessa
10.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue käyntiin Jyväskylässä
08.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki parempi Temppelillä
02.01.2020Otteluennakko - 2020 käyntiin kotipelillä
17.12.2019Otteluraportti - Syyskausi voitokkaasti pakettiin
14.12.2019Otteluennakko - M-Team isännöi Klaukkalassa
12.12.2019Otteluraportti - Pirkat toistamiseen parempi
10.12.2019Otteluennakko - Payback time
09.12.2019Otteluraportti - Karhut murisi Temppelillä
04.12.2019Otteluennakko - Karhut keskiviikon vieraaksi

Näytä lisää »