Otteluennakko - SC Hawks isännöi Edaria

27.10.2017

Miesten edustusjoukkue matkaa perjantaina Myllypuroon SC Hawksin vieraaksi, illan ottelussa Edari pyrkii venyttämään alkukauden voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi, kun taas kaukalon toiseen päähän asettuva SC Hawks yrittää jatkaa puhdasta kotisaldoaan SB Vantaan kustannuksella.

Haukkalauma on avannut kautensa erittäin pirteästi ja neljän pelin jälkeen ryhmän pistesarakkeeseen on kirjattu jo 6 sarjapistettä. Kotivoitot M-Team Vantaasta ja Tiikerit Akatemiasta ovat vahvoja näyttöjä joukkueen iskukyvystä ja avauskierroksen jatkoaikavoitto SCH:n vieraana hieno osoitus SC Hawksin selkärangan kestokyvystä. Alkukierroksella ryhmän tehopisteet ovat kasaantuneet vahvasti muutaman kärkipelaajan nimiin, mielenkiintoista nähdä nouseeko joukkueesta uusia ratkaisijoita perjantain pelissä vai jääkö vastuunkanto tällä saralla tehokkaasti kautensa avanneiden kavereiden harteille.

SB Vantaa on viime kierroksilla tuskaillut oman pelaamisensa suhteen ja edes suht ehjää kahta erää on joukkueen ollut vaikea suorittaa. Väkevät kolmannet erät ovat kääntäneet pelit ja sarjapisteet Edarille, mutta vahvassa vireessä kaukaloon hyppäävän SC Hawksin vieraana sopisi pelin olevan edes jotenkin mallillaan heti ottelun alusta asti. Joukkueen terveystilanne on hyvä ja jalkeilla jälleen taatusti iskukykyinen ryhmä, voitto Myllypurosta venyttäisi SB Vantaan voittoputken jo viiden pelin mittaiseksi.

Joukkueet eivät ole kohdanneet aiemmin.

Parhaat pistemiehet:

SC Hawks: Nico Gauriloff 2+13=15
SB Vantaa: Toni Koskela 5+4=9, Sami Niskanen 5+4=9

Seuraa heitä:

SC Hawks: #10 Nico Gauriloff – Viime kaudella IHS:n riveissä koko kaudella 20 tehopistettä iskenyt hyökkääjä aloittanut kautensa hurjalla tahdilla ja johtaa koko lohkon pistepörssiä.

SB Vantaa: #96 Sampo Kiviharju – Edellisellä kierroksella hattutempun paukuttanut maalipyssy on ollut vireessä heti kauden alusta lähtien, pelituntuma paranee kierros kierrokselta ja nostaa tasoaan jatkuvasti.

 

SC Hawks vs SB Vantaa perjantaina 27.10.2017 klo 19:30 @ Myllypuron AC

14.12.2017Harrasteryhmiin mahtuu mukaan!
14.12.2017Ennakko - Huvinsa Kullakin
13.12.2017Otteluraportti - Vuoden viimeisestä vieraspelistä voitto
11.12.2017Steelers nappasi täydet pisteet
10.12.2017Salibandykoululaisten syyskauden päätösturnaus Rajatorpassa
09.12.2017Otteluennakko - Vuoden viimeinen vieraspeli Kirkkonummella
08.12.2017Ennakko - Lujuusoppia hämeenlinnalaisille
06.12.2017Otteluraportti - Vahvalle kotiputkelle jatkoa
06.12.2017Täydet pinnat pohjoisesta
06.12.2017Hyvää itsenäisyyspäivää!
06.12.2017SB Vantaan sääntömääräinen syyskokous
01.12.2017Otteluennakko - Joulukuu käyntiin kotipelillä
29.11.2017Ennakko - Pohjoisen kaukojunan arvoitus
28.11.2017Otteluraportti - Edari selvään vierasvoittoon
24.11.2017Otteluennakko - Edari kirkastamaan synkkää vierassaldoaan
23.11.2017Otteluraportti - HaKi Visa helposti nurin
20.11.2017Naiset kerryttivät jälleen pistetiliään
18.11.2017Otteluennakko - Tonttu-ukot hyppikää
18.11.2017Tervetuloa B-edustuksen ottelutapahtumaan Energia Areenalle la 2.12. klo 15
17.11.2017Ennakko - Loistavat pikkujoulut
17.11.2017Otteluraportti - Sekava sirkus Keravalla
15.11.2017SB Vantaan pikkujoulut su 19.11. klo 15-20.30 Urheilutalolla
12.11.2017Naiset nipistivät pisteen tasaisesta ottelusta
10.11.2017SB Vantaan talenttivalmennus on alkanut
10.11.2017Ennakko - Parketin purkitus Pirkkalassa
08.11.2017Otteluennakko - Edari Mustarastaiden vieraaksi
08.11.2017Preparing for WFC in Vantaa: Yasmin Skene
06.11.2017Ratkaisu 12 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä
06.11.2017Kärkikamppailusta pisteet Vantaalle
06.11.2017Otteluraportti - Ryhtiliike oikeaan aikaan
03.11.2017Otteluennakko - Payback time!
02.11.2017Ennakko - Puoli litraa Lahesta ja herkullinen Hatsina
30.10.2017Otteluraportti - SC Hawks parempi kotonaan
27.10.2017Otteluennakko - SC Hawks isännöi Edaria
25.10.2017Otteluraportti - Kolmas erä käänsi pelin kotiin
23.10.2017Maaleja, ylivoimaa ja draamaa
22.10.2017Naiset kotivoittoon - tasonnosto revanssissa tuotti tulosta
22.10.2017Otteluennakko - Temppelille sunnuntaiseuraa Hyvinkäältä
20.10.2017Sunnuntaina pelattiin Suomen Cupin 3. kierros kotipelinä Espoossa.
19.10.2017Ennakko - Kotona KaPaa vastaan, uudestaan, ja tinanapitkin täällä
14.10.2017Otteluraportti - Kolmannen erän kiri kaatoi Kingsin
14.10.2017Otteluennakko - Edari Kunkkujen kimppuun
10.10.2017Ennakko - KaPa, Cupin kolmas kierros, K3
09.10.2017Voitokas sarja-avaus Pohojanmaalla
09.10.2017Otteluraportti - Kotiavaus kääntyi voitoksi
06.10.2017Otteluennakko - Kotiavaus käynnistää Edarin viikonlopun
04.10.2017Ennakko - Naisten sarja käyntiin Pohjanmaalla
04.10.2017Olympiakomitean sivuilla juttu SB Vantaan toiminnasta.
02.10.2017Otteluraportti - Vakuuttava startti sarjakauteen
30.09.2017Otteluennakko - Uudistunut Edari ensimmäiseen testiin
27.09.2017Suomen Cup - Toni Koskela ampui Edarin jatkoon
27.09.2017Uudet salibandyjoukkueet 2007 - 2011 syntyneille
22.09.2017Suomen Cup - 3.kierros tarjoaa kovia haasteita
17.09.2017Pitkän kaavan kautta jatkoon Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle
14.09.2017Sami Niskanen Salibandyliigasta Edarin riveihin
08.09.2017Suomen Cup - taival starttaa Siuntiossa
05.09.2017SB Vantaan Valmennusakatemia esillä Eslun Etelätuuli-verkkolehdessä
03.09.2017B-pojat edustus 1. divariin
24.08.2017B- ja C2-edustuksen SM-karsinnat jatkuvat viikonloppuna
23.08.2017Valmentajia junnujoukkueisiin!
22.08.2017 20.00Kesähaastattelussa uutta ja vanhaa
21.07.2017Harrastesalibandyä 10-17 -vuotiaille
21.07.2017Harrasteryhmien ilmoittautuminen käynnissä kaudelle 2017-2018
15.07.2017HAE NYT - SB Vantaan valmennusakatemiasta startti salibandyvalmentajaksi
15.07.2017SB Vantaan kesäajan päivystys
11.07.2017Sami Verkkoperä jatkaa Edarissa
09.07.2017Edarivalmennuksen kesäkuulumisia
02.07.2017Toni Koskela vahvistaa Edaria
28.06.2017Edarin lohkojako kaudella 2017-18
26.06.2017SB Vantaa Kesäleirit pulkassa!
23.06.2017Yhteistyö Aktian kanssa jatkuu
22.06.2017Lari Lundström jatkaa SB Vantaassa
21.06.2017Edari vahvistuu Ville Vänskällä
20.06.2017SB Vantaan kesäharjoittelu siirtyy omatoimijaksolle
03.06.2017Seuran kevätkokous pidetty 29.5.
03.06.2017Teemu Sorvari jatkaa Edarissa
30.05.2017Leevi Auranen palaa kotiin
30.05.2017Naisten joukkuetta rakennettu uuteen kauteen
26.05.2017Edarille lisää jatkosopimuksia
23.05.2017SB Vantaa Kauden päättäjäiset 2017
21.05.2017Valmentajaksi SB Vantaaseen?
20.05.2017Benjamin Iles jatkaa SB Vantaassa
19.05.2017Pyry Peltonen vahvistaa Edaria
18.05.2017Salibandykoulujen kauden päätös-turnaus valloittaa UTn su 21.5.
17.05.2017Jukka Kaunisto ja Tero Koski jatkavat Edarissa
17.05.2017Neljä maksutonta leiripaikkaa Myyrmäessä lapsille, joiden perheillä ei muuten olisi mahdollisuutta tarjota lapselle kesäleirikokemusta
15.05.2017Pelinaisia Naisten II joukkueeseen
09.05.2017Niko Stark ja Chris Starck kiinnitetty jatkosopimuksilla
08.05.2017Niilo Nevalainen ja Juha Eriksson täydentävät Edarin veskaripaketin
07.05.2017Samuli Raumanni ja Teemu Jokinen jatkavat Edarissa
04.05.2017Liigatähtäin tulevaisuudessa, naisten edustusjoukkue kieltäytyi hakemasta vapautunutta liigapaikkaa
04.05.2017Sampo Kiviharju palaa Edariin, Jonne Koskinen jatkaa
02.05.2017SB Vantaan kevätkokous ma 29.5. klo 17.30
27.04.2017Maalivahtivalmennuksen kausi päätetään henkisen vahvuuden luentoon
23.04.2017Säbä yhdistää - Julius kävi Japanissa
22.04.2017Tulisitko vapaaehtoiseksi SB Vantaaseen?
21.04.2017SB Vantaan Tyttöjen taitokoulu ja poikien Talenttivalmennus jää kesälomille
12.04.2017 21.15Aleksi Paakkari ja Samuli Thamm liittyvät kymppikerhoon
12.04.2017 20.00Lari Sorsa ja Lasse Lundström palaavat Edariin
11.04.2017Samuli Thamm on kiinnitetty 03 Black joukkueen päävalmentajaksi

Näytä lisää »