Naiset kotivoittoon - tasonnosto revanssissa tuotti tulosta

22.10.2017


SB Vantaa – KaPa-65 7–3 (4–0, 2–1, 1–2)

Sunnuntaina 15.10. SB Vantaan naiset kärsivät tappion Suomen Cupin 3. kierroksella. Lauantaina 21.10. naiset pelasivat kauden ensimmäisen 1. divisioonan runkosarjapelinsä kotijoukkueen roolissa. Vastaan asettui jo Cupin 3. kierrokselta tutuksi tullut KaPa-65, joten lienee perusteltua kutsua ottelua myös tietynlaiseksi revanssiksi.
 
Pelin ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta vahva. Kentällä toteutui niitä asioita, joita joukkueelta toivottiin näkevän. Pelin hyvä alku palkittiinkin jo ajassa 1:00, kun Elsi Luomi onnistui maalinteossa Jessica Laidlerin syötöstä. Voitot kaksinkamppailutilanteissa, oikea-aikaiset syötöt, hyvät peitot ja torjunnat sekä ennen kaikkea tarkka viimeistely maalintekopaikoissa takasivat sen, että ensimmäisessä erässä nähtiin kotijoukkueelta vielä kolme maalia. Ajassa 9:56 Saara Puurunen syötti pallon Kaisa Nykäselle, joka teki maalin. Ajassa 13:13 myös pelaajahaastattelun antanut Bea Karling taiteili pallon Jenni Rautasen syötöstä vastustajan maalivahdin selän taakse. Bea Karling onnistui heiluttamaan maaliverkkoa toistamiseen ajassa 18:38 Katri Ojalan syötöstä.
 
”Hyvä peli oli meiltä. Onnistuttiin parantamaan niissä asioissa, jotka viime viikolla jäivät uupumaan”, kommentoi Bea Karling peliä.
 
Toisessa erässä maalinteon aloitti vierasjoukkue, joka onnistui ylivoimalla ajassa 33:47 iskemään pelin lukemiin 4–1. Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan välittänyt vaan jatkoi oman pelin toteuttamista. Ajassa 36:28 Saara Puurunen onnistui ujuttamaan pallon maaliin Jenni Juntusen syötöstä. Tämän jälkeen peli ehti vanheta vain 27 sekuntia, kun ajassa 36:55 Bea Karling viimeisteli hattutemppunsa Katri Ojalan syötöstä.

Nayttokuva_2017-10-22_kello_11.47.59.png

”Hyvältä tuntui [maalinteko]. Sain hyviä syöttöjä ja yksi maaleista oli hyvän karvauspelin ansiota”, Karling selitti huikeista 3+1 -tehoista kysyttäessä.

”Ennen peliä puhuttiin siitä, että pitäisi saada tehtyä paikoista tehokkaammin tarvittavat maalit. Siihen keskityttiin”, Karling jatkoi kommentoidessaan tasonnostoa, jossa kotijoukkue onnistui.
 
Jos ensimmäiseen erään lähdettiin rytinällä, kolmannen erän alku oli vähintäänkin samanmoinen. Erää ehdittiin pelata vain kahdeksan sekuntia, kun Jenni Rautanen tykitti pallon maaliin Bea Karlingin syötöstä ajassa 40:08. Rautasen maali jäi vantaalaisten viimeiseksi vierasjoukkueen vastatessa maalinteosta pelin loppupuolella. Vieraat tekivät maalin ylivoimalla ajassa 56:41 sekä tasakentittäin ajassa 59:08. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin kotijoukkueesta maalivahti Milla Räsänen, joka torjui maalilla 22 kertaa.

”Nyt levätään, tankataan hyvin ja lähdetään huomiseen otteluun samalla draivilla ja asenteella. Tavoitteena olisi tehdä yhtä paljon maaleja!” Karling lupasi.

Seuraava kotipeli pelataankin jo sunnuntaina 22.10. kello 15.00 Vantaan Myyrmäen urheilutalolla, kun vastaan asettuu Sheriffs.

 Kuva ja teksti: Miia Kokko

14.12.2017Harrasteryhmiin mahtuu mukaan!
14.12.2017Ennakko - Huvinsa Kullakin
13.12.2017Otteluraportti - Vuoden viimeisestä vieraspelistä voitto
11.12.2017Steelers nappasi täydet pisteet
10.12.2017Salibandykoululaisten syyskauden päätösturnaus Rajatorpassa
09.12.2017Otteluennakko - Vuoden viimeinen vieraspeli Kirkkonummella
08.12.2017Ennakko - Lujuusoppia hämeenlinnalaisille
06.12.2017Otteluraportti - Vahvalle kotiputkelle jatkoa
06.12.2017Täydet pinnat pohjoisesta
06.12.2017Hyvää itsenäisyyspäivää!
06.12.2017SB Vantaan sääntömääräinen syyskokous
01.12.2017Otteluennakko - Joulukuu käyntiin kotipelillä
29.11.2017Ennakko - Pohjoisen kaukojunan arvoitus
28.11.2017Otteluraportti - Edari selvään vierasvoittoon
24.11.2017Otteluennakko - Edari kirkastamaan synkkää vierassaldoaan
23.11.2017Otteluraportti - HaKi Visa helposti nurin
20.11.2017Naiset kerryttivät jälleen pistetiliään
18.11.2017Otteluennakko - Tonttu-ukot hyppikää
18.11.2017Tervetuloa B-edustuksen ottelutapahtumaan Energia Areenalle la 2.12. klo 15
17.11.2017Ennakko - Loistavat pikkujoulut
17.11.2017Otteluraportti - Sekava sirkus Keravalla
15.11.2017SB Vantaan pikkujoulut su 19.11. klo 15-20.30 Urheilutalolla
12.11.2017Naiset nipistivät pisteen tasaisesta ottelusta
10.11.2017SB Vantaan talenttivalmennus on alkanut
10.11.2017Ennakko - Parketin purkitus Pirkkalassa
08.11.2017Otteluennakko - Edari Mustarastaiden vieraaksi
08.11.2017Preparing for WFC in Vantaa: Yasmin Skene
06.11.2017Ratkaisu 12 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä
06.11.2017Kärkikamppailusta pisteet Vantaalle
06.11.2017Otteluraportti - Ryhtiliike oikeaan aikaan
03.11.2017Otteluennakko - Payback time!
02.11.2017Ennakko - Puoli litraa Lahesta ja herkullinen Hatsina
30.10.2017Otteluraportti - SC Hawks parempi kotonaan
27.10.2017Otteluennakko - SC Hawks isännöi Edaria
25.10.2017Otteluraportti - Kolmas erä käänsi pelin kotiin
23.10.2017Maaleja, ylivoimaa ja draamaa
22.10.2017Naiset kotivoittoon - tasonnosto revanssissa tuotti tulosta
22.10.2017Otteluennakko - Temppelille sunnuntaiseuraa Hyvinkäältä
20.10.2017Sunnuntaina pelattiin Suomen Cupin 3. kierros kotipelinä Espoossa.
19.10.2017Ennakko - Kotona KaPaa vastaan, uudestaan, ja tinanapitkin täällä
14.10.2017Otteluraportti - Kolmannen erän kiri kaatoi Kingsin
14.10.2017Otteluennakko - Edari Kunkkujen kimppuun
10.10.2017Ennakko - KaPa, Cupin kolmas kierros, K3
09.10.2017Voitokas sarja-avaus Pohojanmaalla
09.10.2017Otteluraportti - Kotiavaus kääntyi voitoksi
06.10.2017Otteluennakko - Kotiavaus käynnistää Edarin viikonlopun
04.10.2017Ennakko - Naisten sarja käyntiin Pohjanmaalla
04.10.2017Olympiakomitean sivuilla juttu SB Vantaan toiminnasta.
02.10.2017Otteluraportti - Vakuuttava startti sarjakauteen
30.09.2017Otteluennakko - Uudistunut Edari ensimmäiseen testiin
27.09.2017Suomen Cup - Toni Koskela ampui Edarin jatkoon
27.09.2017Uudet salibandyjoukkueet 2007 - 2011 syntyneille
22.09.2017Suomen Cup - 3.kierros tarjoaa kovia haasteita
17.09.2017Pitkän kaavan kautta jatkoon Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle
14.09.2017Sami Niskanen Salibandyliigasta Edarin riveihin
08.09.2017Suomen Cup - taival starttaa Siuntiossa
05.09.2017SB Vantaan Valmennusakatemia esillä Eslun Etelätuuli-verkkolehdessä
03.09.2017B-pojat edustus 1. divariin
24.08.2017B- ja C2-edustuksen SM-karsinnat jatkuvat viikonloppuna
23.08.2017Valmentajia junnujoukkueisiin!
22.08.2017 20.00Kesähaastattelussa uutta ja vanhaa
21.07.2017Harrastesalibandyä 10-17 -vuotiaille
21.07.2017Harrasteryhmien ilmoittautuminen käynnissä kaudelle 2017-2018
15.07.2017HAE NYT - SB Vantaan valmennusakatemiasta startti salibandyvalmentajaksi
15.07.2017SB Vantaan kesäajan päivystys
11.07.2017Sami Verkkoperä jatkaa Edarissa
09.07.2017Edarivalmennuksen kesäkuulumisia
02.07.2017Toni Koskela vahvistaa Edaria
28.06.2017Edarin lohkojako kaudella 2017-18
26.06.2017SB Vantaa Kesäleirit pulkassa!
23.06.2017Yhteistyö Aktian kanssa jatkuu
22.06.2017Lari Lundström jatkaa SB Vantaassa
21.06.2017Edari vahvistuu Ville Vänskällä
20.06.2017SB Vantaan kesäharjoittelu siirtyy omatoimijaksolle
03.06.2017Seuran kevätkokous pidetty 29.5.
03.06.2017Teemu Sorvari jatkaa Edarissa
30.05.2017Leevi Auranen palaa kotiin
30.05.2017Naisten joukkuetta rakennettu uuteen kauteen
26.05.2017Edarille lisää jatkosopimuksia
23.05.2017SB Vantaa Kauden päättäjäiset 2017
21.05.2017Valmentajaksi SB Vantaaseen?
20.05.2017Benjamin Iles jatkaa SB Vantaassa
19.05.2017Pyry Peltonen vahvistaa Edaria
18.05.2017Salibandykoulujen kauden päätös-turnaus valloittaa UTn su 21.5.
17.05.2017Jukka Kaunisto ja Tero Koski jatkavat Edarissa
17.05.2017Neljä maksutonta leiripaikkaa Myyrmäessä lapsille, joiden perheillä ei muuten olisi mahdollisuutta tarjota lapselle kesäleirikokemusta
15.05.2017Pelinaisia Naisten II joukkueeseen
09.05.2017Niko Stark ja Chris Starck kiinnitetty jatkosopimuksilla
08.05.2017Niilo Nevalainen ja Juha Eriksson täydentävät Edarin veskaripaketin
07.05.2017Samuli Raumanni ja Teemu Jokinen jatkavat Edarissa
04.05.2017Liigatähtäin tulevaisuudessa, naisten edustusjoukkue kieltäytyi hakemasta vapautunutta liigapaikkaa
04.05.2017Sampo Kiviharju palaa Edariin, Jonne Koskinen jatkaa
02.05.2017SB Vantaan kevätkokous ma 29.5. klo 17.30
27.04.2017Maalivahtivalmennuksen kausi päätetään henkisen vahvuuden luentoon
23.04.2017Säbä yhdistää - Julius kävi Japanissa
22.04.2017Tulisitko vapaaehtoiseksi SB Vantaaseen?
21.04.2017SB Vantaan Tyttöjen taitokoulu ja poikien Talenttivalmennus jää kesälomille
12.04.2017 21.15Aleksi Paakkari ja Samuli Thamm liittyvät kymppikerhoon
12.04.2017 20.00Lari Sorsa ja Lasse Lundström palaavat Edariin
11.04.2017Samuli Thamm on kiinnitetty 03 Black joukkueen päävalmentajaksi

Näytä lisää »