Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vieraspeli

01.03.2019

Miesten edustusjoukkue kohtaa perjantai-iltana rakkaan kiistakumppanin SBS Kingsin vieraskaukalossa. Kyseessä on Edarin toiseksi viimeinen peli kuluvan kauden runkosarjassa ja samalla viimeinen laatuaan vieraskaukaloissa. Illan otteluun ison määrän lisää mielenkiintoa tuo se, että nykyisellään olevilla sarjasijoituksilla juurikin SBS Kings ja SB Vantaa iskisivät yhteen Etelä-Suomen alueellisissa pudotuspeleissä heti runkosarjan päättymisen jälkeen.

Valtavalla kauhalla nimimiehiä aina salibandymaailman huipulta riveihinsä naarannut SBS Kings on ollut odotetun vahva tekijä tämän kauden sarjassa ja on jo ansainnut vakuuttavalla tavalla paikkansa kevään isoihin peleihin. Edellisessä kotipelissään Kings hävisi lohkokärki AC HaKi:lle, mikä takasi sen, että lohkovoitosta ei Kunkkulauma pelaa, mutta kotiedun se haluaa varmuudella säilyttää pudotuspeleihin. Ennestään väkevään rosteriin Kings hankki vielä Oscar Hännisen tasoisen supertähden siirtorajan kynnyksellä ja ryhmä näyttää kaikin puolin enemmän kuin valmiilta kohtaamaan kenet tahansa loppukauden karkeloissa.

SB Vantaa matkaa Tapiolaan neljän ottelun voittoputkessa, viime pelissä Edari kaatoi HIFK:n kotona lukemin 14-6. Yksikin sarjapiste kahdesta jäljellä olevasta pelistä riittää varmistamaan lohkon kolmospaikan, joskin haaste perjantai-illan pelissä on kovin mahdollinen, kun vastaan asettuu Edarin toistaiseksi kauden ainoan kotitappion aiheuttanut SBS Kings. Tulikuuma ykköskentällinen on viime peleissä mättänyt tehoja hurjalla tahdilla, sen sijaan muut viisikot vaarallisen ykkösen takana ovat vielä hieman hakeneet muotoaan.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Myyrmäen Urheilutalolla päättyi SBS Kingsin 7-8 vierasvoittoon.

Lue myös:

25.11.2018 SB Vantaa – SBS Kings 7-8  otteluraportti

Parhaat pistemiehet:

SBS Kings
1. Perttu Pajukoski 23+13=36
2. Severi Korhonen 16+17=33
3. Markus Olkkonen 16+15=31

SB Vantaa
1. Leevi Auranen 22+23=45
2. Toni Koskela 25+17=42
3. Samuli Raumanni 8+23=31

 

Seuraa heitä:

SBS Kings: #43 Perttu Pajukoski – yli kahden sadan salibandyliigapelin konkari on ollut odotetun vaarallinen myös 2.divarissa, koko sarjan pistepörssin kahdeksantena. Iski hattutempun joukkueiden viime kohtaamisessa.

SB Vantaa: #10 Lari Lundström – Viime pelissä HIFK:ta vastaan aikuisuran ensimmäinen hattutemppu, nosti sillä koko kauden maalimääränsä nyt neljääntoista. Todella isossa roolissa kevään karkeloissa.

 

SBS Kings vs SB Vantaa perjantaina 1.3.2019 klo 19:00 @ Esport Areena

14.09.2019EA CUP 15.9. Naisten edustus messissä
13.09.2019Otteluennakko - Kuuleeko Divari täältä tulee Vantaa?
26.08.2019SB Vantaa Black-06 joukkueelle täytettä palkintokaappiin
08.08.2019Edarille lisää sopimuksia
06.08.2019Tule ohjaajaksi salibandykouluun
06.08.2019Naisten edustus etsii maalivahtia
31.07.2019Asko Santero vahvistaa Edaria
22.07.2019Ilmoittautuminen salibandyn harrasteryhmiin on käynnissä
22.07.2019Uudet salibandyjoukkueet syksyn eskareille ja ekaluokkalaisille
05.07.2019Seuran toimisto lomailee 6.7.- 14.7.2019
28.06.2019Nuorille lupauksille Edaridiilit
27.06.2019Meille pelaamaan?
22.06.2019 12.00Ohjaajana SB Vantaan kesäleirillä
22.06.2019SB Vantaan kesäleirit ohi
19.06.2019Edari vahvistuu kahdella pelaajalla
07.06.2019Benjamin Iles jatkaa, Paldanius palaa Vantaalle
28.05.2019Seuran arvojen, vision ja strategian työstäminen alkoi
28.05.2019Teemu Karjalainen Edariin, Jens Eriksson jatkaa
14.05.2019Tavoitteellista salibandya PK-seudulla N2 divarissa!
07.05.2019Nevalainen jatkaa, kaksi karkuria palaa kotiin
02.05.2019Tiina Ahlstedt naisten valmennukseen
27.04.2019Samuli Thamm jatkaa Edarissa
26.04.2019Erika lähdön tunnelmissa
26.04.2019Miesten Edustus ja vanhimmat poikajuniorit tiivistävät yhteistyötä, yhteiset avoimet harjoitukset pe 10.5.
26.04.2019Paakkari, Koski ja Siitonen jatkavat Edarissa
24.04.2019Kapteeni Koskela jatkaa, myös muita tärkeitä jatkodiilejä tehty
24.04.2019Seuran kevätkokous
23.04.2019Auranen, Raumanni ja Sorsa jatkavat Edarissa
17.04.2019PoNoVo vs SB Vantaa - Kaunis tarina
15.04.2019Naisten ja tyttöjen menestystä viikonloppuna!
15.04.2019Edari nousi Divariin!
12.04.2019PoNovo vs SB Vantaa - Finaalisarja kruunaa kauden
10.04.2019Otteluraportti - Täpötäysi Temppeli johdatti Edarin jatkoon
09.04.2019Emut taistelevat noususta kolmosdivariin
08.04.2019Naisten edustuksen Try Out -tapahtumat
03.04.2019Otteluennakko - Game 2
01.04.2019Otteluraportti - Edari kairasi ensimmäisen täplän
31.03.2019Jukka Welin SB Vantaan ensimmäiseksi päätoimiseksi toiminnanjohtajaksi
28.03.2019Otteluennakko - Game 1
26.03.2019SBS Kings vs SB Vantaa - Edari käänsi hurjan sarjan nimiinsä
20.03.2019Häviöstä huolimatta hilpeä bussimatka takaisin kotiin
20.03.2019SBS Kings vs SB Vantaa - Edari haastaa Kingsin nimimiehistön
20.03.2019SB Vantaa Black -06 joukkueen kuulumisia ja kevään Try-Out!
18.03.2019Otteluraportti - Areenakiertue voitokkaasti käyntiin
18.03.2019Naisten edustus selvitti tiensä liigakarsintoihin
15.03.2019SB Vantaa TryOut 2019 aikataulut
14.03.2019Tule mukaan - uudet tyttöjen joukkueet!
13.03.2019Otteluennakko - Runkosarja pakettiin Energia Areenalla
12.03.2019Valmentajaksi juniorijoukkueeseen?
06.03.2019Otteluraportti - Kings nurin Espoossa
03.03.2019Toiminnanjohtajaksi SB Vantaaseen?
01.03.2019Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vieraspeli
27.02.2019Otteluraportti - HIFK nurin Temppelillä
23.02.2019Tule ohjaajaksi salibandykouluihin ja perheliikunnan ryhmiimme
22.02.2019Otteluennakko - HIFK vieraaksi Myyrmäkeen
19.02.2019Otteluraportti - Edarille pisteet Porvoosta
17.02.2019Naisille tärkeät pisteet
17.02.2019SB Vantaa hakee poikien 09 ikäluokkaan vastuuvalmentajaa
17.02.2019SB Vantaa hakee apuvalmentajaa maalivahtivalmennustiimiin
14.02.2019Otteluennakko - Perjantai-ilta Porvoossa
13.02.2019Otteluraportti - Maalijuhlasta vieraspisteet
11.02.2019Naiset II-joukkueen kiireiset äidit suosittelevat Sivinan kotisiivousta
10.02.2019Otteluennakko - Grani isännöi Edaria
06.02.2019Otteluraportti - Vahvalle kotivireelle jatkoa
05.02.2019Synkät sekunnit koituivat SB Vantaan kohtaloksi
01.02.2019SB Vantaa kehittää tyttöjen pelaajapolkua
31.01.2019Otteluennakko - Payback time
28.01.2019Otteluraportti - Itä vahvempi Vantaan Derbyssä
24.01.2019Valmentajaksi SB Vantaaseen?
24.01.2019Otteluennakko - Vantaan Derby, osa 2
23.01.2019Otteluraportti - Edari nollasi Blackbirdsin
22.01.2019Vantaalaisille kylmää kyytiä Pirkkalassa
15.01.2019Otteluraportti - Edari palasi voitolla joutauolta
10.01.2019Otteluennakko - Paluu tauolta
10.01.2019Uusi sekakuntosähly etsii lisää pelaajia mukaan
08.01.2019Hiihtolomaleirin ilmoittautuminen on alkanut
06.01.2019Naisille Pohjoisen revanssiviikonlopusta täydet pisteet
06.01.2019Naiset starttasivat vuoden taisteluvoitolla
30.12.2018Nuorten kuntosählyt alkavat tammikuussa
30.12.2018Mimmisäbä Topaasit 5-9 -vuotiaille tytöille
29.12.201815-20 vuotias? Nuorten ryhmä kaipaa sinua!
29.12.2018SB Vantaan perheliikunnat - yhdessä lapsen kanssa
28.12.2018Kevään harrasteryhmien ilmoittautuminen jatkuu
23.12.2018SB Vantaa toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2019
17.12.2018Naisten pikkujouluottelulle surullinen päätös
14.12.2018Otteluennakko - Vuoden viimeinen
09.12.2018 14.38Pizza Hutista alennusta jäsenkortilla
07.12.2018Otteluennakko - Puolivälin krouvissa
28.11.2018Otteluraportti - Edarille taas lunta tupaan päätöserässä
23.11.2018Otteluennakko - Tähtiloistoa täynnä oleva sarjakärki Edarin vieraaksi
22.11.2018Black Friday - maksutta mukaan!
21.11.2018Otteluraportti - Edari sukelsi päätöserässä
18.11.2018Aurinko paistoi Jyväskylässäkin
15.11.2018Otteluennakko - Ääripäiden kohtaaminen
14.11.2018Otteluraportti - Edari parempi rankkareilla
08.11.2018Otteluennakko - PSS perjantain vieraaksi Temppelille
06.11.2018Naisille niukka tappio
06.11.2018Naisille voitto kotiin rankkareilla
05.11.2018Otteluraportti - Edari takaisin voittojen tielle
02.11.2018Otteluennakko - Tasonnoston paikka

Näytä lisää »