SB Vantaa kehittää tyttöjen pelaajapolkua

01.02.2019

SB Vantaassa pelaa hyvä ja motivoitunut B/C tyttöjen joukkue. Tavoitteenamme on 2-vuotisen projektin aikana saada nostettua lisää tyttöjunioreita mukaan naisten joukkueisiin ja erityisesti naisten edustusjoukkueen harjoitus- ja pelirinkiin. Naisten edustusjoukkueemme pelaa I divarissa.

Kuva_uutinen_1.png

SB Vantaalla on naisten joukkue kaikilla divaritasolla. Viimeisen parin kauden aikana B/C-tyttöjoukkueen pelaajia on käynyt säännöllisesti SB Vantaan eri naisten joukkueiden harjoituksissa ja peleissä hakemassa lisätreeniä ja -pelejä oman joukkueen tapahtumien lisäksi.

Tyttöjuniorijoukkueiden välillä joukkueyhteistyö ja pelaajien liikuttelu on jo hyvin vakiintunut toimintamalli. Taitavimmat ja motivoituneimmat tyttöjuniorit ovat päässeet harjoittelemaan ja pelaamaan säännöllisesti vanhemmissa ikäluokissa jo useamman kauden ajan.

Meillä onkin siis ainutlaatuisen hyvä tilanne tarjota pelaajalle lisäharjoitteluympäristö omaa motivaatio- ja taitotasoa vastaavassa ryhmässä aikuisiän harrastus- tai kilpatoimintaa silmällä pitäen.

Myöskään maalivahtien kehityksen tukemista ei ole unohdettua, järjestämme vain maalivahdeille suunnattua harjoittelua viikoittain maalivahtivalmennuksen ammattilaisten ohjaamana.

Tyttö- ja naisjoukkueet ovat lähteneet innokkaasti mukaan tukemaan seuramme tyttöpelaajien kehitystä ja joukkueissa on otettu nuoremmat pelaajat ilolla vastaan. Tytöt ovat viihtyneet hyvin naisten/vanhempien junioreiden joukkueissa, ja ovat kokeneet, että harjoitukset ja pelit ovat olleet sopivan haastavia. Tavoitteemme on antaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuus kehittyä oman taito- ja motivaatiotasonsa mukaisessa joukkueessa.

Seuran visiona on noin kahden vuoden sisällä nostaa omia junioripelaajia mukaan naisten edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Nyt teemme töitä sen eteen että juniorit saavat kasvaa ja kehittyä monipuolisessa ja motivoivassa harjoitusympäristössä kohti naisten peli maailmaa.

Tyttöjen pelillinen osaaminen ja taitotaso on jo nyt korkealla tasolla. Tätä vahvistaa FBA MAAJOUKKUETIE toiminta United paikoilla ja siellä hyvin pärjääminen. Myös sarjapeleissä mukana olleet tytöt ovat päässeet avaamaan pistetilinsä naisten sarjoissa 2-ja 3 divisioonan peleissä.

Kuva_uutinen_2.pngSB Vantaa on luottavainen ja ylpeä siitä, että meillä on toimintamalli, jolla pystymme tarjoamaan seuran sisällä riittävän kovaa ja haastavaa harjoittelua ja sopivan tasoisia pelejä kaikille tyttöjunnuille. Pystymme rakentamaan pelaajapolun joka tukee pelaajan kehitystä niin laadullisesti, harjoitusmäärällisesti kuin taloudellisestakin näkövinkkelistä.

Haluamme näyttää kaikille, että SB Vantaassa on toimiva pelaajapolku niin kilpa- kuin haastajatasoille myös aikuispuolella.  Yhteistyötä tehdään myös juniorijoukkueiden välillä, nuoremmilla on mahdollisuus osallistua vanhempien junioreiden harjoituksiin, pelaajapolkua halutaan ylläpitää ihan pienimmistä junioreista lähtien.

Iso kiitos kuuluu naisjoukkueille, jotka ovat ottaneet tytöt vastaan hyvin. Vaikka naisten joukkueiden mukana pelaaville ei välttämättä peliaikaa tule heti samalla tavalla kuin oman joukkueen mukana, naisten joukkueet ovat ottaneet tytöt hienosti vastaan ja tytöt viihtyvät hyvin naisten joukkueiden mukana. Lisäksi tytöt saavat arvokasta lisäharjoittelua sekä asteittain vastuuta peleissä ja tämä jos mikä on tie kehitykselle.

 Tavoitteemme on tarjota juniori-ikäisille polku jatkaa harrastamista vielä juniori-ikävuosien jälkeenkin SB Vantaassa sellaisella tasolla, johon pelaajan taidot ja halu riittävät. Edellä kuvatun tavoitteen toteuttamiseksi ikäluokkien pelaajamäärät pitää saada nousemaan, jotta pystymme muodostamaan jatkossa sekä naisille että tytöille eri tasoiset (kilpa/haastaja/harraste) joukkueet kussakin ikäluokassa ja tarjoamaan näin pelaajan taitotasoa ja motivaatiota palvelevan salibandyharrastusmahdollisuuden kotinurkilta.

Junioripelaajamäärän kasvattamisen ohella tavoitteemme on kiinnittää huomiota valmennuksen sisältöön ja menetelmiin mm. lisäämällä ja kehittämällä pelaajien fyysistä harjoittelua, motorisia taitoja ja henkilökohtaisia pelitaitoja. Lisäksi SB Vantaa panostaa myös valmentajien säännöllisiin koulutuksiin niin seuran sisäisesti kuin ulkopuolisten tahojen vetämänä.

Aikuisjoukkueiden osalta tavoitteena on, että edustusjoukkueet pitäisivät vähintään nykyisen sarjatasonsa ja edustusjoukkueissa pelaisi myös seuran omia, junnusarjoista nousseita pelaajia. Pidämme tärkeänä että seurassa pysyisivät nykyiset aikuisten joukkueet, jotka voisivat toimia pelaajapolkuna niille junioripelaajille, joiden halu tai taidot eivät riitä ylimmälle sarjatasolle.

Tahdomme varmistaa harrastetasoisen toiminnan jatkumisen naisille, joten pyrkimyksenämme on tukea nykyisten harrasteryhmien toiminnan jatkumista sekä jatkaa vuoden 2011 alussa käynnistettyjä aikuisten salibandykouluryhmiä.

14.09.2019EA CUP 15.9. Naisten edustus messissä
13.09.2019Otteluennakko - Kuuleeko Divari täältä tulee Vantaa?
26.08.2019SB Vantaa Black-06 joukkueelle täytettä palkintokaappiin
08.08.2019Edarille lisää sopimuksia
06.08.2019Tule ohjaajaksi salibandykouluun
06.08.2019Naisten edustus etsii maalivahtia
31.07.2019Asko Santero vahvistaa Edaria
22.07.2019Ilmoittautuminen salibandyn harrasteryhmiin on käynnissä
22.07.2019Uudet salibandyjoukkueet syksyn eskareille ja ekaluokkalaisille
05.07.2019Seuran toimisto lomailee 6.7.- 14.7.2019
28.06.2019Nuorille lupauksille Edaridiilit
27.06.2019Meille pelaamaan?
22.06.2019 12.00Ohjaajana SB Vantaan kesäleirillä
22.06.2019SB Vantaan kesäleirit ohi
19.06.2019Edari vahvistuu kahdella pelaajalla
07.06.2019Benjamin Iles jatkaa, Paldanius palaa Vantaalle
28.05.2019Seuran arvojen, vision ja strategian työstäminen alkoi
28.05.2019Teemu Karjalainen Edariin, Jens Eriksson jatkaa
14.05.2019Tavoitteellista salibandya PK-seudulla N2 divarissa!
07.05.2019Nevalainen jatkaa, kaksi karkuria palaa kotiin
02.05.2019Tiina Ahlstedt naisten valmennukseen
27.04.2019Samuli Thamm jatkaa Edarissa
26.04.2019Erika lähdön tunnelmissa
26.04.2019Miesten Edustus ja vanhimmat poikajuniorit tiivistävät yhteistyötä, yhteiset avoimet harjoitukset pe 10.5.
26.04.2019Paakkari, Koski ja Siitonen jatkavat Edarissa
24.04.2019Kapteeni Koskela jatkaa, myös muita tärkeitä jatkodiilejä tehty
24.04.2019Seuran kevätkokous
23.04.2019Auranen, Raumanni ja Sorsa jatkavat Edarissa
17.04.2019PoNoVo vs SB Vantaa - Kaunis tarina
15.04.2019Naisten ja tyttöjen menestystä viikonloppuna!
15.04.2019Edari nousi Divariin!
12.04.2019PoNovo vs SB Vantaa - Finaalisarja kruunaa kauden
10.04.2019Otteluraportti - Täpötäysi Temppeli johdatti Edarin jatkoon
09.04.2019Emut taistelevat noususta kolmosdivariin
08.04.2019Naisten edustuksen Try Out -tapahtumat
03.04.2019Otteluennakko - Game 2
01.04.2019Otteluraportti - Edari kairasi ensimmäisen täplän
31.03.2019Jukka Welin SB Vantaan ensimmäiseksi päätoimiseksi toiminnanjohtajaksi
28.03.2019Otteluennakko - Game 1
26.03.2019SBS Kings vs SB Vantaa - Edari käänsi hurjan sarjan nimiinsä
20.03.2019Häviöstä huolimatta hilpeä bussimatka takaisin kotiin
20.03.2019SBS Kings vs SB Vantaa - Edari haastaa Kingsin nimimiehistön
20.03.2019SB Vantaa Black -06 joukkueen kuulumisia ja kevään Try-Out!
18.03.2019Otteluraportti - Areenakiertue voitokkaasti käyntiin
18.03.2019Naisten edustus selvitti tiensä liigakarsintoihin
15.03.2019SB Vantaa TryOut 2019 aikataulut
14.03.2019Tule mukaan - uudet tyttöjen joukkueet!
13.03.2019Otteluennakko - Runkosarja pakettiin Energia Areenalla
12.03.2019Valmentajaksi juniorijoukkueeseen?
06.03.2019Otteluraportti - Kings nurin Espoossa
03.03.2019Toiminnanjohtajaksi SB Vantaaseen?
01.03.2019Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vieraspeli
27.02.2019Otteluraportti - HIFK nurin Temppelillä
23.02.2019Tule ohjaajaksi salibandykouluihin ja perheliikunnan ryhmiimme
22.02.2019Otteluennakko - HIFK vieraaksi Myyrmäkeen
19.02.2019Otteluraportti - Edarille pisteet Porvoosta
17.02.2019Naisille tärkeät pisteet
17.02.2019SB Vantaa hakee poikien 09 ikäluokkaan vastuuvalmentajaa
17.02.2019SB Vantaa hakee apuvalmentajaa maalivahtivalmennustiimiin
14.02.2019Otteluennakko - Perjantai-ilta Porvoossa
13.02.2019Otteluraportti - Maalijuhlasta vieraspisteet
11.02.2019Naiset II-joukkueen kiireiset äidit suosittelevat Sivinan kotisiivousta
10.02.2019Otteluennakko - Grani isännöi Edaria
06.02.2019Otteluraportti - Vahvalle kotivireelle jatkoa
05.02.2019Synkät sekunnit koituivat SB Vantaan kohtaloksi
01.02.2019SB Vantaa kehittää tyttöjen pelaajapolkua
31.01.2019Otteluennakko - Payback time
28.01.2019Otteluraportti - Itä vahvempi Vantaan Derbyssä
24.01.2019Valmentajaksi SB Vantaaseen?
24.01.2019Otteluennakko - Vantaan Derby, osa 2
23.01.2019Otteluraportti - Edari nollasi Blackbirdsin
22.01.2019Vantaalaisille kylmää kyytiä Pirkkalassa
15.01.2019Otteluraportti - Edari palasi voitolla joutauolta
10.01.2019Otteluennakko - Paluu tauolta
10.01.2019Uusi sekakuntosähly etsii lisää pelaajia mukaan
08.01.2019Hiihtolomaleirin ilmoittautuminen on alkanut
06.01.2019Naisille Pohjoisen revanssiviikonlopusta täydet pisteet
06.01.2019Naiset starttasivat vuoden taisteluvoitolla
30.12.2018Nuorten kuntosählyt alkavat tammikuussa
30.12.2018Mimmisäbä Topaasit 5-9 -vuotiaille tytöille
29.12.201815-20 vuotias? Nuorten ryhmä kaipaa sinua!
29.12.2018SB Vantaan perheliikunnat - yhdessä lapsen kanssa
28.12.2018Kevään harrasteryhmien ilmoittautuminen jatkuu
23.12.2018SB Vantaa toivottaa hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2019
17.12.2018Naisten pikkujouluottelulle surullinen päätös
14.12.2018Otteluennakko - Vuoden viimeinen
09.12.2018 14.38Pizza Hutista alennusta jäsenkortilla
07.12.2018Otteluennakko - Puolivälin krouvissa
28.11.2018Otteluraportti - Edarille taas lunta tupaan päätöserässä
23.11.2018Otteluennakko - Tähtiloistoa täynnä oleva sarjakärki Edarin vieraaksi
22.11.2018Black Friday - maksutta mukaan!
21.11.2018Otteluraportti - Edari sukelsi päätöserässä
18.11.2018Aurinko paistoi Jyväskylässäkin
15.11.2018Otteluennakko - Ääripäiden kohtaaminen
14.11.2018Otteluraportti - Edari parempi rankkareilla
08.11.2018Otteluennakko - PSS perjantain vieraaksi Temppelille
06.11.2018Naisille niukka tappio
06.11.2018Naisille voitto kotiin rankkareilla
05.11.2018Otteluraportti - Edari takaisin voittojen tielle
02.11.2018Otteluennakko - Tasonnoston paikka

Näytä lisää »