Maalivahtivalmennuksen kausi päätetään henkisen vahvuuden luentoon

27.04.2017

Maalivahtivalmennus-1_1767452.jpgTämän kauden osalta SB Vantaan maalivahtivalmennus on jäämässä kesätauolle. Lopetamme kauden parin viikon kuluttua Henkisen vahvuuden luentoon, joka on nimenomaan räätälöity meidän A-D ikäluokan maalivahdeille.

Olemme harjoitelleet syksystä alkaen joka tiistai kahdessa eri ryhmässä. Nuorempien maalivahtien kanssa olemme käyneet kauden alusta asti perustekniikoita läpi ja tuoneet pikkuhiljaa mukaan harjoitteita, joilla saadaan kehitettyä lajitaitoja sekä lisättyä fyysistä harjoittelua.

Vanhempien maalivahtien kanssa olemme kiinnittäneet huomiota nopeus-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteluun. Yksi osa-alue, johon tulemme kiinnittämään jatkossa enemmän huomiota, on pelaajan henkinen kehittyminen pitkin pelaajauraa.


Kysyimme parilta mukana olleelta maalivahdilta mietteitä kuluneen kauden maalivahtivalmennuksesta.

Ville Mielonen D2 Black -joukkueesta kommentoi SB Vantaan maalivahtivalmennusta näin:

Olen käynyt maalivahtiharjoituksissa siitä asti, kun niitä on pidetty. Jokainen kausi on vienyt minua paljon eteenpäin kuten myös tämäkin kausi. Treeneissä on aina todella kivoja ja hyödyllisiä harjoitteita. Tulen varmasti jatkamaan täällä vielä pitkään, koska minulla on kova nälkä kehittyä lisää. Ja hyvässä valmennuksessa on hyvä treenata! Kiitos valkuille tästäkin kaudesta.

Nora Laikka, B-tytöt, pohtii seuran maalivahtivalmennuksesta näin: 

Maalivahtivalmennuksessa on aina mukavaa ja sinne on kiva mennä. Se on kehittänyt minua paljon pelaajana ja ihmisenä. Se on antanut mahdollisuuden käydä ylimääräisissä treeneissä ja kehittyä todella paljon sekä mahdollistanut pelaamisen SM-sarjassa. Maalivahtivalmennuksen myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut monta uutta kaveria. 


Kevätkauden aikana saimme myös seuran eri juniorijoukkueet mukaan harjoituksiimme, jolloin pystyimme parantamaan lajitaitojen harjoittelua. Kiitos kaikille osallistuneille pelaajille.

Valmennustiimin kannalta on ollut ilo seurata eri maalivahtien kehittymistä, josta osoituksena on heidän pääsemisensä talenttileireille, sekä pelaamaan SM-tasolla. Tärkeintä on kuitenkin nähdä kuinka motivoituneita jokainen meidän valmennuksessa käynyt maalivahti on ja että tekeminen yhdessä on hauskaa.

Ensi syksynä taas jatkamme valmennuksen parissa.

Hyvää kesää kaikille!

 

Terveisin, Pekka, Sami, Noora ja Kasper

18.08.2023Roope Herpola U19-maajoukkueen otteluissa Energia Areenalla 1.-2.9
11.08.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet
01.08.2023Syksyn harrasteryhmät ja lasten uudet salibandyjoukkueet, ilmoittaudu nyt!
15.08.2023Salibandykoulu ja nuorten säbä Martinlaakson koululla
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
05.06.2023SB Vantaa tähtää takaisin Divariin - Tommi Rosendahl vahvistaa joukkuetta
16.05.2023Kevätkokous 31.5.2023 klo 16.30
16.05.2023Kesän salibandy- ja liikuntaleirit: Varisto ja Kivistö
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24

Siirry arkistoon »