Naisten edustuksen kuulumisia

06.06.2023

Joukkueen uudeksi valmentajaksi tuli Tony Stolpe. Kun valmentajan kanssa saatiin sopimuskuviot kuntoon, alkoi joukkueen rakentaminen kohti tulevaa kautta.

Monen vuoden jälkeen pelaajatilanne näyttää oikein hyvältä. Joukkue uudistui käytännössä kokonaan ja kevään aikana on vedetty yhteisiä treenejä sekä tutustuttu toisiimme ja pari harkkapeliäkin on Tiikereitä vastaan pelattu. Vaikka molemmissa peleissä tuli takkiin, ei tuloksella ollut tässä vaiheessa merkitystä, vaan sillä, että päästiin pelaamaan ja Tony näkee pelaajat oikeassa pelitilanteessa.

Salitreenien osalta kausi on nyt kevään osalta paketissa ja pari viikkoa vedetään yhteisiä fysiikkatreenejä, jonka jälkeen jokainen pääsee ansaitulle salibandyvapaalle. Elokuun alussa siirrytään takaisin saliin ja Suomen Cup pyörähtää käyntiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna joukkue leireilee Myyrmäen urheilutalolla ja siitä sitten viimeistään polkaistaan kausi 2023-2024 kunnolla käyntiin.

Tony_Stolpe.jpgMillä fiiliksellä Tony olet? Joukkueen kanssa ollaan päästy tutustumaan kevään aikana ja näyttää siltä, että innokas ja hyvähenkinen porukka on kasassa. Juhannuksesta alkaa akkujen lataus kohti syksyä ja olen todella innoissani, kun pääsemme rakentamaan yhdessä täysin uutta. Elokuun alusta lähdetään painamaan täysillä kohti kauden pelejä.

Pelaajalistaus löytyy linkistä: https://www.sbvantaa.fi/joukkue39/pelaajat.html

 
Mikäli olet kiinnostunut joukkueen toiminnasta, voit ottaa yhteyttä linkin lomakkeen kautta: www.sbvantaa.fi/lomake.html?id=44530
18.08.2023Roope Herpola U19-maajoukkueen otteluissa Energia Areenalla 1.-2.9
11.08.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet
01.08.2023Syksyn harrasteryhmät ja lasten uudet salibandyjoukkueet, ilmoittaudu nyt!
15.08.2023Salibandykoulu ja nuorten säbä Martinlaakson koululla
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
05.06.2023SB Vantaa tähtää takaisin Divariin - Tommi Rosendahl vahvistaa joukkuetta
16.05.2023Kevätkokous 31.5.2023 klo 16.30
16.05.2023Kesän salibandy- ja liikuntaleirit: Varisto ja Kivistö
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24

Siirry arkistoon »