Emut taistelevat noususta kolmosdivariin20.03.2019
Parasta kauttaan pelaava SB Vantaa Emut on pysynyt nelosdivarin kärkikahihoissa koko kauden ajan. Viime ottelukierroksella Emut saalistivat tärkeät kolme pistettä ja pysyttelevät edelleen lohkonsa kakkosena.Sarjaykkösenä paistattelee Blackbirds II 24 pisteellä, kun Emujen pistesaldo on 22. Vain pisteen päässä Emujen pyrstösulkia tavoittelee IKHTYS II. Emujen vahvuutena on aina ollut sinnikäs periksiantamattomuus ja vahva yhteishenki. Aiemmasta poiketen Emut on tällä kaudella pystynyt kääntämään tappiotilanteita voitoiksi ja noussut omalle tasolleen. Vahvoja joukkue- ja yksilöonnistumisia on ollut ilahduttavan paljon. Kauden alussa mukaan tulleet uudet pelaajat ovat lunastaneet paikkansa upeasti ja Emujen loistava maalivahti on pitänyt joukkuetta pystyssä tiukimmissakin paikoissa. Sarjan viimeiset ottelut tulevat olemaan todella jännittävät. Viimeisellä ottelukierroksella Sipoossa 14.4. Emut kohtaavat vanhan tutun vastustajansa FC Vegan sekä kolmosdivaripaikasta niinikään taistelevan IKHTYS II:n. Kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen on Emujen osalta jo varmistunut, mutta kolmosdivariin nousijat selviävät vasta, kun Emujen kauden viimeinenkin ottelu on pelattu. Tsemppiä Emut! - JK - |
28.01.2025 | Tatun ja Patun outo uninäytelmä |
11.12.2024 | Tule mukaan poikien tai tyttöjen salibandyjoukkueeseen! |
09.09.2023 | SWET syysturnaus |
20.04.2019 | Emut voitokkaasti kolmosdivariin |
20.03.2019 | Emut taistelevat noususta kolmosdivariin |
02.12.2017 | Emut sarjakakkoseksi |
01.10.2017 | Emut sarjakärkeen naisten 4. divarissa |