Miehet - OSW (12 - 1)

Aika: 7.3.2010 18.30
Paikka: Myyrmäen Urheilutalo
Sarja: II divisioona


Näytöstyyliin lohkovoittoon.

SB Vantaa oli murskaavan ylivoimainen runkosarjan viimeisessä ottelussaan. Jyrän alle jäi Vantaalta pisteen edellisessä kohtaamisessa (7-7) ryöstänyt One Season Wonder (OSW). Espoolaisryhmä oli osaltaan antanut Vantaalle avaimet lohkovoittoon kaadettuaan kotikentällään Lohjan (Losb) edellisellä kierroksella.

Ottelusta oli aistittavissa hyviä fiboja jo alkufutiksista asti. Paikalle oli jo tällä kertaa saapunut yleisöäkin katsomaan hankifutispeliä. Pelikin alkoi räväkästi. Vain 45 s oli pelattu ja Kiviharju pääsi niittaamaan pallon verkkoon Sorvarin kovasta syötöstä vasemmalta laidalta. Lisää vettä kiukaalle heitti Zilliacus ajassa 6.45. Alle puoliminuuttia tästä ja peli jo 3-0. Tekijä Sorvari ja tarjoilijana Kiviharju. 4-0 syntyi 12.04 ajassa, maali Montoselle (2+0) joka ohjasi palloa ilmasta. Syötön laukoi Ahola (1+1). Tämä riitti OSW:n maalivahti Juha Åkelle. Maaliin Leevi Sundberg. Vantaa oli ensimmäisessä erässä todella tehokas paikoissaan, vastustaja ei. Tosin OSW parhaimmat paikat tulivat lähinnä Vantaan virheistä.

Toinen erä oli numeroiden valossa ja muutenkin ottelun tasaisin. Maalinteon aloitti Vantaa. 24.09 Sorvari tekaisi illan toisensa, syöttäjänä jälleen Kiviharju (1+2). Kapteeni Koivunen sai kutinsa maalia kohti ajassa 26.33 ja maalihan siitä silloin tuli. Peli 6-0 ja ottelusta tuli hieman mieleen eräs toisen palloilulajin taannoinen Suomi-USA ottelu. Tämän jälkeen peliin osui jäähysuma. Tästä hyötyi Vantaa joka paukutti yli voimalla Huopalaisen (Sorvari) toimesta 4 vs. 3 pelistä 7-0 osuman 32.47. Tämän jälkeen OSW jälleen vaihtoi maaliin takaisin Juha Åken. Ei ollut helppo päivä olla OSW maalilla. OSW sai ainokaisensa maalinedustalle unohtuneen Vilmusen Simon toimesta ajassa 37.47.

Kun peliä johtaa 7-1 päätös erään tultaessa, saattaa helposti keskittyminen herpaantua ja osumia tulla molempiin päihin vielä useita. Nyt ei kuitenkaan näin käynyt vaan Vantaa pelasi maltilla kolmannenkin erän. Tuloksena Vantaa teki 4 päästi 0. Yhden maalin lahjoitti OSW:n puolustus ja maalivahti Åken yhteistyö. Loppunumerot sivalsivat Ahola, Thamm (1+1), Sorvari (3+2) ja Montonen.

Ottelun lopputuloksena Vantaa siis saavutti runkosarjan piikkipaikan lohkossaan ja on varma saamaan myös tavoitellun 2. karsintakierroksen kotiedun. Nyt joukkue suoriutui haasteestaan hienosti, eikä antanut vastustajalle mahdollisuutta tahi armoa. Kuitenkin, vasta ollaan vain puolivälissä sillä tosipelit alkavat nyt.

Toivottavasti vantaalaiset tulevat sankoin joukoin kannustamaan SB Vantaan takaisin 1. divisioonaan!

-J.E

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:45Kiviharju SampoEi syöttäjää
2 - 006:45Zilliacus HenrikEi syöttäjää
3 - 007:43Sorvari TeemuEi syöttäjää
4 - 012:04Montonen SakariEi syöttäjää
5 - 024:09Sorvari TeemuEi syöttäjää
6 - 026:13Koivunen Henri Ei syöttäjää
7 - 0 (yliv.)32:47Huopalainen AriEi syöttäjää
7 - 137:47VastustajaEi syöttäjää
8 - 149:01Ahola ToniEi syöttäjää
9 - 151:00Thamm Samuli Ei syöttäjää
10 - 151:29Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
11 - 157:30Sorvari TeemuEi syöttäjää
12 - 158:13Montonen SakariEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
18:08Vastustaja2 min
27:11Linden Miikka2 min
30:56Thamm Samuli 2 min
31:03Vastustaja2 min
31:37Vastustaja2 min
59:52Thamm Samuli 2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Kolari Teemu
Puolustaja
7Koivunen Henri
Puolustaja
11Thamm Samuli
Hyökkääjä
12Linden Miikka
Puolustaja
14Ahola Toni
Hyökkääjä
15Zilliacus Henrik
Hyökkääjä
17Sorvari Teemu
Hyökkääjä
29Huopalainen Ari
Puolustaja
30Eriksson Juha
Maalivahti
33Montonen Sakari
Hyökkääjä
39Paakkari Aleksi
Maalivahti
65Välisalo Lassi
Puolustaja
66Korpi Antti
Hyökkääjä
76Kulhia Jani
Puolustaja
86Stark Niko
Hyökkääjä
96Kiviharju Sampo
Hyökkääjä
-Hassinen Jarkko
Puolustaja
-Rosti Pasi
Päävalmentaja
-Saari Toni
Valmentaja
-Uurtamo Jussi
Puolustaja