Naiset - Classic (4 - 12)

Aika: 26.10.2008 13.00
Paikka: Myyrmäen Urheilutalo
Sarja: Salibandyliiga


Hallitseva Suomen mestari ryöpytti Vantaata

SB Vantaan naiset taipuivat Classicin käsittelyssä 4-12 sunnuntain liigaottelussa Myyrmäen urheilutalolla. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin vain kahden maalin tappioasemassa, mutta toisessa erässä tamperelaiset laukoivat taululle jo 2-10 lukemat. Kolmas erä oli maalien valossa tasainen molempien onnistuttua kahdesti maalin teossa.

Ensimmäinen erä ei ollut kunnolla ennättänyt edes käynnistyä, kun Classic jo avasi maalitilinsä Katriina Saarisen ohjattua pallon maalin edestä sisään. Muutama minuutti myöhemmin palloa kaivettiin toistamiseen Laura Vehviläisen vartioimasta maalista.

Ajassa 10.56 ottelussa hattutempun tehnyt Jenni Rautanen katkaisi tamperelaisten puolustuksen syötön ja karkasi maalintekoon kaventaen lukemiksi 1-2. Classic jatkoi maalitehtailuaan ajassa 14.13, kun Maiju Hakulisen kaukoveto yllätti Vehviläisen Vantaan maalilla.

Rautanen onnistui toistamiseen kavennuksessa katkaistuaan jälleen Classicin syötön keskikentän tuntumassa, ja harhautettuaan maalivahdin makuulle, nosti pallon hallitusti häkkiin. Vieraat kuittasivat kuitenkin tämän maalin puolisen minuuttia myöhemmin, kun Vantaan puolustus menetti pallon oman maalin edessä.

Toisessa erässä tamperalaiset pistivät toden teolla verkot heilumaan ja laukoivat kuusi täysosumaa kotijoukkueen maaliin. Toisen erän jälkeen tilanne oli musertavasti 2-10.

Kolmas erä ei alkanut sen paremmin kuin edellisetkään, ja parin minuutin pelin jälkeen Katriina Saarinen iski jo viidennen kerran pallon vantaalaispömpeliin. Ottelua oli pelattu 43.07, kun Vantaalle tarjoutui tilaisuus kavennukseen ylivoimalla. Ylivoimamaalia ei kuitenkaan syntynyt, mutta Classic sitä vastoin tälläsi täyden tusinan vajaalla.

Vantaa onnistui kahdesti kavennuksessa ottelun loppupuoliskolla. Ensin Katri Ojalan yksilösuoritus ajassa 51.18, ja puoli minuuttia ennen ottelun päättymistä Jenni Rautasen osuma viimeisteli loppulukemat 4-12.

Teksti: Päivi Antikainen

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:26VastustajaEi syöttäjää
0 - 203:33VastustajaEi syöttäjää
1 - 210:56Rautanen JenniEi syöttäjää
1 - 314:13VastustajaEi syöttäjää
2 - 315:25Rautanen JenniEi syöttäjää
2 - 416:09VastustajaEi syöttäjää
2 - 520:19VastustajaEi syöttäjää
2 - 623:33VastustajaEi syöttäjää
2 - 725:22VastustajaEi syöttäjää
2 - 831:59VastustajaEi syöttäjää
2 - 933:07VastustajaEi syöttäjää
2 - 1036:12VastustajaEi syöttäjää
2 - 1142:18VastustajaEi syöttäjää
2 - 12 (aliv.)44:13VastustajaEi syöttäjää
3 - 1251:18Ojala KatriEi syöttäjää
4 - 1259:29Rautanen JenniEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
43:07Vastustaja2 min
47:40Rautanen Jenni2 min
Torjunnat:
Vehviläinen Laura: 19 torjuntaa
Vastustaja: 28 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
7Kullaa Laura
Hyökkääjä
10Karjala Ulla
Hyökkääjä
11Kivimaa Kati
Hyökkääjä
15Leppinen Essi
Puolustaja
16Aho Marika
Puolustaja
18Hagström Jannica
Hyökkääjä
20Vaarasuo Elina
Puolustaja
24Kärkkäinen Piritta
Puolustaja
25Mero Annina
Puolustaja
26Laidler Jessica
Hyökkääjä
27Saari Miia
Hyökkääjä
31Lankinen Riitta
Puolustaja
34Vehviläinen Laura
Maalivahti
36Itänen Emma
Hyökkääjä
42Rautanen Jenni
Hyökkääjä
73Laine Krista
Maalivahti
77Haapasalmi Heli
Hyökkääjä
79Ojala Katri
Hyökkääjä
-Antikainen Päivi
Joukkueenjohtaja
-Kervinen Antti
Valmentaja
-Mitchell Sarah
Valmentaja
-Oikarinen Jaana
Päävalmentaja
-Roponen Tiina
Huoltaja