Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm

SuperSundayn Henkilömustassa-juttusarjan viimeisessä osassa estradille nostetaan vuodesta 2008 lähtien Edaria edustanut Samuli Thamm. Seurahistoriassa eniten sarjapelejä SB Vantaan paidassa pelannut Myrtsiläinen omaa myös toisenlaisen taustan Myyrmäen Urheilutalolta ja on niittänyt saavutuksia sekä hallin alakerrassa, että palloiluhallin puolella.

Moi Bum, kerro taustasi sählyn parissa ja oletko kilpatasolla harrastanut muita lajeja? 

#11: Olin 4vee kun äiti vei Myyrmäen Urheilutalon kellarikerroksen painisalille ja trikoot päällä tuli vedettyä 15 vuotta. Meillä oli muuten silloinkin mm. tiistaisin treenit, joten oon vuodesta 1987 lähtien viettänyt aika monta iltaa ja varsinkin tiistaita Temppelin betonin sisällä. Kaikkea muutakin sporttia tuli toki vedettyä, VJS:ssä ainakin fudista pelasin, mutta en ollut siinä niin hyvä, että se olisi kilpailijanluonteen egoa hivellyt.  

Sählyä ruvettiin sitten koulussa pelaamaan, seurakunnan kerhotiloissa pelattiin eka niin, että keskellä salia oli isoja betonitolppia toisella puolella kenttää. Hämiksen lukiossa perustettiin miesten 6.divariin oma pumppu, jota pyöritin. Kai nää taustahommat on olleet jo silloin enemmän ja vähemmän verissä. Oltiin A-ikäisiä tuolloin ja rupesi tulemaan merkkejä siitä, että tässä sählyssäkin voisi edes jotenkin pärjätä. Erinäisten sattumien seurauksena tie vei sitten PePe:n kautta SC Sählyyn, jossa tuli vietettyä hienot viisi vuotta, kunnes koti kutsui ja palasin Myrtsiin.  

Ikimuistoisimmat hetket urheilun parissa? Haluatko nostaa jotain saavutuksia esille? 

#11: Taisi olla olympiavoittaja Pertti Ukkola, joka totesi että “paini on urheilua ja kaikki muu liikuntakasvatusta”. En ehkä ihan noin paksuja viivoja itse vedä, mutta koska aina olen halunnut voittaa, niin ehkä ne suurimmat onnistumisen tunteet on tulleet painitrikoot päällä. Olin siinä aika hyvä ja aina on vähän harmittanut, että sitä korttia ei ihan loppuun asti tullut katsottua. Painoluokkaurheilussa kuitenkin yhden vuoden n. 10cm pituuskasvu vaikuttaa aika isosti, olin vielä teini-iässä tosi pienikokoinen. Mutta neljä junioreiden Suomen mestaruutta ja muutama kansainvälisen tason meriitti, olin lisäksi Lontoon kesäolympialaisiin tähtäävässä valmennusryhmässä myös mukana vuosituhannen vaihteessa.  

Ensimmäisen SM-mitalin muuten voitin juuri Myyrmäen Urheilutalon palloiluhallin puolella. Aikalailla juurikin siinä keskiympyrässä, mihin tänäänkin kyyristytään. Kotikisoissa vähän puskista ja vähän muita nuorempana pääsi yllättämään ja kairaamaan pronssin. Oli muuten peukalo murtuneena vikassa matsissa, Myrtsin terveyskeskuksen lekuri ei olisi antanut enää painia. Painin.

Salibandyssa on päässyt sitten nauttimaan joukkueurheilun hienoudesta, yhdessä voitetut ja saavutetut tavoitteet tuo tietynlaisen veljeyden tekemiseen. Yksittäisiä hetkiä tärkeämmäksi on noussut ne siteet, mitä on pystynyt luomaan ihmisten kanssa tämän matkan varrella.  
 

Sinulla on pitkä tausta sekä yksilöurheilusta, että joukkuelajista. Miten kommentoisit näiden eroja? 

#11: Yksilöurheilussa vastaat kaikessa tekemisessä vain itsellesi. Joukkuelajeissa pystyy aina menemään vähän piiloon, jos itsellä on vähän heikompi päivä. Se on aika raaka maailma, kun vain sinun itsesi tekemään työtä mitataan ja jos hommat ei mene maaliin, niin syypää löytyy vain ja ainoastaan peilistä. Myös painoluokkaurheilu tuo omat vivahteensa hommaan, mutta sanoisin että harjoittelukulttuurissakin on aikamoisia eroja. Toki sählyssä en absoluuttisella huipulla ole koskaan ollut, mutta “ohipäivät” pystyy katsomaan vaikkapa myös kiekossa vähän helpommin sormien läpi, kuin esimerkiksi nyrkkeilyssä. Nyt muistelen lämmöllä aika kusipäisiä treenejä, mitä vaikka Kuortaneen urheiluopistolla aikoinaan vedetty. Pointtina junnuille, punttia ei muuten vedetty juuri ollenkaan teini-iässä. Silti mustakin kasvoi aika iso poika. Mutta se on kyllä sanottava, että yksilöurheilu luo aika pirun hyvät pohjat kaikkeen muuhunkin urheiluun ja harrastamiseen. 
 

Teit tosiaan paluun vuonna 2008 Myyrmäkeen, kun siirryit SB Vantaan riveihin. Kerro hieman tästä? 

#11: Pasi Rostin puhelinsoitto käynnisti aikamoisen tarinan. Tottakai mä tiesin heti, että tää on se juttu. Paikkaa jengissä ei kyllä lupailtu ja olin aika paksussa kunnossakin, mutta se lähti heti tosi hyvin kulkemaan. Mut lyötiin SB Vantaan nuorien lupausten rinnalle ja kaikki tuntui heti oikealta. Vuosien aikana tuli sitten päästyä aika paljon parempaan kuntoon ja itse osannut muokkautua sitten ikävuosien ja pelin vaateen asettamiin rajoihin. On ollut sydäntä lämmittävän hienoa edustaa joukkuetta hallissa, joka on mulle vähintäänkin tärkeä ja jonka ovilta näkee lapsuuden kodin oman ikkunan. Vaikka Myrtsi kokoajan muuttuu, kyllä nää kulmat on mulle aika tutut ja tärkeät. 

Vieläkö sinulla on tavoitteita peliuralla, vai joko katseet on vahvasti valmennuspuolella, jossa sinut on myös paljon nähty?  

#11: Henkilökohtaisia tavoitteita ei kyllä ole, liigaan asti ei siivet sitten koskaan riittäneet, eikä se edes ollut hirveän lähelläkään. IFK:n miehenä tuntui aika siistiltä, kun VFT-legendat Petri Huttunen ja Lasse Takala pyysivät silloin vielä laadukkaasti salibandyliigassa pelanneen HIFK:n kesätreenirinkiin ja sai edes vähän nähdä sitä maailmaa. Enemmän se on sitä, että haluaa ottaa vielä urheilemisesta ja kilpailemisesta kaiken ilon irti, toki erityisesti tällä kaudella niitä himoja on aika kovastikin koeteltu. Valmennuspuolella sitten tavoitteet on taas aika korkealla ja niihin tavoitteisiin aion myös jollain aikavälillä päästä kiinni. 

Unelmakentällisesi sählyuralta?  
 
#11: 

 Auranen - Montonen - Koskela 

   Huopalainen - Raumanni 

Paakkari 

Hyvänä bubbling under osaston täydellisenä kolmoskenttänä: 

Siitonen – Thamm – Koski 

Starck - Verkkoperä 

Nevalainen 

Painipuolella ehdottomasti isoin idoli on aina ollut myös Myyrmäen oma Tuomo Karila.

*** #legenda ***

Pitkäaikainen pelikaveri ja Edarilegenda Aleksi Paakkari kommentoi ystäväänsä näin:

"Nyt 15 vuotta ollaan kopissa istuttu vierekkäin ja siitä syntynyt ystävyys pysyy loppuelämän.