KeräilyErä - Light Iron (0 - 1)

Aika: 19.12.2015 19.00
Paikka: Askola Areena
Sarja: N4div


Tunti pelien välissä kului suurimmalta osalta pukkarin penkeillä maaten. Ensimmäisen pelin jälkeen energiat olivat vähissä ja alkulämpö toiseen peliin ei ollut kummoinen. Kotihallillaan pelaava Light Iron oli selvästi päättänyt antaa peliin parhaansa ja alusta asti oli selvää, että löysäilyyn ei ollut varaa. Lisäksi Kerän puolustuksessa miehitys vaihtui joka erään uudenlaiseksi, mikä ei varsinaisesti auttanut oman pelin kasassa pitämisessä. 
Peli oli tasaista. Maalintekopaikkoja oli molemmilla joukkueilla, mutta maalivahdit pitivät pintansa. Ajoittain Kerä pääsi hieman pyörittämäänkin peliä, mutta pallo ei vain mennyt maaliin kovasta yrityksestä huolimatta. Kaksi erää pelattiin ilman maalin maalia.
Kolmatta erää pelattiin pitkään 0-0 tilanteessa, kunnes vastustaja pääsi iskemään ylivoimalla ja pääsi 0-1 -johtoon ajassa 41:11. Peliä oli jäljellä enää vajaat neljä minuuttia, joten Kerälle tuli kiire maalinteon kanssa. Yritystä oli viimeiseen asti, mutta tällä kertaa vastustajan maalivahti piti pintansa ja palloa ei maaliin saatu. Niinpä peli päättyi katkeraan 0-1 -häviöön.
Syyskauden viimeinen peli ja ensimmäinen häviö... Mielialat eivät luonnollisestikaan olleet korkealla ja aika alakuloisena lähdettiin kotimatkalle. Päätimme kuitenkin, että tämä jää pakollisena tilastotappiona ainoaksi laatuaan ja kevätkaudella jatkamme taas voitokasta linjaa. Eihän tässä muuta mahdollisuutta ole!
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 1 (yliv.)41:11VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
36:46Väänänen Suvi2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Norberg Ada
Maalivahti
6Keinänen Krista
Hyökkääjä
7Jantunen Noora
Hyökkääjä
9Taipale Enni
Hyökkääjä
13Weckström Saila
Hyökkääjä
19Väänänen Laura
Puolustaja
22Väänänen Suvi
Puolustaja
28Nuolioja Veera
Hyökkääjä
41Voutilainen Heidi
Puolustaja
77Tammisalo Tytti
Hyökkääjä
97Sirenius Henna
Hyökkääjä