Pauhu - KeräilyErä (3 - 3)

Aika: 19.12.2015 17.00
Paikka: Askola Areena
Sarja: N4div


Syyskauden viimeiset ottelut pelattiin Askolassa 19.12. lauantai-iltana. Lähestyvästä joulusta huolimatta paikalle saapui tasan kaksi kentällistä pelaajia ja flunssakausikaan ei tällä kertaa pahemmin heikentänyt kisakuntoa. Kokoonpanossa oli kuitenkin hyökkääjiä yli tarpeen ja puolustajia turhan vähän, joten kentällisiä piti miettiä hieman uudelleen.
Ensimmäinen peli Pauhua vastaan alkoi vauhdikkaasti ja heti alussa huomattiin, että juosta täytyy. Ensimmäistä erää oli pelattu vajaat neljä minuuttia, kun Enni #9 laukoi pallon vastustajan maaliin Kristan #6 syötöstä. Myös vastustajalla oli paljon paikkoja, mutta Ada torjui maalilla ansiokkaasti. Erätauolle mentiin Kerän johtaessa 1-0.
Minuutti toista erää oli takana, kun vastustaja pääsi tasoihin ja siitä se alamäki alkoikin. Pian Pauhu teki toisen maalinsa ja sen jälkeen kolmannen. Kerän tytöt taistelivat parhaansa mukaan, mutta terä oli pelistä poissa. Kolmas erä alkoi siis lukemissa 1-3.
Ajassa 40:00 Krista sai useiden yritysten jälkeen pallon toimitettua maaliin, syöttäjänä puolustuksessa vakuuttanut Saila #13. Vajaa minuutti tästä ja ajassa 40:46 Veera #28 sai Nooralta #7 syötön maalille ja tasoitti tilanteen lukemiin 3-3. Jännitystä jatkui viimeiset nelisen minuuttia ja läheltä piti -tilanteita oli paljon. Hammasta purren Kerä sai pidettyä tasatilanteen loppuun asti. Tahmean alun jälkeen tämä tuntui voitolta.
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 116:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 120:43VastustajaEi syöttäjää
3 - 123:45VastustajaEi syöttäjää
0 - 13:48Taipale EnniEi syöttäjää
3 - 240:00Keinänen KristaEi syöttäjää
3 - 340:46Nuolioja Veera Ei syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
14:21Väänänen Laura2 min
34:51Jantunen Noora2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Väänänen Noora
Maalivahti
1Norberg Ada
Maalivahti
6Keinänen Krista
Hyökkääjä
7Jantunen Noora
Hyökkääjä
9Taipale Enni
Hyökkääjä
13Weckström Saila
Hyökkääjä
19Väänänen Laura
Puolustaja
22Väänänen Suvi
Puolustaja
28Nuolioja Veera
Hyökkääjä
41Voutilainen Heidi
Puolustaja
77Tammisalo Tytti
Hyökkääjä
97Sirenius Henna
Hyökkääjä