FLOB III - KeräilyErä (2 - 3)

Aika: 11.10.2015 13.00
Paikka: Esport-Areena
Sarja: N4div


Kolmosdivari startattiin vauhdikkaasti ja kovalla sykkeellä! Kesäliigan myötä joukkueeseen saatiin useampi uusi lisäys, joten kauden ensimmäisiin peleihin lähdettiin kohtalaisen uudella kokoonpanolla. Ennen pelejä ilmassa oli jännitystä, kun pohdittiin, millaisia uusia joukkueita saataisiin vastaan. Päätettiin yrittää parhaamme ja katsoa mihin se riittää.

Sunnuntain ensimmäinen peli Flob III:a vastaan alkoi tiukasti. KeRän paketti ei ollut aivan alusta asti kasassa, joten vastustaja pääsi ensimmäisessä erässä 2-0-johtoon. Vaikka lukemat hieman latistivatkin mielialaa, saatiin siitä myös motivaatiota laittaa seuraava vaihde päälle omaan peliin. Pian toisen erän alettua Krista #6 näyttikin mallia maalinteolle, syöttäjänä Henna #5. Tästä saatiin kaivattua rohkaisua ja peli alkoikin näyttää jo järkevämmältä. Seuraavan maalin vastustajan veskan taa teki Anna #8, joka pääsi esittämään taitojaan puolustajana. Hyvinhän se veto lähtee hieman etäämmältäkin, totesimme. Syötön tarjoili Krista # 6.
Kolmanteen erään jatkettiin siis jännittävässä tasatilanteessa. Mitä vain voisi vielä tapahtua, ja jännitys oli sen mukainen. Kun kolmatta erää oli taisteltu viitisen minuuttia, päätti Suvi # 22 näyttää miten maaleja tehdään ja viskasi pallon verkkoon. Tämän jälkeen alkoikin varsinainen vääntö. Tahtoa voittamiseen oli molemmilla joukkueilla, ja tilanteita kummassakin päässä. Viimeisillä minuuteilla piti vaihtopenkki lähestulkoon käsiä silmillään, kun ei uskaltanut katsoa. Homma hoidettiin kuitenkin mallikkaasti kotiin. Ensimmäinen voitto toi tervetullutta itseluottamusta lähteä kohtaamaan seuraavaa vastustajaa.
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
2 - 013:25VastustajaEi syöttäjää
2 - 120:30Keinänen KristaEi syöttäjää
2 - 227:50Patovirta AnnaEi syöttäjää
2 - 335:01Väänänen SuviEi syöttäjää
1 - 05:49VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
21:31Sirenius Henna2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Keinänen Krista
Hyökkääjä
7Jantunen Noora
Hyökkääjä
8Patovirta Anna
Puolustaja
9Taipale Enni
Hyökkääjä
13Weckström Saila
Hyökkääjä
19Väänänen Laura
Puolustaja
22Väänänen Suvi
Puolustaja
31Jokela Susanne
Maalivahti
41Voutilainen Heidi
Puolustaja
77Tammisalo Tytti
Hyökkääjä
97Sirenius Henna
Hyökkääjä