Tasaisesta kamppailusta tappio13.01.2016 SB Vantaa matkusti sunnuntaina Turkuun Sheriffien vieraaksi SB Areenalle. Ottelusta osattiin odottaa tiukkaa vääntöä, sillä joukkueiden viime kohtaamisessa SB Vantaa otti pisteet kotona numeroin 1-0. Ensimmäisessä erässä oli molemmilla joukkueilla hyviä maalintekotilanteita, ja tolpat kilisikin molemmissa päädyissä. Hyvistä paikoista huolimatta tulosmerkintöjä ei ensimmäiseen erään saatu. Toiseen erään lähdettiin 0-0 tilanteesta. Ottelun toinen erä alkoi tasaisesti. Maaleja alkoi tulla ajassa 28:04, kun Sheriffit siirtyi 1-0 johtoon. Eikä toistakaan maalia tarvinnut kauaa odottaa, sillä ajassa 30:48 Sheriffit lisäsi johtoa tilanteeseen 2-0. Toinen maali kuitattiin Vantaan osalta nopeasti, kun ajassa 31:19 Bea Karling pääsi tekemään 2-1 kavennusosuman, ja syöttäjänä toimi Jenni Rautanen. Maalin jälkeen päästiin vielä koittamaan tasoitusta, kun ajassa 32:12 vastustaja sai kahden minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta. Ylivoimalla ei kuitenkaan saatu tarpeeksi hyviä paikkoja luotua, joten tasoitusmaalia ei tullut. Erän viimeisillä minuuteilla Sheriffit pääsi jo 4-1 johtoon, josta lähdettiin kolmanteen erään. Viimeisen erän ensimmäinen maali syntyi ajassa 54:45, kun Vantaa aikalisän jälkeen laittoi pallon maaliin. Maali syntyi hienosta maalinedustavaparista, jossa Suvi Joutsen laukoi tarkasti muurin ohi, ja tähän maaliin syötön tarjoili Heli Haapasalmi. Vastustajalle annettiin tilaisuus lisätä johtoa, kun ajassa 56:57 Sheriffit pääsi pyörittämään ylivoimaa. Ylivoima ei kauaa pyörinyt, sillä jo ajassa 57:09 vastustaja sai ottelun viidennen osumansa. Maalin jälkeen oli Vantaan vuoro pelata ylivoimaa, ja siinäkin saatiin 12 sekunnin pyörityksen jälkeen hieno maali Sheriffien maalivahdin taakse. Maalintekijänä toimi Jannica Lappalainen, ja syöttäjänä Heli Haapasalmi. Kolmannen erän viimeiset minuutit pelattiin ilman maalivahtia, ja yritettiin vielä tasoittaa peli. Kuitenkin ajassa 59:17 Sheriffit sai laitettua pallon tyhjään maaliin. Tämän maalin jälkeen Vantaa koitti vielä kuudella kenttäpelaajalla maalintekoa, ja näin yksi maali ottelun loppuun saatiin. Maalintekijän toimi Jannica Lappalainen, joka teki ottelun toisen osumansa, ja syöttäjänä Jenni Rautanen. Ottelu päättyi 6-4, ja pisteet jäi Turkuun. Peli oli tasainen, ja torjunnat ottelussa oli Vantaalle 18 torjuntaa ja Sheriffeille 15 torjuntaa. Seuraava ottelu on tulevana lauantaina Myyrmäen urheilutalolla, ja vastaan tulee RSS Panthers. #20 Linda |