Naiset pelireissulle Leppävaaraan
28.02.2014
Naisten liiganousu varmistui jo kaksi viikkoa sitten sunnuntaina. Vielä on kuitenkin yksi peli pelattavana, joka pelataan lauantaina 1.3. klo 18:00 Leppävaaran liikuntahallissa, ja vastassa on paikallisvastustaja Westend Indians. Ottelulla ei varsinaisesti ole mitään merkitystä joukkueille, eikä sen lopputulos vaikuta muiden joukkueiden sijoittumiseen sarjassa. Vantaa on siis varmistanut liiganousun, kun taas Indians hakee ensi kaudella vauhtia sarjaporrasta alempaa. Kuitenkin on selvää, että Inkkarilauma sytyttää aina naiset pelivireeseen, onhan kyse paikalliskamppailusta. Uskon siis, että lähtötilanteesta huolimatta, tulemme näkemään viihdyttävää ja vapautunutta salibandyä. Divarin pistepörssin tulee voittamaan Vantaan Jenni Rautanen (27+30=57), mahdollisuus pyöreiden pistemäärien saavuttamiseen on siis olemassa. Heli Haapasalmi (15+9=24) on sijalla 15., Bea Karling (15+6=21) sijalla 20. ja Kati Kivimaa (14+7=21) sijalla 22.
Vantaan kokoonpanoon palaa loukkaantuneena ollut Kati Kivimaa, mutta viimeisen pelin sivussa on kaksi viikkoa sitten silmänsä loukannut Saara Malinen. Indiansista kannattaa pitää silmällä pistepörssin 17. Mira Fälden (15+7=22), 29. Jatta Kosonen (10+9=19) ja 31. Anniina Sirviö (12+6=18). Varsinkin tutkapari Fälden-Kosonen löytävät toisensa mallikkaasti. Kaksikko teki ensimmäisessä kohtaamisessa Inkkareiden ainokaisen, ja tuuletuksetkin olivat sen mukaiset. Maalivahtiosastolla mennään tasaisesti. Laura Still (89.64%) on kärjessä, kun Indiansin konkarimaalivahti Sofia Kokkonen (86.50% ) on kolmantena. Vantaan Raisa Halonen (85.45%) on sijalla viisi, Indiansin nuoren Noora Niemisen (77.19%) ollessa 19. Lauantaina noin klo 20:00 kausi 2013-2014 on paketissa. Siitä alkaa hetken lepääminen, jonka jälkeen aloitetaan valmistautuminen kauteen 2014-2015. Vantaan tulevista Try Outeista tulleen ilmoittamaan nettisivuilla ensi viikon aikana. SB Vantaan naiset kiittävät menneestä kaudesta, sekä toivottavat kaikille hyvää kevättä ja onnea peleihin niille, joilla pelit jatkuvat!
Krista Laine
|