Lankisen tehot 2+2 - selkeä voitto Vantaalle19.02.2014 Lauantain Turku-pelin jälkeen jäimme yöpymään Turkuun hotelliin, sillä matkamme Poriin jatkui vasta sunnuntaiaamuna ravitsevan hotelliaamupalan jälkeen. Porissa meitä vastassa oli Karhut, joista jo ennakkoon tiesimme, että he pelaavat kovaa ja fyysisesti. Kaikki olivat siis valmiina taisteluun - uudistuneissa ketjuissa. Joukkueemme oli valmistautunut peliin myös suojavarustein, sillä lähes kaikilla oli suojalasit päässä. Tuomarien alkuvihellyksestä ei kulunut paljon aikaa, kun vastustajan verkko heilahti ajassa 1:52. Ennen pakkina nyt sentterinä ollut Riitta Lankinen syötti, ja Bea Karling pääsi iskemään tilanteeksi 0-1. Seuraava maali syntyi ajassa 9:08, kun Jenni Rautanen tälläsi sisään Riitta Lankisen syötöstä ja tilanne oli 0-2 Vantaan hyväksi. Kolmannen maalin sai aikaan Vantaan punapäinen hyökkäysketju Karttunen-Uotila-Nurminen, kun ajassa 11:54 allekirjoittanut syötti Emmi Uotilalle, joka toimitti pallon maaliin lähes nollakulmasta. Samassa ajassa FBT Karhut vaihtoivat maalivahtia. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Vantaan johtaessa 0-3. Toista erää ei ehditty pelata kuin 9 sekuntia, kun Karhut otti jäähyn korkeasta mailasta. Vantaan ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Uutta ylivoimaa päästiin kokeilemaan jo ajassa 23:20, kun porilaiset ottivat toisen jäähyn mailaan lyömisestä. Toisesta mahdollisuudesta huolimatta ylivoimalla ei tullut maalia. Toisen erän viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi Riitta Lankisen osuma Jenni Rautasen syötöstä ajassa 29:46, jolloin tilanne oli 0-4. Viimeistään siinä vaiheessa kun kolmas erä alkoi, olimme kaikki huomanneet, että peli oli vauhdikkaampaa kuin lauantaina Turussa. Viimeinen erä alkoi hyvin Vantaalle, sillä ajassa 42:11 Tiia Rännäli iski tulostaululle lukemat 0-5 Bea Karlingin tarjoilemasta syötöstä. Karhut pääsi kokeilemaan omaa ylivoimaansa ajassa 46:15, kun tuomarit vihelsivät jäähyn SB Vantaalle mailaan lyömisestä. Karhujen ylivoima onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-5 ajassa 47:19. Vantaa ei jäänyt suremaan tilannetta, vaan liekeissä ollut Riitta Lankinen teki ottelun toisen maalinsa jälleen Jenni Rautasen syöttäessä, ja tilanne oli 1-6 ajassa 51:59. Kun peliä oli jäljellä vielä vajaa kaksi minuuttia, Vantaa pääsi jälleen yrittämään ylivoimamaalia tuloksetta ja taululle jäivät summerin soidessa lukemat 1-6. Jos pelissä olisi valittu parhaita pelaajia, olisi se Vantaalta ollut ehdottomasti Riitta "Ritu" Lankinen tehoilla 2+2, kannatti siis tulla Poriin! Bussissa matkalla kohti kotia vastustajien pelituloksia seuratessamme huomasimme, että ensi kaudella pelaamme Naisten Salibandyliigassa! #16 Tuuli Kuvia ottelusta kuva-albumissa. |