Ei pisteitä Uudenkaupungin reissusta20.11.2015 Naisten arkipelit jatkuivat tällä kertaa Uudessakaupungissa KaPa-65:n vieraana. Matkaan saatiin 13 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Matka sujui monella etätöitä tehdessä, kun tien päälle piti lähteä jo puolen päivän jälkeen. Hallille saavuttiin hyvissä ajoin ja päästiin aloittamaan omat pelirutiinit rauhassa. Naisilla oli alkulämmittelystä lähtien hyvä fiilis ja palloa kesytettiin parketilla lupaavasti. Ensimmäinen erä lähti käyntiin kotijoukkueen tekemällä maalilla kulmavaparista ajassa 05:35. Lähes kulmapisteeltä lähtenyt veto yllätti Vantaan maalin suulla Noora Niemisen. Erä oli vauhdikasta salibandya, ja pallo liikkui liukkaasti päädystä toiseen. Naisille tarjottiin mahdollisuutta tasoittaa ottelu ylivoimalla, kun vastustaja passitettiin jäähypenkille kädellä pelaamisesta ajassa 11:52. KaPa-65:n nelikko puolusti tiiviisti, ja Vantaalle ei kovin vaarallisia maalipaikkoja auennut. Ajassa 14:05 hyökkääjän tontilla hyviä otteita esittänyt Viivi Määttä kuitenkin tälläsi pallon verkkoon Anniina Sirviön syötöstä ja tasoitti tilanteeksi 1-1. Toisessa erässä sinipaidat rankaisivat Vantaan pelatessa huolimattomasti hyökkäyspään vapaalyönnin. Riina Rantanen pääsi yksin läpi ja siirsi joukkueensa 2-1 johtoon. Erän puolivälissä Kati Kivimaa ohjasi hienosti Tiia Rännälin vedon ilmasta maaliin ja tilanne tasoittui toistamiseen. Kun jäljellä oli puoli minuuttia olisi vantaalaisten pitänyt pelata loppuaika pois varmasti puolustuksen kautta, sen sijaan KaPa-65 sai tehtyä kaksi lisäosumaa 23 sekunnin välein. Näin oltiinkin yhtäkkiä kahden maalin takaa-ajoasemassa. Erätauolla otettiin tilanne haltuun, ja kolmas erä alkoikin Vantaan kannalta hyvin; kun pelikellossa oli kulunut vain 18 sekuntia, hyvän maalinedushässäkän päätti Heli Haapasalmen tuikkaus maaliin. Peliä jatkettiin tasaisissa merkeissä, ja naiset nousivat jälleen tasoihin. Tilanne lähti puolustajan hyvästä syötönkatkosta, josta pallo pelattiin Haapasalmen kautta Jenni Rautaselle, joka sijoitti pallon varmuudella maalivahdin taakse. Viimeistä kolmannesta oli jäljellä vajaa kymmenen minuuttia, ja jokainen tilanne taisteltiin hyvällä asenteella loppuun asti. Kun ottelua oli pelattu 56:18 KaPa-65:n Veera Laitonen onnistui ohjaamaan kaaripallon maaliin kotiyleisön riemuksi, ja hetki tästä Vantaa oli pakotettu ottamaan aikalisän ja maalivahdin pois. Kuudella kenttäpelaajalla ei saatu palloa maaliin, joten tärkeät pisteet jäivät Kalannin Pallo 65:lle. Seuraavan kerran pisteitä on tarjolla sunnuntaina 22.11, kun naiset matkaavat Poriin karhujahtiin. #77 Heli |