Lauantailta mitalit, sunnuntailta sarjapisteet

27.01.2017

Suomen Cupin pikkufinaalin voitosta toipuneena vantaalaisryhmä matkusti heti seuraavana päivänä Turkuun Sheriffien vieraaksi. Onneksi hallissa on käyty aikaisemminkin, niin kentän ja pukuhuoneiden pitkä välimatka ei tullut kenellekään yllätyksenä. Näin ollen pystyimme keskittymään peliin jo heti hallille saapuessa.

Ensimmäinen erä oli tasainen. Tilanteita saatiin luotua kummassakin päässä, mutta tuloksetta. Ilman tilastomerkintöjä siirryttiin toiseen erään. Kun peliä oli kulunut reilut 37 minuuttia, pääsi vastustaja harmilliseen vastaiskuun, ja kaarinalaiset saivat pallon ujutettua Vantaan maalilla torjuneen Milla Räsäsen selän taakse. Toisessa erässä vantaalaiset kokivat illan ensimmäisen pelaajamenetyksen, kun puolustaja Kaisa Nykäsen nilkka pyörähti laitaväännön seurauksena. Peluutus saatiin kuitenkin rullaamaan onnistuneesti vajaalla kolmen kentän "miehityksellä".

Erän lopulla Sheriffs-hyökkääjä rikkoi pallollista Vantaan pelaajaa. Jäljellä ainoastaan kaksi sekuntia ja valmentaja Anssi Kiviharju päättää toimia. Anssi komentaa kentällä olleen viisikon vaihtoon. Erän loppuhetkiksi myös Milla ulos maalilta ja tasoitusta lähdetään hakemaan kuudella kenttäpelaajalla. Ja tämähän kannatti! Vaparista hyvät liikkeet ja loistavaa maskipelaamista, Jenni Rautanen tällää suoraan vaparista vantaalaiset tasoihin. Hyvällä fiiliksellä toiselle erätauolle.

Kolmas erä oli Vantaan juhlaa. Pienet taktiset muutokset ja kovempi painostus Sheriffs-päätyyn. Hyvän hyökkäyspään pyörityksen jälkeen Jannica Lappalainen rannasi pallon kohti maalia. Vastustajan maalivahti Mia Suominen veti pidemmän korren torjumalla vedon maskillaan. Vantaalaisten onneksi Ella Virta oli kärppänä maalilla ja iski pallon riparista sisään. Hillityt tuuletukset ja tilanne 1-2. Hetkeä myöhemmin Jenni Rautanen tälläsi pallon kahdesti punaisten tolppien väliin vajaassa kahdessa minuutissa. Näin hattutemppu oli valmis (ja treeneissä saadaan taas pullaa)! Nam. Mutta vielä oli peliä pelattavana, eikä tästä saanut innostua liikaa.

Sheriffien leiri yritti kaikkensa pysyäkseen vantaalaisten tahdissa mukana. Aikalisä ja ilman maalivahtiakaan pelaaminen ei tällä kertaa tuottanut tulosta. Sen sijaan Judith Hyvärinen pääsi syötön katkoon ja veti pallo tarkasti tyhjiin. 1-5 karkumatka sai tunteet kuumenemaan, ja ajassa 52:52 Essi Kutila ajoi Tuula Aarnin rajusti selän puolelta ulos kaukalosta. Tuomari oli skarppina ja vihelsi tilanteesta 2+20 minuuttia ottelurangaistuksen (toim.huom, rangaistus oikeasti 5+20 min, vaikka tulospalvelussa lukee 2+20). Viimeistään tässä vaiheessa Sheriffien peli oli pelattu. Viimeisten minuuttien ylivoimapelissä keskityttiin pitämään palloa omilla siinä hyvin onnistuen. Sunnuntai-illan väännöstä pisteet matkasivat Vantaalle.

Tulospalvelua seurannut #21

20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
25.09.2022Naisten edustuksen kausi käyntiin
10.04.2022Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23
21.05.2021Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon
19.05.2021Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä
16.04.2021Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi
11.04.2021Sinustako naisten edustuksen pelaaja?

Siirry arkistoon »