Herkuttelua Mikkelissä25.01.2016
SB Vantaan vierailun kunniaksi Mikkelissä oli järjestetty Tyttösäbäpäivä maajoukkuestaroineen. Vantaalaiset olivat kuitenkin tylyjä vieraita vieden sarjapisteiden lisäksi melkoisen saaliin herkkuarpajaisten palkintopöydästä. Kotijoukkue Hatsina asteli "neljän pinnan" otteluun selkeästi latautuneempana ja läpi avauserän SB Vantaa oli helisemässä Hatsinan korkean karvauksen ja kaksinkamppailukovuuden kanssa. Peli lähti etenemään Hatsinan käsikirjoituksen mukaan, kun käännöt lähtivät terävästi ja vahva maskipelaaminen tuotti hikikarpaloita Vantaan maalia vartioineelle Milla Räsäselle. Avausmaali nähtiinkin jo ajassa 02:39, kun laadukas toimitus löysi tiensä ohi lihamuurin maalin yläkulmaan. Vantaa pääsi huokaisemaan erätauolle ja palasi toiseen erään uudella sykkeellä. Pienet ketjumuutokset piristivät peliä ja avauspelaamiseen alkoi löytyä juonta. Bea Karlingin ohjaus Heli Haapasalmen vedosta toi pelin tasoihin heti erän alkuun ja perään Jannica Lappalainen pääsi tälläämään Suvi Joutsenen oivallisen katkon jälkeen pallon yläpeltiin. Hatsina kampesi itsensä tasoihin ensimmäisen maalin toisinnolla erän puolessa välissä, mutta kuitti seurasi nopeasti Suvin tarjoillessa kermaleivoksen takakulmalle kirmanneelle Bealle. Beahan ei tästä erehtynyt, vaan pääsi herkuttelemaan illan toista osumaansa. Erän loppuun Hatsina tasasi puntit, kun Hanna Seppäsen huima rystypiiska sujahti Vantaan maalin takakulmaan. Peli oli edennyt tasaisena kaksi erää, kunnes Vantaan ykkösketju otti shown täydellisesti haltuunsa. Trio Karling-Rautanen-Haapasalmi heläytteli osumia toisensa perään taidolla ja ehkä hivenen tuurillakin. Bean saldoksi muodostui "kohtuunäppärä" 5+0 Jennin ja Helin merkkauttaessa 4 pörssimerkintää naiseen. Kolmanteen erään mahtui myös Jannican illan toinen maali näyttävällä vanhanaikaisella. Kokonaisuudessaan tahtipuikko vaihtoi pelin aikana omistajaa useampaan kertaan ja lopulta selkeimmin joukkueiden välille saatiin eroa maalipaikkojen hyödyntämisessä. Siinä missä Hatsina kilautteli tolppia Vantaa pomputteli pallon sisään murhaavalla tehokkuudella. Tehotrion lisäksi kunniamaininnat vastahyökkäyksiä tylsyttäneelle pakkikalustolle sekä hienoja koppeja liimanneelle Millalle. Lennu |
20.03.2024 | Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet |
04.03.2024 | Kauden tokavika turnaus paketissa |
10.11.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
06.06.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
25.09.2022 | Naisten edustuksen kausi käyntiin |
10.04.2022 | Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23 |
21.05.2021 | Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon |
19.05.2021 | Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä |
16.04.2021 | Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi |
11.04.2021 | Sinustako naisten edustuksen pelaaja? |
Siirry arkistoon » |