Kylmää kyytiä oululaisilta19.12.2015
Salibandyn naisten MM-kisojen aiheuttaman kolmen viikon tauon jälkeen pelit jatkuivat kotiottelulla oululaista Salibandyseura Rankkoja Ankkoja vastaan. Ankat pitävät yhdeksällä voitolla ja kahdella tasapelillä hallussaan sarjan kärkipaikkaa, joten odotettavissa oli kova kamppailu ja edellisen kohtaamisen perusteella tiedossa oli, että vastassa on taitava ja fyysinen joukkue. Ottelu käynnistyy vauhdikkaasti ja ensimmäinen maali nähdään jo ajassa 03:18, kun SSRA:n (Annukka Häkli – Kirsikka Kiviranta) muumimukin korkuinen veto yllättää kotijoukkueen maalivahdin Milla Räsäsen. Peli on vauhdikas, ja Ankat onnistuvat kotijoukkuetta useammin luomaan vaarallisia hyökkäyksiä, ja lukemiin 0-2 siirrytäänkin ajassa 18:14 (Sanna Risteli – Riina Baer). Vierasjoukkueen kahden maalin johto jää kuitenkin lyhyeksi, kun heti seuraavassa vaihdossa SB Vantaa kaventaa lukemiin 1-2, kun Jenni Rautanen nostaa pallon rystyllä maalivahdin (Krista Määttä) ohi. Syötön tarjoilee Bea Karling. Toisessa erässä Ankat siirtyvät toistamiseen kahden maalin johtoon ajassa 24:07 (Sanna Risteli – Satu Karjala). Ajassa 32:47 kotijoukkue kuitenkin onnistuu kaventamaan lukemiksi 2-3 Suvi Joutsenen pitkällä avauksella vastustajan maalille, josta maalin viimeistelee Ella Virta kauden ensimmäisellä osumallaan. Erän loppupuolella vastustaja onnistuu taas maalinteossa, kun ensin korkea veto ohittaa kotijoukkueen maalivahdin ajassa 35:55 (Linda Pitkänen – Pia Lipponen), ja pian tämän jälkeen ajassa 37:40 kotijoukkue ei onnistu puolustamaan vastustajan kulmavaparia, ja lukemat taululla ovat 2-5 (Henriikka Keinänen - Annukka Häkli). Erän lopussa vastustaja puolustaa SB Vantaan hyökkäystä sääntöjen vastaisesti, ja ajassa 39:03 Ankoille tuomitaan kahden minuutin rangaistus (Taru Martikainen, mailaan lyöminen). Erätauolle siirrytään kuitenkin lukemissa 2-6, kun kotijoukkueen epäonnisen pallonsiirtelyn seurauksena vierasjoukkueen hyväksi merkitään oma maali ajassa 39:03. Kolmannen erän alussa kotijoukkueen ylivoima rakentaa maalipaikkoja, muttei valitettavasti onnistu tekemään kavennusosumaa. Ankat sen sijaan tekee seitsemännen maalinsa SB Vantaan hyökkäyspeliä seuranneesta nopeasta vastaiskusta ajassa 45:21 (Annukka Häkli – Henriikka Keinänen). Kotijoukkue kuitenkin taistelee loppuun asti, ja pelissä nähdään vielä yksi onnistuminen, kun ajassa 57:42 Jenni Rautanen tarjoilee tuttuun tyyliin pallon maalin takaa eteen Heli Haapasalmelle, joka lyö pallon maaliin varmoin ottein. Peli päättyy siis vierasjoukkueen voittoon lukemin 3-7. Tappio on kuitenkin ravisteltava pois mielestä heti kättelyiden jälkeen, sillä seuraava, ja samalla myös vuoden viimeinen ottelu, on edessä jo huomenna sunnuntaina 20.12, kun kotijoukkue toivottaa tervetulleeksi Myyrmäen Urheilutalolle SB Welhot Kuopiosta. #17 Emu |
20.03.2024 | Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet |
04.03.2024 | Kauden tokavika turnaus paketissa |
10.11.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
06.06.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
25.09.2022 | Naisten edustuksen kausi käyntiin |
10.04.2022 | Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23 |
21.05.2021 | Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon |
19.05.2021 | Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä |
16.04.2021 | Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi |
11.04.2021 | Sinustako naisten edustuksen pelaaja? |
Siirry arkistoon » |