Vuosi käyntiin ottelulla Classicia vastaan11.01.2015
Joulutauon jälkeen Vantaan naiset saivat vieraakseen Classicin Tampereelta. Runkosarjan ensimmäisen kierroksen kohtaamisessa pisteet jäivät Tampereelle lukemin 13-5. Ottelu alkoi vauhdikkaasti Classicin tehtyä avausmaalinsa jo ajassa 00:46. Ensimmäinen erä oli Vantaalta oman paikan hakemista ja puolustamisen harjoittelua. Suurempia ihmeitä ei nähty, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin vieraiden johtaessa 0-6. Toiseen erään Vantaa tuli valmiimpana. Naiset onnistuivat puolustamaan kurinalaisesti koko erän ajan. Kurinalaisuus näkyi taululla, kun vieraat saivat tehtyä vain kaksi maalia toisessa erässä. Kolmas erä ehti vanheta neljä minuuttia, kun Classic teki yhdeksännen maalinsa Noora Niemisen selän taakse. Heti perään, vain 10 sekunnin kuluttua, nähtiin pieni valonpilkahdus, kun Vantaan Kati Kivimaa sai Classicin pakilta lahjaksi pallon. Katin laukauksen riparista Mira Kettunen sivalsi pallon tyhjiin. Kolmannen erän puolivälin tienoilla Classicin pelaaja rynnisti Vantaan maalia kohden, osuen maalivahti Niemiseen. Tämän seurauksena Nooralta irtosi kypärä päästä. Onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Ajassa 53:04 Nieminen ei kuitenkaan kyennyt enää pelaamaan, ja Vantaan maalille vaihdettiin Raisa Halonen. Ottelun loppuun Classic teki vielä muutaman maalin, ja näin ottelu päättyi vieraiden 1-13 voittoon. Ottelun parhaana pelaajana SB Vantaasta palkittiin ainoan maalin tehnyt Mira Kettunen. #86 Rilli |
20.03.2024 | Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet |
04.03.2024 | Kauden tokavika turnaus paketissa |
10.11.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
06.06.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
25.09.2022 | Naisten edustuksen kausi käyntiin |
10.04.2022 | Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23 |
21.05.2021 | Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon |
19.05.2021 | Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä |
16.04.2021 | Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi |
11.04.2021 | Sinustako naisten edustuksen pelaaja? |
Siirry arkistoon » |