Niemiseltä loistopeli, Papas kuitenkin vahvempi07.12.2014
Kuopion kautta Kajaaniin kulki matkamme kohti itsenäisyyspäivän ottelua. Tällä kertaa matkassa oli tasan kolme kentällistä pelaajia, ja kun Kati "Bansku" Kivimaa loukkasi nilkkansa Kajaanin liukkailla kaduilla, pääsi Maiju "tää on parasta just nyt" Hietikko maistelemaan uutta pelipaikkaa hyökkääjän tontilla.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi Kajaanihallissa Papas-juniorit heiluttivat Suomen lippuja, ja Tiia (ei Rännäli) lauloi todella hienon Finlandia-hymnin. Johtuiko sitten laulun kauneudesta vai mistä, niin Vantaan joukkue ei ollut millään tavalla valmis ottelun alkuminuutteina vastaamaan Papaksen vauhtiin ja fyysisyyteen. Papas pääsikin tekemään ottelun avausmaalin viiden minuutin kohdalla Vantaan keskialueen harhasyötön seurauksena. Toinen kotijoukkueen maali nähtiin reilu pari minuuttia myöhemmin lepsun puolustuksen seurauksena. Tämän jälkeen Vantaa nosti vauhtia, fyysisyyttä ja taistelutahtoaan. Tasonnosto palkittiin ajassa 15:31, kun hyvän hyökkäyksen jälkitilanteesta Mari "jee, ollaan Kajaanissa" Kemppainen syötti Heli "mitä sun smoothiessa on" Haapasalmelle, joka tälläsi pallon Papas maaliin. Toinen erä alkoi siitä mihin edellinen jäi. Peli aaltoili päästä päähän, ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa. SB Vantaan Sanni "eka liigapeli" Järvisellä oli paikka tehdä eka liigamaali, kun hänet pelattiin yksin läpi, mutta Papas maalivahti veti pidemmän korren. Toisen erän viimeisellä minuutilla tapahtui, kun ensin papas iski maaliedustalta ilmasta pallon Vantaan maaliin. Heti perään Jenni "korujen tekijä" Rautanen laittoi Rina "ämceelaaren" Rautalan vedon maaliin. Ottelu siis 3-2 Papakselle kahden erän jälkeen. Kolmas erä alkoi vantaalaisittain hienosti, kun heti ensimmäisessä vaihdossa Rautala syöttää Mira "ponimestari" Kettuselle keskustaan, joka rannasi tolpan kautta tasoituksen. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa mennä johtoon, mutta Papas oli se joukkue, joka paikkansa käytti. Ajassa 50:41 Sanna Risteli sijoitti taka-alakulmaan tilanteeksi 4-3, sekä minuuttia myöhemmin Emmi Niemelä mälläsi sydämensä kyllyydestä 3vs1 hyökkäyksen päätteeksi 5-3 maalin. Kolme minuuttia ennen loppua SB Vantaa yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta Papas laittoi pallon tyhjiin, ja tämänkin jälkeen vielä kerran saatiin pallo kaivaa Vantaan maalista. Ottelu päättyi siis Papaksen 7-3 voittoon. SB Vantaan suurimpana onnistujana voidaan pitää maalilla ollutta Noora "en nähnyt mitään" Niemistä. Hän pelasi ehdottomasti kauden parhaan pelinsä, ja piti joukkuetta pystyssä vaikeina hetkinä. Myös kajaanilainen yleisö oli mahtavasti pelissä mukana. Etenkin Kajaanin tytöt Lennu (Leena Rusanen) ja Mari (Kemppainen) saivat suuret suosionosoitukset entiseltä kotiyleisöltään! Kuvia ottelusta kuva-albumissa. #13 Ritu |
20.03.2024 | Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet |
04.03.2024 | Kauden tokavika turnaus paketissa |
10.11.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
06.06.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
25.09.2022 | Naisten edustuksen kausi käyntiin |
10.04.2022 | Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23 |
21.05.2021 | Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon |
19.05.2021 | Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä |
16.04.2021 | Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi |
11.04.2021 | Sinustako naisten edustuksen pelaaja? |
Siirry arkistoon » |