NST vei pisteet Lappeenrannassa11.11.2014
Sunnuntaina 9.11. bussin nokka laitettiin kohti Lappeenrantaa, ja SB Vantaan naiset olivat valmiina hakemaan pisteet kotiin. Ensimmäisessä erässä joukkueet pyörittelivät palloa vuoron perään kummassakin päädyssä. Palloista taisteltiin ja vetopaikkojakin tuli. Ajassa 13:54 Vantaa pääsi myös kokeilemaan ylivoimaa, mutta se ei valitettavasti tuottanut tulosta. Maaleja ei saatu toteutettua kumpaankaan suuntaan, ja erä päättyi 0-0. Toisen erän alku lähti vantaalaisten osalta verkkaisesti käyntiin, sillä ajassa 22:09 NST onnistuu näpäytämään pallon maalivahti Noora Niemisen taakse. Tästä skarppaantuneena naiset pitivät puolustuksensa tiiviinä, ja pääsivät iskemään tasoituksen, kun Rina Rautala sai katkottua loistavasti NST:n syötön ja syötti maalilla kärkkyneelle Mari Kemppaiselle kaaripallon, joka haltuun otettuaan saa iskettyä pallon maalin perukoille ajassa 32:48. Vielä ennen erän loppua ajassa 37:41 NST onnistui ujuttamaan pallon maaliin kulmavaparista. Toinen erä päättyi lukemiin 2-1. Kolmanteen erään lähdettiin skarppaantuneena, jonka seurauksena ajassa 42:07 Miia Saari onnistui nappaamaan pallon NST:n huolimattomasta syötöstä ja toimitti pallon varmuudella maaliin. Liian taisteluintoisena Laura Kullaa sai ajassa 43:46 kahden minuutin jäähyn estämisestä. Tästä alkoi NST:n pyöritys ja ylivoima tuotti tulosta. Hieman reilussa minuutissa NST oli onnistunut jo kolmesti, ja tulostaulu näytti 5-2. SB Vantaan aikalisän jälkeen naiset taas skarppasivat loppupeliin. Myös NST halusi käyttää aikalisän hyödykseen, mutta ajassa 57:41 Rina Rautala teki loistavan vedon maalille, mutta maalivahdin panssariin osuessaan Jenni Rautanen sai vain pökätä pallon maaliin. Maali jääkin ottelun viimeiseksi ja tilanteeseen 5-3. SB Vantaasta palkittiin ottelun parhaana Mari Kemppainen. Kuvia ottelusta kuva-albumissa. Ensi sunnuntaina 16.11. naiset lähtevät SB-Pron vieraaksi Campo Sportcenteriin Vantaalle. Ottelu alkaa kello 14:00. #88 Maiju |
20.03.2024 | Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet |
04.03.2024 | Kauden tokavika turnaus paketissa |
10.11.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
06.06.2023 | Naisten edustuksen kuulumisia |
25.09.2022 | Naisten edustuksen kausi käyntiin |
10.04.2022 | Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23 |
21.05.2021 | Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon |
19.05.2021 | Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä |
16.04.2021 | Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi |
11.04.2021 | Sinustako naisten edustuksen pelaaja? |
Siirry arkistoon » |