Naiset jatkoivat voittoputkeaan PHSB:n kustannuksella

20.02.2017

Asetelmat: Joukkueet löytyvät sarjataulukon eri päistä ja molemmat tarvitsivat tästä ottelusta elintärkeitä pisteitä. Vantaa haluaa sarjan kakkospaikan itselleen, joka oikeuttaisi kotietuun kevään liigakarsinnoissa. Lahtelaiset puolestaan tarvitsevat kipeästi lisää pisteitä varmistaakseen paikkansa naisten divarissa myös ensi kaudelle. Molemmat joukkueet pelasivat edellisenä päivänä. Vantaa otti tärkeän voiton Pirkoista, ja PHSB hävisi tiukan väännön sarjakärjelle Sipoossa.

Peli: Vantaa sai peliin yhtä lentävän lähdön, kuin edellisenkin päivän pelissä. Vain 15 sekunnin jälkeen Bea Karling pääsi niittaamaan maalin edestä illan ensimmäisen maalin. Vantaa osoitti jälleen olevansa vahva kotijoukkue ottamalla pelin haltuun ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Vieraat olivat myös valmistautuneet peliin hyvin, mutta Vantaan tulikuuma ykköskenttä oli heille liikaa. Jenni Rautanen iski Karlingin syötöstä numeroiksi 2-0 ajassa 07:33. PHSB:n Sonja Nivamo kavensi hetken kuluttua numeroiksi 2-1 mutta Vantaa sai legendaarisen koppimaalin iskemällä illan kolmannen osuman vain 3 sekuntia ennen erätaukoa: tekijänä Karling, syöttäjänä Heli Haapasalmi.

Vantaan ykköskenttä iski illan kuudesta maalista viisi ja hyökkäyskolmikko sai jakaa tehopisteitä keskenään seuraavasti: Karling 3+1, Haapasalmi ja Rautanen 1+2. Toisessa erässä myös Vantaan kakkoskenttä sai onnistumisen maalin muodossa, kun karvaus antoi PHSB:n pakeille kovaa painetta. Vieraiden pakki joutui heittämään paineen alla hätäisen roiskaisun, joka tipahti suoraan Ann-Mari Hellan lapaan. Hellan koukku oli lämpöisenä ja parin sekunnin päästä laskiaispulla oli uunissa.

Viimeisessä erässä Vantaa keskittyi kontrolloimaan peliä, eikä se antanut vieraille missään vaiheessa mahdollisuutta todellisen takaa-ajon käynnistämiseen. Kokonaisuutena kypsä esitys koko joukkueelta. Viikonlopun molemmista kotiotteluista napattiin siis 6-4-voitot. Runkosarjaa on jäljellä 3 kierrosta ja Vantaa tarvitsee vielä 3 pistettä varmistaakseen sarjan kakkospaikan itselleen. Seuraavaksi joukkue matkaa Uuteenkaupunkiin KaPa-65:n vieraaksi lauantaina 4.3.

Jukkis

22.10.2018Otteluraportti - Vantaan Derbystä kotivoitto
18.10.2018Otteluennakko - Taikurin paluu
15.10.2018Otteluraportti - Edari isoon vierasvoittoon
13.10.2018Suomen Cup käyntiin
12.10.2018Otteluennakko - Edari Mustarastaiden vieraaksi
10.10.2018Blue Fox vs naiset
09.10.2018Tiukalla kamppailulla kauden alkuun
06.10.2018Otteluennakko - Cup-taival käyntiin
06.10.2018Otteluraportti - Onnistunut ryöstö Haukkaluolaan
05.10.2018Ennakko: Suuntana pohjoinen
05.10.2018Otteluennakko - Edari Haukkojen vieraaksi
03.10.2018Otteluraportti - Sarjastartista kotivoitto
02.10.2018Otteluennakko - Tästä se lähtee
01.10.2018Edari täydentää maalivahtiosastoaan
26.09.2018SB Vantaan joukkueet mitalijuhlissa Tupla Cupissa
21.09.2018Kauden 2018-2019 h-hetki lähestyy
20.09.2018Edari vahvistaa rivejään
07.09.2018Lari Lundström ja Sami Verkkoperä jatkavat Edarissa
20.08.2018Joukkue kasassa - valmistautuminen on alkanut
09.08.2018Kuntosählyä 2001 - 2009 syntyneille pojille ja tytöille
01.08.2018Uudet joukkueet v. 2008 - 2012 syntyneille pojille ja tytöille
26.07.2018Chris Starck ja Ville Vänskä jatkavat Edarissa
23.07.2018Toni Koskela jatkaa Edarissa
18.07.2018Edarille lisää sopimuksia
08.07.2018Harrasteryhmien ilmoittautuminen on auki
28.06.2018SB Vantaan kesäleirit ohi tältä kesältä
20.06.2018SB Vantaan A-pojat etsivät maalivahtia
07.06.2018Isto Ohvanainen palaa Edariin
06.06.2018Jens Eriksson ja Benjamin Iles jatkavat Edarissa
05.06.2018Aleksi Paakkari ja Juha Eriksson vartioivat jatkossakin Edarimaalia
01.06.2018Edarille kaksi kovaa jatkosopimusta
30.05.2018Samuli Raumanni ja Tero Koski jatkavat Edarissa
25.05.2018SB Vantaa ja henkilötietojen käsittely
11.05.2018SB Vantaan kevätkokous
08.05.2018Pelipaikka haussa kaudelle 2018-2019?
06.05.2018-06 Blackin kauden 2018-19 joukkue valittu
04.05.2018Nuorille tykeille Edaridiilit
03.05.2018Teemu Vanhalasta Edarin päävalmentaja
30.04.2018Edarikapteeni jatkaa joukkueessa
18.04.2018Superfinaalin 8 lippua arvottu osallistuneiden kesken
15.04.2018Naisten edustuksen tryoutit alkavat 2.5.
10.04.2018Voita liput Superfinaaliin!
07.04.2018Salibandy- ja liikuntaleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
02.04.2018Uusia salibandyjoukkueita v. 2008 - 2013 syntyneille pojille ja tytöille
02.04.2018Tule SB Vantaaseen valmentajaksi
29.03.2018SB Vantaa etsii maalivahtivalmentajaa
26.03.2018SB Vantaa TryOut 2018 aikataulut
25.03.2018TÄNÄÄN MYYRMÄESSÄ - Naisten toinen liigakarsintaottelu
23.03.2018Otteluraportti - Game 1
22.03.2018Ennakko - Liigaa tsiigaa, ei kande spennaa
21.03.2018Ottelusarjaennakko - Rangers vs SB Vantaa
20.03.2018Katsaus Edarin runkosarjaan
20.03.2018Runkosarja päätökseen, katseet kohti liigakarsintoja!
19.03.2018Otteluraportti - Runkosarja pakettiin voitokkaasti
18.03.2018 20.30Naiset liigakarsintoihin - vastassa ÅIF Sipoosta
18.03.2018Tärkeä voitto Hämenlinnasta
16.03.2018Otteluennakko - Runkosarja päätökseen
16.03.2018Edarin runkosarjan päätöspelin pelipaikka vaihtunut
16.03.2018Ennakko - Tiksiin päättyy runkosarja
14.03.2018SB Vantaa perustaa uusia joukkueita keväällä 2018
09.03.2018Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vieraspeli lauantaina
02.03.2018Otteluennakko - M-Team Vantaa perjantain vieraaksi
01.03.2018Ennakko - Muumit ja joulupukki, eli pari säbäpeliä
28.02.2018Hae mukaan pelaamaan SB Vantaaseen
26.02.2018Otteluraportti - Edari takaisin voittojen tielle
23.02.2018Otteluennakko - Edari vieraissa lauantaina
21.02.2018Otteluraportti - Sarjakärki toistamiseen parempi
19.02.2018Taistellen jatkoajalle
16.02.2018Ennakko - Kaikki niksit kehiin
16.02.2018Naisille tappio Turusta - tulevista otteluista on kahmittava voittoja
15.02.2018Otteluennakko - Tulikuuma kärkipeli Temppelillä
12.02.2018Otteluraportti - Onnistunut ryöstöretki Porvooseen
11.02.2018Sunnuntain taistelu: Hatsina - SB Vantaa naiset
10.02.2018Ennakko - Loistosunnuntaita hakemaan
09.02.2018Otteluennakko - Isojen panosten peli Porvoossa
07.02.2018Nokka kohti Lahden Suurhallia!
05.02.2018Otteluraportti - Puhdas kotisaldo sai komeasti jatkoa
02.02.2018Ennakko - Lahti, Mikkeli, siinä on viikonlopun tahti
02.02.2018Otteluennakko - Temppelillä Haukkoja ja kummisetiä
30.01.2018Sheriffs - Naiset
30.01.2018Otteluraportti - Murskajaiset Martinhallissa
30.01.2018Salibandyn taitoleiri hiihtolomalla 2005-2010 syntyneille
25.01.2018Otteluennakko - SCH isännöi Edaria
25.01.2018Vakuuttava 10-3 voitto historian ensimmäisestä ottelusta
24.01.2018P06 Black kilpajoukkueen toiminta käyntiin
21.01.2018KaPa-65 - SB Vantaa naiset
19.01.2018Ennakko - Vierastourille Ukiin ja Tkuun
18.01.2018 12.00Vuosi tehokkaasti käyntiin
18.01.2018Otteluraportti - Tiistain trilleristä jatkoaikavoitto
16.01.2018Otteluennakko - Tiistai-illan taikaa Temppelillä
15.01.2018Otteluraportti - Voitolla vuosi käyntiin
12.01.2018Ennakko - Blue Fox kylään, uusi kierros käyntiin
12.01.2018Otteluennakko - Uusi vuosi käyntiin vieraissa
20.12.2017Hiihtoloman Taitoleirin ilmoittautuminen on alkanut!
18.12.2017Kolmannen erän nousu takasi pisteen
16.12.2017Otteluraportti - Edari voitokkaana joulutauolle
15.12.2017Otteluennakko - Vuoden viimeistä viedään
14.12.2017Harrasteryhmiin mahtuu mukaan!
14.12.2017Ennakko - Huvinsa Kullakin
13.12.2017Otteluraportti - Vuoden viimeisestä vieraspelistä voitto

Näytä lisää »