Suomen Cup - 3.kierros tarjoaa kovia haasteita

22.09.2017

Miesten edustusjoukkueen Cup-taival jatkuu huomenna lauantaina Campo Sportcenterissä, jossa Edarin kanssa samassa lohkossa kahdesta jatkopaikasta taistelevat 2.divarin kärkijengeihin lukeutuvat PSS ja Loiske Kings, sekä paluuta saman sarjatason kärkeen hamuava SCH. Kolmas Cup-kierros karsii joukkueista puolet pois ja kaksi parasta jatkavat unelmansa tavoittelua neljännelle pelikierrokselle, jatkopaikkaan vaaditaan lauantain taistoissa kaksi voittoa. Oman mielenkiintoisen lisänsä lauantain otteluihin tuo se, että kaikki neljä joukkuetta tahkoavat myös ensi viikolla alkavalla sarjakaudella samassa 2.divarilohkossa, joten asetelmien haku ennakkolta todella tasaiseen sarjakauteen alkaa viimeistään huomenna Campon kaukaloissa.

SB Vantaa

Edarin preseason on pitänyt sisällään ison määrän opiskelua kesän suhteellisen aktiivisen siirtorumban jäljiltä ja peliesitykset ovat olleet myös pitkälti sen näköisiä. Joukkueen hiljalleen hitsautuessa yhteen voi tason odottaa nousevan kuitenkin monellakin pykälällä ja Cupin 2.kierroksella nähtiin jo ajoittain viitteitä siitä, mihin suuntaan vantaalaisjoukkueen kehitys on menossa. Edari ansaitsi jatkopaikkansa toisella pelikierroksella kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla, SB Vantaan Suomen Cupin pistepörssin kärkisijalla vakuuttaa puolustaja Lari Sorsa tehoin 5+3=8, seuraavana pörssissä vaanivat seitsemän tehopisteen miehet Teemu Sorvari (5+2) ja Samuli Raumanni (2+5). Lauantain peleihin Edari saa taas hieman leveämmän miehistön jalkeille ja iskukyvyn sopii odottaa nousevan tämänkin myötä, viime kierroksen peleissä polveaan loukannut Chris Starck on sivussa viikonloppuna, mutta pidempää huilia ei onneksi huippuhyökkääjälle ole tällä kertaa luvassa. Tuore huippuvahvistus Sami Niskanen sen sijaan pukee huomenna lauantaina Edarinutun päälleen ja tuo oman vahvan panoksensa mukaan jatkopaikkoja tavoittelevaan vantaalaisryhmään.
Seuraa häntä: #96 Sampo Kiviharju – Odotettu, toivottu ja vihdoin saatu paluumuuttaja, pukee Edaripaidan päälleen virallisissa peleissä monen vuoden tauon jälkeen. Huippuiskussa, pelituntuma paranee viikko viikolta ja sydän on edelleen puhdasta kultaa.

PSS

Viime kaudella omaa 2.divarilohkoaan dominoinut ja SB Vantaan Etelä-Suomen pudotuspeleissä kesälomille lähettänyt porvoolaisjoukkue asettuu Edaria vastaan lauantain ensimmäisessä ottelussa. Mallikasta työtä viime kaudet tehnyt PSS tulee varmuudella kuulumaan alkavallakin kaudella koko sarjan vahvimpiin nousijakandinaatteihin ja tuossa prosessissa Suomen Cup on omiaan tarjoamaan kovien panoksien pelejä myös syyskaudella. Porvoolaisjoukkue on muutamia merkittäviä menetyksiä siirtomarkkinoilla kokenut, mutta on ryhmään saatu myös lisää laatua aina liigatasolta asti. Kun ryhmässä jatkavat viime kevään isot nimet, etunenässä nuori Miro Anttila ja vakuuttavasti ympäri kenttää operoiva Markku Hänninen, voidaan PSS huoletta rankata korkealle ennakkokaavailuissa jatkoon menijöiden suhteen Suomen Cupin 3.kierroksella.
Seuraa häntä: #27 Markus SkippariVantaalaislähtöinen pelimies vahvistaa porvaalaisjoukkuetta tulevalla kaudella, viime kaudet Salibandyliigassa M-Teamin riveissä isossa roolissa ja ajoittain kapteeninnauhakin kädessä. Iso vahvistus, virne suupielessä taituroiva ja vahvan fyysisen paketin omaava kovan luokan lisä PSS:n riveihin.

Loiske Kings

Vahvalla otteella kesän siirtosirkuksessa operoinut Kings lukeutuu alkavalla kaudella koko sarjan mielenkiintoisimpiin joukkueisiin. Sarjan ykköspelaajiin kuuluvien Ari Huopalaisen ja Markus Olkkosen takana tukee hurjan pitkä lista toinen toistaan kokeneempia pelimiehiä, joiden sekaan on tulevaksi kaudeksi onnistuttu saamaan useampi kovan luokan nuorempi soturi. Etelän Mestaruusturnauksessa neljänneksi yltänyt Kings nojaa lauantainakin omiin vankkoihin vahvuuksiinsa, joka aina tunnollisesta puolustuspelaamisesta lähtien koko kentän vahvaan taistelupelaamiseen asti on ollut leimallista ryhmälle jo useamman kauden ajan. Koko pakettia liimaa fantastisella tavalla kasaan maalinsuulla vakuuttava Jarmo Mäki, joka kausi toisensa jälkeen osoittaa, että ikä on tosiaan vain ja ainoastaan numeroita.
Seuraa häntä: #29 Ari HuopalainenAri on Ari, kenties koko sarjan dominoivin yksilö. Mieletön sydän, taistelutahto, fysiikka ja käsittämättömän tuhoisa laukaus. Nauttii Edariryhmän keskuudessa isoa arvostusta, osoitti jälleen tasonsa alkukauden treenipelikohtaamisessa, jossa sammutti lähes yksin Temppelin valot ja väläytti päälle velikultamaisen hymynsä. Todellinen tähti, liideri ja ratkaisupelaaja.

SCH

Kolmen varsin vahvassa nosteessa olevan joukkueen kanssa samaan lohkoon haastamaan saapuu takavuosien kärkinippu SCH, joka sekin on kesän aikana kokenut isohkoja muutoksia ryhmässään. Viime kaudella jopa putoamisvaarassa ollut hyvinkääläisjoukkue hakee tulevalla kaudella taatusti ryhtiliikettä ja vähintäänkin nousua keskikastiin sarjapeleissä, Suomen Cupissa joukkueelle tarjoutuu nyt hieno mahdollisuus iskeä haastajan asemasta kapuloita isompien rattaisiin.
Seuraa häntä: #42 Tomas Nurmi Nuori ja nuorentunut ryhmä sai myös ainakin yhden mielenkiintoisen paluumuuttajan mukaansa, kun ryhmässä nyt kokemusta edustava hyökkääjä tekee paluun tuttuun paitaan.

 

Otteluohjelma

Lauantai 23.9.

klo 12:15 Loiske Kings – SCH
klo 12:15 PSS – SB Vantaa

klo 14:45 ensimmäisten otteluiden voittajat
klo 14:45 ensimmäisten otteluiden häviäjät

klo 17:15 edellisen kierroksen ylemmän ottelun häviäjä vs alemman ottelun voittaja

Paikkana Campo Sportcenter Vantaa

22.10.2018Otteluraportti - Vantaan Derbystä kotivoitto
18.10.2018Otteluennakko - Taikurin paluu
15.10.2018Otteluraportti - Edari isoon vierasvoittoon
13.10.2018Suomen Cup käyntiin
12.10.2018Otteluennakko - Edari Mustarastaiden vieraaksi
10.10.2018Blue Fox vs naiset
09.10.2018Tiukalla kamppailulla kauden alkuun
06.10.2018Otteluennakko - Cup-taival käyntiin
06.10.2018Otteluraportti - Onnistunut ryöstö Haukkaluolaan
05.10.2018Ennakko: Suuntana pohjoinen
05.10.2018Otteluennakko - Edari Haukkojen vieraaksi
03.10.2018Otteluraportti - Sarjastartista kotivoitto
02.10.2018Otteluennakko - Tästä se lähtee
01.10.2018Edari täydentää maalivahtiosastoaan
26.09.2018SB Vantaan joukkueet mitalijuhlissa Tupla Cupissa
21.09.2018Kauden 2018-2019 h-hetki lähestyy
20.09.2018Edari vahvistaa rivejään
07.09.2018Lari Lundström ja Sami Verkkoperä jatkavat Edarissa
20.08.2018Joukkue kasassa - valmistautuminen on alkanut
09.08.2018Kuntosählyä 2001 - 2009 syntyneille pojille ja tytöille
01.08.2018Uudet joukkueet v. 2008 - 2012 syntyneille pojille ja tytöille
26.07.2018Chris Starck ja Ville Vänskä jatkavat Edarissa
23.07.2018Toni Koskela jatkaa Edarissa
18.07.2018Edarille lisää sopimuksia
08.07.2018Harrasteryhmien ilmoittautuminen on auki
28.06.2018SB Vantaan kesäleirit ohi tältä kesältä
20.06.2018SB Vantaan A-pojat etsivät maalivahtia
07.06.2018Isto Ohvanainen palaa Edariin
06.06.2018Jens Eriksson ja Benjamin Iles jatkavat Edarissa
05.06.2018Aleksi Paakkari ja Juha Eriksson vartioivat jatkossakin Edarimaalia
01.06.2018Edarille kaksi kovaa jatkosopimusta
30.05.2018Samuli Raumanni ja Tero Koski jatkavat Edarissa
25.05.2018SB Vantaa ja henkilötietojen käsittely
11.05.2018SB Vantaan kevätkokous
08.05.2018Pelipaikka haussa kaudelle 2018-2019?
06.05.2018-06 Blackin kauden 2018-19 joukkue valittu
04.05.2018Nuorille tykeille Edaridiilit
03.05.2018Teemu Vanhalasta Edarin päävalmentaja
30.04.2018Edarikapteeni jatkaa joukkueessa
18.04.2018Superfinaalin 8 lippua arvottu osallistuneiden kesken
15.04.2018Naisten edustuksen tryoutit alkavat 2.5.
10.04.2018Voita liput Superfinaaliin!
07.04.2018Salibandy- ja liikuntaleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
02.04.2018Uusia salibandyjoukkueita v. 2008 - 2013 syntyneille pojille ja tytöille
02.04.2018Tule SB Vantaaseen valmentajaksi
29.03.2018SB Vantaa etsii maalivahtivalmentajaa
26.03.2018SB Vantaa TryOut 2018 aikataulut
25.03.2018TÄNÄÄN MYYRMÄESSÄ - Naisten toinen liigakarsintaottelu
23.03.2018Otteluraportti - Game 1
22.03.2018Ennakko - Liigaa tsiigaa, ei kande spennaa
21.03.2018Ottelusarjaennakko - Rangers vs SB Vantaa
20.03.2018Katsaus Edarin runkosarjaan
20.03.2018Runkosarja päätökseen, katseet kohti liigakarsintoja!
19.03.2018Otteluraportti - Runkosarja pakettiin voitokkaasti
18.03.2018 20.30Naiset liigakarsintoihin - vastassa ÅIF Sipoosta
18.03.2018Tärkeä voitto Hämenlinnasta
16.03.2018Otteluennakko - Runkosarja päätökseen
16.03.2018Edarin runkosarjan päätöspelin pelipaikka vaihtunut
16.03.2018Ennakko - Tiksiin päättyy runkosarja
14.03.2018SB Vantaa perustaa uusia joukkueita keväällä 2018
09.03.2018Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vieraspeli lauantaina
02.03.2018Otteluennakko - M-Team Vantaa perjantain vieraaksi
01.03.2018Ennakko - Muumit ja joulupukki, eli pari säbäpeliä
28.02.2018Hae mukaan pelaamaan SB Vantaaseen
26.02.2018Otteluraportti - Edari takaisin voittojen tielle
23.02.2018Otteluennakko - Edari vieraissa lauantaina
21.02.2018Otteluraportti - Sarjakärki toistamiseen parempi
19.02.2018Taistellen jatkoajalle
16.02.2018Ennakko - Kaikki niksit kehiin
16.02.2018Naisille tappio Turusta - tulevista otteluista on kahmittava voittoja
15.02.2018Otteluennakko - Tulikuuma kärkipeli Temppelillä
12.02.2018Otteluraportti - Onnistunut ryöstöretki Porvooseen
11.02.2018Sunnuntain taistelu: Hatsina - SB Vantaa naiset
10.02.2018Ennakko - Loistosunnuntaita hakemaan
09.02.2018Otteluennakko - Isojen panosten peli Porvoossa
07.02.2018Nokka kohti Lahden Suurhallia!
05.02.2018Otteluraportti - Puhdas kotisaldo sai komeasti jatkoa
02.02.2018Ennakko - Lahti, Mikkeli, siinä on viikonlopun tahti
02.02.2018Otteluennakko - Temppelillä Haukkoja ja kummisetiä
30.01.2018Sheriffs - Naiset
30.01.2018Otteluraportti - Murskajaiset Martinhallissa
30.01.2018Salibandyn taitoleiri hiihtolomalla 2005-2010 syntyneille
25.01.2018Otteluennakko - SCH isännöi Edaria
25.01.2018Vakuuttava 10-3 voitto historian ensimmäisestä ottelusta
24.01.2018P06 Black kilpajoukkueen toiminta käyntiin
21.01.2018KaPa-65 - SB Vantaa naiset
19.01.2018Ennakko - Vierastourille Ukiin ja Tkuun
18.01.2018 12.00Vuosi tehokkaasti käyntiin
18.01.2018Otteluraportti - Tiistain trilleristä jatkoaikavoitto
16.01.2018Otteluennakko - Tiistai-illan taikaa Temppelillä
15.01.2018Otteluraportti - Voitolla vuosi käyntiin
12.01.2018Ennakko - Blue Fox kylään, uusi kierros käyntiin
12.01.2018Otteluennakko - Uusi vuosi käyntiin vieraissa
20.12.2017Hiihtoloman Taitoleirin ilmoittautuminen on alkanut!
18.12.2017Kolmannen erän nousu takasi pisteen
16.12.2017Otteluraportti - Edari voitokkaana joulutauolle
15.12.2017Otteluennakko - Vuoden viimeistä viedään
14.12.2017Harrasteryhmiin mahtuu mukaan!
14.12.2017Ennakko - Huvinsa Kullakin
13.12.2017Otteluraportti - Vuoden viimeisestä vieraspelistä voitto

Näytä lisää »