Naisten edarille neljä pistettä kotiin Masalasta

27.10.2019

Ottelulogot_Netti_koti_FLOB.png

Naisten edustusjoukkueen toinen turnaus pelattiin Masalassa lauantaina 26.10. Ensimmäisestä turnauksesta oli mukaan tullut laiha pistesaalis, joten SB Vantaan saapui hallille hyvin motivoituneena kohentamaan pistepussiaan.

Northern Starsia vastaan hyvä alku siivitti voittoon

Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan astui Northern Stars. Nälkäinen Vantaa olikin hereillä ensimmäisestä vaihdosta lähtien, kun jo ajassa 00:44 joukkue siirtyi 0-1 johtoon. Maali syntyi nuoruuden ja kokemuksen yhdistelmänä, kun B-ikäinen Emilia Sibelius syötti tyylikkään poikittaisyötön ja kokeneen kaartin Heli Haapasalmi laukoi etuyläpesään. Ottelu lähti siis erittäin hyvin käyntiin. Muita maaleja ei ensimmäiseen erään kuitenkaan nähty.

Toinen erä lähti käyntiin melkein yhtä hyvin kun, Jannica Lappalainen veti Marika Eskolan viivatiputuksesta lukemiksi 0-2. Tästä eteenpäin toisessa erässä maaleja syntyi vuorotahtiin ja Northern Star onnistui myös ylivoimalla. Vantaan maaleista vastasivat Anni Hartikka ja Anu Ruokonen, joista jälkimmäinen oli Anun upea karvausriisto vastustan maalin edessä ja välitön sijoitus verkon perille.  Erätauolle mentiin lukemissa 2-4.

Kolmannen erän ensimmäisen maalin teki Anu Ruokonen ja Vantaa karkasi jo kolmen maalin johtoon. Northern Stars ei luovuttanut vaan pystyi vielä kaventamaan, mutta Vantaalla pysyi ottelun tahtipuikko koko ajan käsissä ja kavennus kuitattiin melko nopeasti, kun Anni Hartikka onnistui toistamiseen maalin teossa. Kokonaisuutena ottelu oli joukkueelta tasapainoinen suoritus, vaikka parantamisen varaa vielä jäikin. Vantaan maalilla pelannut Heini Vanne torjui 22 kertaa ja pelasi totuttuun tapaansa myös tasapainoisen pelin.

Ottelulogot_Netti_koti_FLOB.png

Hyvä toinen erä kaatoi FLOB:in

Päivän toiseen peliin vastaan asteli FLOB. Erikoiseksi vastustajan teki se, että Vantaan valmentaja Anssi Kiviharju on aloittanut valmentaja uransa juuri kyseisen joukkueen valmentajana ja joukkueessa pelaa edelleen pelaajia tuolta valmennusajalta, vaikka siitä onkin jo tovi vierähtänyt. Vantaa aloitti tämänkin ottelun yhtä räväkästi kuin ensimmäisen ja ajassa 00:30 syntyi ottelun avausmaali, kun Anni Hartikka teki maalin Jolanda Laakkosen syötöstä. FLOB:in kokenut pelaajakaarti ei tästä hätkähtänyt vaan teki ottelun kaksi seuraavaa maalia ja siirtyi 1-2 johtoon. Vantaan joukkueen kapteeni Anu Ruokonen kuittasi johtomaalin 11 sekuntia myöhemmin Henrikka Väistön syötöstä, mutta pian sen jälkeen FLOB siirtyi jälleen johtoon ja erätauolle mentiin FLOB:in johdossa.

Toiseen erään kentälle asteli selvästi määrätietoisempi Vantaa ja erä oli selvästi Vantaan erä. Vantaa teki yhteensä neljä maalia erään ja FLOB:in aikalisäkään ei auttanut vaan ensimmäistä otteluaan Vantaan paidassa pelaavan Kiia Kaverisen vartioiman Vantaan maaliin ei mennyt palloakaan erän aikana.

Kolmanteen erään FLOB nosti karvaustaan ja saikin luotua muutamia vaarallisia maalipaikkoja, mutta Kiia Kaverinen veti näissä tilanteissa pidemmän korren. Erän ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi SB Vantaan jäähy. Näin ollen ottelu päättyi numeroihin 6-3 ja pisteet Vantaalle.

Toinen turnaus oli kokonaisuutena selvästi parempi kuin ensimmäinen ja ensimmäisessä turnauksessa vaivannut tehottomuus oli poissa. Maaleja saatiin kumpaankin otteluun 6 kappaletta. Onnistumia tuli laajalla rintamalla kaikkien kenttien onnistuttua maalinteossa. Positiivista on myös, että Vantaan naisten joukkueen junioriyhteistyön myötä naisten joukkueessa pelaavat Henriikka Väistö ja Emilia Sibelius pelasivat hienosti ja kumpikin syötti yhden maaleista.

# 80 Mari

01.10.2020Tuomas Puhakka Edariin
27.09.2020C2-pojat aloittivat SM-sarjan kahdella voitolla
23.09.2020Otteluennakko - Turku away
21.09.2020Otteluraportti - ÅIF parempi kotistartissa
20.09.2020Otteluennakko - Kotiavaus Energia Areenalla
19.09.2020Otteluraportti - Divarikausi voitolla käyntiin
19.09.2020Otteluennakko - Divarikausi käyntiin Mosalla
01.09.2020Rannikkotykistö pauhaa - Koski ja Starck jatkavat Edarissa
30.08.2020Suomen Cup päättyi 1. kierrokseen
24.08.2020C2-pojat SM-sarjaan!
23.08.2020C2-Pojat SM-sarjaan!
06.08.2020SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup -turnauksessa
04.08.2020SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup-turnauksessa
21.07.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
16.07.2020Kaksi vahvistusta Edariin - Berg palaa kotiin, Hautala siirtyy Vantaalle
14.07.2020Edarille lisää sopimuksia - Asko Santero jatkaa, Lehtinen uusi vahvistus
22.06.2020Uusia juniorisalibandyjoukkueita käyntiin elokuussa
05.06.2020SB Vantaa, XXL ja Fat Pipe ovat tehneet kolmen vuoden yhteistyösopimuksen
29.05.2020 17.30Seuran kevätkokous
20.05.2020Tää on mun hima - Yksi tarina päättyy, toinen alkaa
19.05.2020Miekin pysyn kotona - Lari Sorsa jatkaa Edarissa!
18.05.2020Kauden 2019-2020 palkitut
14.05.2020Naisten edustuksen lohkojako selvinnyt
11.05.2020Edari vahvistuu lisää - Kolme uutta pelaajasopimusta
06.05.2020SB Vantaa Kesäleirien ilmoittautuminen on käynnissä
20.04.2020Boys are back - Omia kasvatteja palaa seuraan
19.04.2020Naisten edustukselle liuta uusia soppareita
15.04.2020Nyt jos koskaan apusi on tarpeen!
12.04.2020Tatu ja Patu esitys siirtyy: uusi aika 23.8. klo 15
09.04.2020Edarin maalivahtiosasto kasassa - Paakkari jatkaa!
08.04.2020AuraPartya myös ensi kaudella - Super-Leevi jatkaa Edarissa
08.04.2020Valmentajaksi juniorijoukkueeseen tai harrasteryhmään?
07.04.2020Edarihyökkäykseen iso kiinnitys - Jesse Tolvanen jatkaa
06.04.2020 19.00Taikuri palaa kotiin - Tommi Rosendahl Edariin
31.03.2020Edariveskareille jatkodiilejä - Nevalainen jatkaa!
29.03.2020Edarille lisää tärkeitä jatkosopimuksia - Kapteeni Koskela jatkaa!
24.03.2020Edari kirjoittanut viisi pelaajasopimusta - Raumanni jatkaa!
22.03.2020Uusi kolmikko varmisti jatkon naisten edarissa
20.03.2020Naisten edustuksen maalivahdeille sopimukset
18.03.2020SB Vantaa joutuu tässä poikkeuksellisessa tilanteessa jatkamaan ohjatun harjoitus- ja harrastetoimintansa taukoa vähintään 15.4. asti.
18.03.2020Naisten edustuksen ensimmäiset pelaajasopimukset
18.03.2020Naisten edustuksen valmennukseen muutoksia
12.03.2020SB Vantaa keskeyttää toimintansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi
12.03.2020Salibandyliiton sarjat on pysäytetty koronaviruksen vuoksi
12.03.2020Raportti - Karsintasarja venyy kolmanteen peliin
11.03.2020Korona-viruksen vaikutus SB Vantaan toimintaan
07.03.2020Ennakko - Panoksena paikka Divarissa
29.02.2020Otteluraportti - EV Akatemia vahvempi Temppelillä
28.02.2020Otteluennakko - Runkosarja pakettiin Temppelillä
27.02.2020Otteluraportti - Takaiskujen reissu Lappeenrantaan
24.02.2020Black-06 tähtää kaudella 2020 - 2021 C2-junioreiden SM-sarjaan
24.02.2020Valmentajahaku kauden 2020-2021 joukkueisiin on käynnissä
23.02.2020Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vierasreissu
22.02.2020Otteluraportti - Edari voittoon rankkareilla
21.02.2020Otteluennakko - Rangers vieraaksi Temppelille
20.02.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
17.02.2020Vantaan kasvatteja naisten edustuksessa
15.02.2020Otteluraportti - Voitokas ystävänpäivä
14.02.2020Otteluennakko - Ystävänpäivän tanssit Turussa
06.02.2020Otteluraportti - Kuuden pisteen kotiviikko
02.02.2020Otteluennakko - Super Bowl Sunday
02.02.2020Otteluraportti - Kotivoitto tärkeään paikkaan
29.01.2020Mikko Jolma Edariin
29.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki vahvempi Nurmossa
26.01.2020Wanda'sista seuran jäsenkortilla 15 % alennus
24.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue päätökseen Nurmossa
21.01.2020Otteluraportti - Tuplavieraista kylmää kyytiä
18.01.2020Otteluennakko - Matka pohjoiseen
15.01.2020Otteluraportti - O2 parempi Jyväskylän maalisirkuksessa
10.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue käyntiin Jyväskylässä
08.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki parempi Temppelillä
04.01.2020Ilmoittautuminen vapaille paikoille kevään salibandyn harrasteryhmiiin on käynnissä
02.01.2020Otteluennakko - 2020 käyntiin kotipelillä
01.01.2020Salibandypainotteinen liikuntaleiri hiihtolomalla Pähkiksessä
21.12.2019Hyvää joulua!
20.12.2019Seuran syyskokous
17.12.2019Otteluraportti - Syyskausi voitokkaasti pakettiin
14.12.2019Otteluennakko - M-Team isännöi Klaukkalassa
12.12.2019Otteluraportti - Pirkat toistamiseen parempi
11.12.2019Naisten edustukselle voitto ja tappio neljännestä turnauksesta!
10.12.2019Otteluennakko - Payback time
09.12.2019Otteluraportti - Karhut murisi Temppelillä
07.12.2019Kauden kolmas turnaus Ruskeasuolla 17.11.
04.12.2019Otteluennakko - Karhut keskiviikon vieraaksi
02.12.2019Otteluraportti - Pikkujoulupelissä pelattiin pilkuille
29.11.2019Otteluennakko - Black Friday
27.11.2019Otteluraportti - Rangers nurin rankkareilla
22.11.2019Otteluennakko - Edari vieraaksi tapahtumaotteluun
15.11.2019Jesse Tolvanen Edariin
15.11.2019Otteluraportti - Mosalta mukaan jatkoaikavoitto
13.11.2019Otteluennakko - Edari EV Akatemian vieraaksi
04.11.2019Otteluraportti - NST nurin Temppelillä
01.11.2019Otteluennakko - NST vieraaksi Movemberin starttiin
31.10.2019Lari Lundström Edariin
29.10.2019Otteluraportti - Josba piti pisteet kotonaan
27.10.2019Naisten edarille neljä pistettä kotiin Masalasta
25.10.2019Otteluennakko - Kääntyykö kurssi Joensuussa
26.09.2019Otteluennakko - Matka Manseen vol 2.0
18.09.2019Otteluraportti - Sarjastartista luu käteen
14.09.2019EA CUP 15.9. Naisten edustus messissä

Näytä lisää »