Ottelusarjaennakko - Rangers vs SB Vantaa

21.03.2018

Miesten edustusjoukkueen pudotuspelisarja Kirkkonummi Rangersia vastaan polkaistaan käyntiin huomenna torstaina Kirkkonummella, otteluparin kohtaamisesta sopii ennakkoon odottaa kihelmöivän kuumaa, sillä joukkueet ovat tahkonneet monia tiukkoja taistoja viime kausien aikana.

Omassa 2.divarilohkossaan täysin suvereenisti jyrännyt Rangers lähtee sekä ottelusarjaan, että koko Divarikarsintoihin suurena suosikkina. 22 ottelua, 21 voittoa, 292 tehtyä maalia ja 84 päästettyä ovat sellaisia saldoja, että laadukkaan ja laajan rosterin todellinen taso on vihdoin tällä kaudella saatu ulosmitattua oikein kunnolla. 90 tehopistettä runkosarjassa latoneen Samuli Alaluusuan (34+56) johdolla Rangers on pöllyttänyt vastustajiaan läpi kauden ja kun ryhmästä löytyy mm. Saku Välimäen (39+25=64) ja Mikko Ollikaisen (26+13=39) tapaisia pistetykkejä, tulee Etelän Mestaruusturnauksen nimiinsä vienyt ryhmä heittämään hurjan haasteen SB Vantaalle. Lisäksi kun joukkue saa mukaansa A-junioreiden SM-sarjajoukkueesta vinon pinon laatunuoria, joista kirkkaimpana tähtenä tuikkii A:n runkosarjassa yli 50 tehopistettä latonut, 2.divarissa yli kolmen tehopisteen keskiarvolla operoinut Teppo Salo (8 ottelua, 11+15=26), ei Kirkkonummelle kelpaa tänä vuonna mikään muu kuin nousu takaisin Divarikartalle. Maalinsuulla päävastuun on kantanut Joona Hynninen torjuntaprosentilla 82,94 ja taustatukea on tarjonnut Kari Vilén prosentilla 82,29, näiden miesten varassa lepääkin kenties se suurin käännekohta sen suhteen, kuinka pitkälle Rangersin ilokulku vielä tällä kaudella kantaa.

SB Vantaa sijoittui omassa lohkossaan toiseksi, 22 ottelua ja 3 tappiota on numeroiden puolesta varsin vakuuttava osoitus vantaalaisryhmän iskukyvystä, mutta aivan odotettuun tapaan ei Edarijuna runkosarjan päätepysäkille puksuttanut. Silti pelien kääntäminen voitoksi ja ajoittain täpäristäkin tilanteista kuivin jaloin selviäminen on varmuudella kovettanut SB Vantaan selkärankaa ja kun joukkue pääsee terveenä haastamaan suuren ennakkosuosikin, ei turhia kumarteluita ole tarpeen tehdä kuuman pudotuspelisarjan aattona. Edarin pistepörssin kärjestä löytyvä kolmikko Toni Koskela (28+17=45), Leevi Auranen (22+23=45) ja Sami Niskanen (15+27=42) esiintyivät vakuuttavasti läpi runkosarjan, mutta myös Samuli Raumannin ja Sampo Kiviharjun kevätvire ovat olleet kiitettävällä tasolla Divarikarsintojen alkaessa. Edarimaalilla isointa kuormaa runkosarjassa kantoi Aleksi Paakkari torjuntaprosentilla 80,30, Niilo Nevalainen ja torjuntapörssin ykkönen Juha Eriksson tarjosivat laadukasta taustatukea kokeneelle Edariratsulle.

Joukkueet kohtasivat tällä kaudella Suomen Cupissa lokakuun puolivälissä, tuolloin Rangers oli parempi kotikaukalossaan numeroin 6-5 ja eteni lopulta koko Etelä-Suomen ykköseksi myös Cup-karkeloiden osalta.

Aiemmat kohtaamiset:

15.10.2017 Rangers – SB Vantaa 6-5  (Suomen Cup)
19.2.2017 SB Vantaa – Rangers 3-10 (2.div)
13.11.2016 Rangers – SB Vantaa 9-5 (2.div)
21.1.2015 SB Vantaa – Rangers 6-5 (2.div)
19.10.2014 Rangers – SB Vantaa 6-4 (2.div)

Parhaat pistemiehet runkosarjassa:

Rangers
1. Samuli Alaluusua 34+56=90
2. Saku Välimäki 39+25=64
3. Mikko Ollikainen 26+13=39

SB Vantaa
1. Toni Koskela 28+17=45
2. Leevi Auranen 22+23=45
3. Sami Niskanen 15+27=42

Otteluohjelma:

22.3.2018 klo 19:00 Game 1 @ Kirkkonummen VS
24.3.2018 klo 18:00 Game 2 @ Myyrmäen UT
25.3.2018 klo 18:30 Game 3 @ Kirkkonummen VS (tarvittaessa)

37460732770_1a5044895d_z.jpg

01.10.2020Tuomas Puhakka Edariin
27.09.2020C2-pojat aloittivat SM-sarjan kahdella voitolla
23.09.2020Otteluennakko - Turku away
21.09.2020Otteluraportti - ÅIF parempi kotistartissa
20.09.2020Otteluennakko - Kotiavaus Energia Areenalla
19.09.2020Otteluraportti - Divarikausi voitolla käyntiin
19.09.2020Otteluennakko - Divarikausi käyntiin Mosalla
01.09.2020Rannikkotykistö pauhaa - Koski ja Starck jatkavat Edarissa
30.08.2020Suomen Cup päättyi 1. kierrokseen
24.08.2020C2-pojat SM-sarjaan!
23.08.2020C2-Pojat SM-sarjaan!
06.08.2020SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup -turnauksessa
04.08.2020SB Vantaan Black-06 hopealle Mestareiden Cup-turnauksessa
21.07.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
16.07.2020Kaksi vahvistusta Edariin - Berg palaa kotiin, Hautala siirtyy Vantaalle
14.07.2020Edarille lisää sopimuksia - Asko Santero jatkaa, Lehtinen uusi vahvistus
22.06.2020Uusia juniorisalibandyjoukkueita käyntiin elokuussa
05.06.2020SB Vantaa, XXL ja Fat Pipe ovat tehneet kolmen vuoden yhteistyösopimuksen
29.05.2020 17.30Seuran kevätkokous
20.05.2020Tää on mun hima - Yksi tarina päättyy, toinen alkaa
19.05.2020Miekin pysyn kotona - Lari Sorsa jatkaa Edarissa!
18.05.2020Kauden 2019-2020 palkitut
14.05.2020Naisten edustuksen lohkojako selvinnyt
11.05.2020Edari vahvistuu lisää - Kolme uutta pelaajasopimusta
06.05.2020SB Vantaa Kesäleirien ilmoittautuminen on käynnissä
20.04.2020Boys are back - Omia kasvatteja palaa seuraan
19.04.2020Naisten edustukselle liuta uusia soppareita
15.04.2020Nyt jos koskaan apusi on tarpeen!
12.04.2020Tatu ja Patu esitys siirtyy: uusi aika 23.8. klo 15
09.04.2020Edarin maalivahtiosasto kasassa - Paakkari jatkaa!
08.04.2020AuraPartya myös ensi kaudella - Super-Leevi jatkaa Edarissa
08.04.2020Valmentajaksi juniorijoukkueeseen tai harrasteryhmään?
07.04.2020Edarihyökkäykseen iso kiinnitys - Jesse Tolvanen jatkaa
06.04.2020 19.00Taikuri palaa kotiin - Tommi Rosendahl Edariin
31.03.2020Edariveskareille jatkodiilejä - Nevalainen jatkaa!
29.03.2020Edarille lisää tärkeitä jatkosopimuksia - Kapteeni Koskela jatkaa!
24.03.2020Edari kirjoittanut viisi pelaajasopimusta - Raumanni jatkaa!
22.03.2020Uusi kolmikko varmisti jatkon naisten edarissa
20.03.2020Naisten edustuksen maalivahdeille sopimukset
18.03.2020SB Vantaa joutuu tässä poikkeuksellisessa tilanteessa jatkamaan ohjatun harjoitus- ja harrastetoimintansa taukoa vähintään 15.4. asti.
18.03.2020Naisten edustuksen ensimmäiset pelaajasopimukset
18.03.2020Naisten edustuksen valmennukseen muutoksia
12.03.2020SB Vantaa keskeyttää toimintansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi
12.03.2020Salibandyliiton sarjat on pysäytetty koronaviruksen vuoksi
12.03.2020Raportti - Karsintasarja venyy kolmanteen peliin
11.03.2020Korona-viruksen vaikutus SB Vantaan toimintaan
07.03.2020Ennakko - Panoksena paikka Divarissa
29.02.2020Otteluraportti - EV Akatemia vahvempi Temppelillä
28.02.2020Otteluennakko - Runkosarja pakettiin Temppelillä
27.02.2020Otteluraportti - Takaiskujen reissu Lappeenrantaan
24.02.2020Black-06 tähtää kaudella 2020 - 2021 C2-junioreiden SM-sarjaan
24.02.2020Valmentajahaku kauden 2020-2021 joukkueisiin on käynnissä
23.02.2020Otteluennakko - Runkosarjan viimeinen vierasreissu
22.02.2020Otteluraportti - Edari voittoon rankkareilla
21.02.2020Otteluennakko - Rangers vieraaksi Temppelille
20.02.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
17.02.2020Vantaan kasvatteja naisten edustuksessa
15.02.2020Otteluraportti - Voitokas ystävänpäivä
14.02.2020Otteluennakko - Ystävänpäivän tanssit Turussa
06.02.2020Otteluraportti - Kuuden pisteen kotiviikko
02.02.2020Otteluennakko - Super Bowl Sunday
02.02.2020Otteluraportti - Kotivoitto tärkeään paikkaan
29.01.2020Mikko Jolma Edariin
29.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki vahvempi Nurmossa
26.01.2020Wanda'sista seuran jäsenkortilla 15 % alennus
24.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue päätökseen Nurmossa
21.01.2020Otteluraportti - Tuplavieraista kylmää kyytiä
18.01.2020Otteluennakko - Matka pohjoiseen
15.01.2020Otteluraportti - O2 parempi Jyväskylän maalisirkuksessa
10.01.2020Otteluennakko - Vieraskiertue käyntiin Jyväskylässä
08.01.2020Otteluraportti - Sarjakärki parempi Temppelillä
04.01.2020Ilmoittautuminen vapaille paikoille kevään salibandyn harrasteryhmiiin on käynnissä
02.01.2020Otteluennakko - 2020 käyntiin kotipelillä
01.01.2020Salibandypainotteinen liikuntaleiri hiihtolomalla Pähkiksessä
21.12.2019Hyvää joulua!
20.12.2019Seuran syyskokous
17.12.2019Otteluraportti - Syyskausi voitokkaasti pakettiin
14.12.2019Otteluennakko - M-Team isännöi Klaukkalassa
12.12.2019Otteluraportti - Pirkat toistamiseen parempi
11.12.2019Naisten edustukselle voitto ja tappio neljännestä turnauksesta!
10.12.2019Otteluennakko - Payback time
09.12.2019Otteluraportti - Karhut murisi Temppelillä
07.12.2019Kauden kolmas turnaus Ruskeasuolla 17.11.
04.12.2019Otteluennakko - Karhut keskiviikon vieraaksi
02.12.2019Otteluraportti - Pikkujoulupelissä pelattiin pilkuille
29.11.2019Otteluennakko - Black Friday
27.11.2019Otteluraportti - Rangers nurin rankkareilla
22.11.2019Otteluennakko - Edari vieraaksi tapahtumaotteluun
15.11.2019Jesse Tolvanen Edariin
15.11.2019Otteluraportti - Mosalta mukaan jatkoaikavoitto
13.11.2019Otteluennakko - Edari EV Akatemian vieraaksi
04.11.2019Otteluraportti - NST nurin Temppelillä
01.11.2019Otteluennakko - NST vieraaksi Movemberin starttiin
31.10.2019Lari Lundström Edariin
29.10.2019Otteluraportti - Josba piti pisteet kotonaan
27.10.2019Naisten edarille neljä pistettä kotiin Masalasta
25.10.2019Otteluennakko - Kääntyykö kurssi Joensuussa
26.09.2019Otteluennakko - Matka Manseen vol 2.0
18.09.2019Otteluraportti - Sarjastartista luu käteen
14.09.2019EA CUP 15.9. Naisten edustus messissä

Näytä lisää »