Otteluraportti - O2 parempi Jyväskylän maalisirkuksessa

15.01.2020

O2-Jyväskylä - SB Vantaa  13-8  (4-0, 4-3, 5-5)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue avasi vieraskiertueensa viime lauantaina O2-Jyväskylän vieraana, joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa sarjapisteet Myyrmäessä pitänyt SB Vantaa joutui tällä kertaa kotimatkalle tyhjin käsin.

Ottelun avausosumasta vastasi kotijoukkue aikaan 5:16, Edarin puolustuspelaaminen hieman nukahti ja illan isäntä pyöräytti vahvan kulmapelin kautta pallon maalille ja lopulta verkkoon. Avauserässä SB Vantaa oli väkevästi pelin päällä ja loi laatupaikkoja useamman, mutta kun et itse tee, kaveri tekee. O2 otti komennon haltuunsa erän päätösvitosella ja naulasi puoleentoista minuuttiin kolme osumaa, näin ollen ensimmäiselle tauolle kotijohdossa 4-0.

Toisen erän avausminuutti sai jatkoa siitä mihin ensimmäinen päätettiin, kun Ville Sepponen viimeisteli O2-Jyväskylän pelin viidennen Ilkka Tepposen syötöstä. Aikaan 22:35 avasi pörssi-Santero lopulta Edarin maalihanat Lari Lundströmin syötöstä ja kun sama mies osui puolitoista minuuttia myöhemmin, ilmoittautui SB Vantaa taas mukaan peliin. Anton Aaltio kavensi lukemiksi 5-3 ajassa 25:25 ja tähän hetkeen käytti kotijoukkue aikalisänsä. Ja se kannatti, momentum kääntyi taas kotijoukkueelle, ensiksi Niklas Pullin maalilla ja sen jälkeen kahdella viimeisten minuuttien rangaistuksella, joista isäntien vaarallinen ylivoima kuittasi kummatkin.

Päätöserään Edari lähti viiden maalin karkumatkalta, mutta uskoa kiriin loi kapteeni Koskela aikaan 42:44 Samuli Raumannin esityöstä. Vantaalaisryhmä löikin viimeisellä kahdellakympillä pöytään miehekkään kirin, mutta kun aina vieraiden maalia seurasi kotijoukkueen kuitti, ei ihan tappituntumalle SB Vantaa onnistunut itseään missään vaiheessa hivuttamaan. Päätöserän lopuista vantaalaisosumista vastasivat Asko Santero kahdesti, Lari Lundström kauden ensimmäisellään ja Anton Aaltio pelin toisellaan. Illan loppulukemiksi Palokan koulukeskuksessa tanssittiin lopulta näyttävät 13-8, kolme tärkeää sarjapistettä jäivät tällä kertaa ansaitusti Jyväskylään.

Erikoista

Seuran A-junioreiden kapteeni Olli Hämäläinen kirjautti uransa ensimmäiset Divariminuutit, samoin paluun vantaalaisseuraan täksi kaudeksi tehnyt Niklas Paldanius.

Muuta

Asko Santeron hirmusyksyn jälkeinen hivenen kuivempi kausi sai päätöksensä tyylillä, pörssi-Santeron saldo Jyväskylässä 4+0 ja kahdessa kohtaamisessa O2-Jyväskylää vastaan vähintäänkin kohtuulliset 9+2.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet
04.09.2023Syksyn harrasteryhmät ja lasten uudet salibandyjoukkueet, ilmoittaudu nyt!
18.08.2023Roope Herpola U19-maajoukkueen otteluissa Energia Areenalla 1.-2.9
15.08.2023Salibandykoulu ja nuorten säbä Martinlaakson koululla
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
05.06.2023SB Vantaa tähtää takaisin Divariin - Tommi Rosendahl vahvistaa joukkuetta
16.05.2023Kevätkokous 31.5.2023 klo 16.30
16.05.2023Kesän salibandy- ja liikuntaleirit: Varisto ja Kivistö
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
06.04.2023Blackbirds ja SB Vantaa perustaa yhteisen P19-Edustusjoukkueen SM-sarjaan kaudeksi 2023-2024!
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki
09.02.2023Henkilömustassa - #54 Aapo Tuohino
30.01.2023Tomi Rastas edarin valmentajaksi
10.01.2023Sääntömääräinen syyskokous 24.1. klo 16.30
27.12.2022Salibandykoulut, perhesählyt, nuorten säbä ja aikuisten kuntosählyt - ilmoittaudu kevään 2023 ryhmiin
09.12.2022Edaripeli pikkujoulutunnelmissa 11.12. klo 17
15.11.2022Tiedote - Petri Timosen valmentajasopimus purettu
25.09.2022Naisten edustuksen kausi käyntiin
16.09.2022The King stays King - Keni Rautio jatkaa Edarissa
15.09.2022Edaripuolustukseen kaksi vahvistusta - Sipilä palaa Vantaalle
14.09.2022Edariin neljä jatkosopimusta - Kapteeni Koskela jatkaa
11.09.2022Nuorille lupauksille Edaridiilejä, Axel Salonen siirtyy Vantaalle
05.08.2022Jussi Laamanen vahvistaa Edaria
27.07.2022Edariin kolme uutta sopimusta
05.07.2022Olli Rikka ja Teemu Timonen Edariin
29.06.2022Micke Sievänen vahvistaa Edaria
24.06.2022Kolme Edarilegendaa jatkaa joukkueessa
23.06.2022Juho Niinikoski SB Vantaan riveihin
22.06.2022Arttu Turunen jatkaa, Valli palaa Edariin
21.06.2022Häiväläinen jatkaa Edarissa
20.06.2022Koskia kaksi ensi kauden Edarissa
18.06.2022Coach Timonen - "Emme jätä katsojaa kylmäksi"
14.06.2022Riku Kallunki jatkaa, Tommi Vappula vahvistaa SB Vantaata
14.06.2022Seuran kauden päättäjäisiä juhlittiin parin vuoden tauon jälkeen
10.06.2022Petri Timonen Edarin peräsimeen
16.05.2022Kevätkokous
04.05.2022Uudet poikien ja tyttöjen salibandyjoukkueet
10.04.2022Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23
25.03.2022Kevät on täällä
23.03.2022Divarikarsinnat kutsuvat
22.03.2022Kesän salibandy- ja liikuntaleirit: Varisto ja Kivistö
14.03.2022Haku kauden 2022-2023 joukkueisiin on käynnissä
24.02.2022Edarin ottelu SB Vantaa Edari - FoSu siirtyy
17.02.2022P7 (2015-synt) joukkuetoiminta lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin
07.02.2022U17-poikien maajoukkuekartoitus huipentui Eerikkilässä
06.02.2022Edari kevätkauteen Midaksen johdolla
12.01.2022Edarin ottelut siirtyvät Korona-rajoitusten takia
15.12.2021Koronapassit tarkastetaan miesten otteluissa kaikilta yli 16-vuotiailta
15.12.2021Syyskokous to 30.12.2021 klo 15.00
04.12.2021Koronapassien tarkastukset alkavat SB Vantaan toiminnassa
27.11.2021BlackWeekend - ilmoittaudu kevätkaudelle, loppuvuosi ilmaiseksi!
05.10.2021SB Vantaa P16 Edustus SM-sarjaan kaudelle 2021-2022
14.09.2021Joukkue valmis - Tolvanen jatkaa Edarissa
13.09.2021Edari lähes valmis - Teerioja ja Koskinen takaisin Vantaalle
02.09.2021Edarille kolme uutta sopimusta - Ilonen palaa kotiin
27.08.2021Kaksi vahvistusta lisää - Myllyniemi ja Turunen Edariin
28.07.2021Kuningas kiinnitetty - Keni Rautio jatkaa Edarissa
16.07.2021Edarille lisää sopimuksia - Siitonen jatkaa, veskariosasto täydentyy
14.07.2021Singaporen maajoukkuepelaaja Edariin - Welcome Hafiz Zubir
13.07.2021Edarikapteeni jatkaa - Koskelan laukaus puhuu jatkossakin
02.07.2021Kärkipuolustajat jatkavat - Raumanni ja Iles jatkosopimuksiin
30.06.2021Ympyrä sulkeutuu - Niko Stark palaa kotiin
31.05.2021Kevätkokous
29.05.2021Lisää diilejä julki - Tärkeitä jatkajia Edaripaidassa
21.05.2021Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon
19.05.2021Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä
13.05.2021Ensimmäiset pelaajakiinnitykset julki - Kallunki ja Nevalainen jatkavat Edarissa
16.04.2021Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi
16.04.2021SB Vantaa valittu maajoukkuetie-toimintaan
11.04.2021Sinustako naisten edustuksen pelaaja?
09.04.2021Edarin katseet kohti uutta kautta - "uutta tarinaa kohti"
26.03.2021Maaliskuun ajan voimassa olleet tilojen käytön rajoitukset jatkuvat Vantaalla 30.4. saakka
13.03.2021Salibandykoulut 12-vuotiaille ja nuoremmille
13.03.2021Katso Edarin matsit suorana Solidsportin kautta
21.02.2021Naisten edustus F-liigakarsintoihin
24.01.2021Seuran syyskokous 9.2.2021
19.12.2020Juha Leino in memoriam
01.12.2020Katso Edarin matsit suorana Solidsportin kautta
21.11.2020Uusi lohkojako - kaksi tappiota
07.11.2020C2-poikien lauantain peli PERUTTU
04.11.2020SB Vantaa C2-pojat voitti Pelicans SB:n ensimmäisessä SM-kotiottelussaan
28.10.2020C2 Edustus avaa SM-sarjan kotiottelut 1.11. klo 13.30 Myyrmäen Urheilutalolla
20.10.2020Otteluennakko - Kausi käyntiin uudestaan
17.10.2020Maski kasvoille pk-seudun salibandyhalleissa
02.10.2020Tiedote - Miesten Divari-joukkue asetettu karanteeniin
01.10.2020Tuomas Puhakka Edariin

Näytä lisää »