P15 Edustuksen pelit Ylöjärvellä 1.3.202508.03.2025
SB Vantaa lähti maaliskuun ensimmäiseen turnauspäivään kaksi voitettua peliä alla. Kevään pelit olivat sujuneet sekä pelillisesti että tuloksellisesti erittäin hyvin. Ylöjärvelle lähdettiin kapeammalla kokoonpanolla kuin aiempiin peleihin. Kasaan oli saatu kaksi kentällistä ja molemmat maalivahdit. Vastaan asettui kaksi erittäin liikkuvaa ja taitavaa joukkuetta, Classic ja Loiske, joten tiedossa oli paljon juoksemista pelaajille. Peli Classicia vastaan alkoi vauhdikkaana, ja kumpikin joukkue sai vyörytettyä hyökkäyksiä vastustajan alueelle. Erässä nähtiin vain yksi maali Classicin tekemänä. Toisessa erässä Classic ehti jo tuplata johtonsa, ennen kuin Vilho pääsi tälläämään maalin hyvän keskialueen riiston jälkeen. Jostain syystä maali merkittiin tilastoihin omana maalina. Classic kuittasi Vantaan kavennuksen käytännössä seuraavasta paikastaan, ja tähän Vantaan valmennus reagoi aikalisällä. Se ei tuottanut välitöntä muutosta tehoissa. Classic pääsi kasvattamaan johtoaan kahdella maalilla ennen SB Vantaan seuraavaa onnistumista. Velmeri pysäytti keskialueella Classicin hyökkäyksen ja syötti poikki kentän Mikolle, joka ampui pallon maaliin. Tauolle mentiin lukemissa 5–2. Kolmannessa erässä Vantaa sai hyvän takaa-ajovaihteen päälle ja latoi muutamassa minuutissa kolme maalia ja pelin tasoihin. Ensin Onni syötti kulmasta Leeville, joka laukoi tarkasti Vantaan kolmannen maalin. Vähän ajan päästä sama kaksikko loihti kutakuinkin samoilta sijoilta seuraavan maalin. Kun vielä Miko paukutti Rasmuksen syötöstä Vantaan tasoihin ajassa 37:32, saatiin pelin loppuun kutkuttavat asetelmat. Tällä kerralla Classic pystyi pelaamaan vahvemmin. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa hyvän pelin pelannut Classicin Aaron Korkala haastoi Vantaan puolustuksen ja pääsi nousemaan vasenta laitaa. Tarkka laukaus yllätti maalivahdin, ja Classic pääsi taas johtoon, josta se ei enää luopunut. Toiseen peliin Vantaa sai vastaansa Loiskeen. Tässä pelissä maalinteon aloitti Vantaa. Aleksi syötti oikeassa laidassa Mikolle, joka otti muutaman askeleen keskelle maalin eteen ja laukoi terävän vedon ohi Loiskeen maalivahdin, kun 4:22 oli pelattu. Loiske laittoi ison vaihteen päälle ja hallitsi palloa ja erän tapahtumia. Vantaan puolustus ja Valtteri pitivät maalin puhtaana, kunnes Loiske kuittasi pelin tasoihin vähän ennen ensimmäisen erän loppua. Erätauon jälkeen iskettiin maaleja ripeällä tahdilla. Ensimmäisen minuutin aikana nähtiin sekä Loiskeen johtomaali että Vantaan tasoitus, jonka teki nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Rasmus Aleksin syötöstä. Vajaan minuutin päästä tästä Loiske teki jälleen johtomaalin. Tämän jälkeen maalitahti hidastui oleellisesti, mutta Vantaa nousi vielä toisessa erässä tasoihin, kun Onni syötti Vilhon maalintekoon ajassa 21:55. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet hakivat johtomaalia, mutta vain Loiske onnistui. Vajaat viisi minuuttia ennen ottelun loppua se onnistui nousemaan johtoasemaan, joka piti loppuun asti. Loiske onnistui vielä tekemään maalin tyhjiin, kun Vantaa haki tasoitusta ilman maalivahtia. Ylöjärveltä ei siis lopulta saatu matkaan pistettäkään, vaikka peli kulki parhaimmillaan erittäin hyvin. Jonain toisena päivänä tällä pelillä olisi otettu jopa neljä pistettä, mutta nyt jäätiin ilman. Pisteiden sijaan saatiin paljon oppia voittavasta pelistä. Seuraavissa tiukoissa paikoissa joukkue on fiksumpi ja osaavampi. SB Vantaa on nyt lohkossaan kolmantena. Joukkueet sijoilla toisesta kuudenteen mahtuvat yhden pisteen sisään, joten tasaista on. |