P15 edustuksen kauden avaus 30.8.2024 Turussa

05.09.2024

Lauantaiaamuna lähti linja-autollinen joukkueen väkeä ja kannattajia Hämeenkylän koulun pihalta kohti Turun Leaf Areenaa ja ylialueellisen sarjan avausta. Tunnelmat olivat odottavat. Vastaan asettuisivat FoSU ja TPS, joita ei aiemmin ole kentällä kohdattu.

Kovaksi joukkueeksi tiedetty FoSu pelasi maineensa mukaisesti alusta asti kovalla tempolla ja sai painettua pelin SB Vantaan päätyyn, ja siellä painopiste pysyi käytännössä koko erän ajan. Puolustus ja maalissa pelannut Touko pitivät maalin puhtaana viiden minuutin ajan, kunnes lopulta tehot 4+1 merkannut FoSun Valtteri Haanpää laukoi numeroiksi 1–0. FoSu teki vielä kaksi maalia ensimmäiseen erään, joten tauolle lähdettiin numeroista 3–0.

Kuvioiden hiominen erätauolla antoi pelille uuden ilmeen. Ensimmäisessä erässä omia hyökkäyksiä ei juurikaan saatu liikkeelle, mutta toisessa Vantaakin alkoi päästä maalipaikoille. Laukausten määrä FoSun maalia kohti tuplaantui ensimmäiseen erään verrattuna, ja ajassa 21:37 Rasmus laittoi Mikon syötöstä pallon ensimmäisen kerran FoSun verkkoon. Tätä ennen FoSu oli tehnyt kolme maalia, joten ennen kolmatta erää peli oli tennislukemissa 6–1. 

Tuloksellisesti kolmas erä oli täsmälleen samanlainen kuin toinen erä: FoSu teki kolme maalia, ennen kuin Kasper laukoi kolmen FoSun pelaajan keskeltä Aleksin syötöstä loppunumeroiksi 9–2. Toukolle merkattiin ottelussa 25 torjuntaa, joten pallosade oli rankka. Haastetta kasvatti se, että usein FoSun laukaukset olivat laadukkaita ja lähtivät hienojen kuvioiden jälkeen.

Peli FoSua vastaan näytti ylialueellisen sarjan vaatimustason. Aikaa ja tilaa ei anneta, ne pitää ottaa. SB Vantaan pelaajat hoksasivat tämän ja saivatkin pelin mittaan ratkaisuihinsa terävyyttä ja määrätietoisuutta. Tuomarityöskentely oli erinomaisella tasolla. Peli pysyi puhtaana, mutta väännöille oli tilaa.

Toisessa pelissä vastassa oli kotikentällään pelaava TPS, vaikka se teknisesti vierasjoukkue olikin. Peli oli suureksi osaksi varsin tasaväkistä. SB Vantaalla oli hyviä jaksoja, jolloin aloite oli selvästi sen hallussa, ja paketti pysyi enimmäkseen hyvin kasassa. Maalinteon aloitti Miko Oivan syötöstä ajassa 3:43. SB Vantaalla oli paikkoja useampaankin maaliin, mutta kun ei itse tehty, kaveri teki, ja tauolle lähdettiin numeroissa 1–1. 

Toisessa erässä SB Vantaa jatkoi hyvällä jalalla, mutta kaksi perättäistä jäähyä päästi TPS:n niskan päälle. Turkulaiset menivät jälkimmäisen jäähyn aikana johtoon, ja vielä lähellä erän loppua kasvattivat johdon kahteen maaliin. Numerot olivat tylyt eivätkä vastanneet pelin kokonaisilmettä.

SB Vantaan tehot oli säästetty kolmanteen erään. Ensin Miko toi Oivan syötöstä SB Vantaan yhden maalin päähän Tepsistä, kun erää oli pelattu hieman yli viisi minuuttia, ja noin kolme minuuttia tämän jälkeen Rasmus tasoitti pelin Jepun toimiessa syöttäjänä. Peli aaltoili, kunnes maalilla erinomaisesti pelannut Valtteri vapautti Rasmukseen maalintekoon ajassa 43:20 ja tarjosi näin hunajata joukkueelle ja Vantaalta asti matkanneelle fanijoukolle. Tunnelma pelin jälkeen kopissa ja kotimatkalla bussissa oli syystäkin
korkealla.

Kauden aloitus vei joukkueen prosessia eteenpäin suuren askelen verran. Joukkue oppi kantapään kautta sen, mitä tällä tasolla pelaaminen vaatii. Se joutui olemaan pelaamisessaan kovempi, yhtenäisempi, kurinalaisempi ja fiksumpi kuin aiemmin. Ykkösketju kantoi päävastuun tehoista, mutta jokainen ketju sai luotua paikkoja. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia pelejä ja treenejä.

06.10.2024Tänään Edari vs. Josba klo 17 Myyrmäki UT
26.06.2024Ilmoittautuminen syksyn harrasteryhmiin on käynnissä!
19.06.2024Uudet poikien ja tyttöjen salibandyjoukkueet
21.09.2024SB Vantaa palaa pääsarjatasolle
20.09.2024InssiDivari jatkuu sunnuntaina Energia Areenalla
10.09.2024Vantaan Derby, feat. Siniverkkarimies
18.06.2024EräViikingit ja SB Vantaa yhteistyöhön Seurojen pelaajapolut vahvistuvat
23.05.2024Kauden päätösjuhla ja palkitut kaudelta 2023-24
21.05.2024SB Vantaan kevätkokous 5.6.2024 16.30
21.04.2024Tomi Rastas - "Nautin kaudesta todella paljon"

Siirry arkistoon »