Naisten edustuksen kausi käyntiin

25.09.2022

Eilen 24.9. Riihimäellä startattiin kausi ensimmäisillä virallisilla peleillä. Takaraivossa kummitteli pari pelattua katastrofaalista harjoitusottelua kera rökäletappioin, joten odotukset eivät olleet todellakaan suuret.

Kentälle asteli vihdoin melkein koko joukkue ja ensi kertaa päästiin pelaamaan joukkuueena.

Alkumiinuuteista lähtien katsomoon asti tunsi keskittyneen ja yhtenäisen joukkueen, joka ei antanut piiruakaan periksi. Läpi päivän joukkue tsemppasi toisia, pakit auttoi hyökkäystä ja hyökkäys pakkeja niin ettei välillä tiennyt kuka pelaa ja mitä paikkaa. Koettiin onnistumisia maaliteossa, tehoille pääsi useampi ja puolustuksessa uhrauduttiin joka pallon eteen. Puhumattakaan maalivahti Pajusta, joka yltyi yltiöpäisiin torjuntoihin ja lopullisesti sytytti joukkueen liekkeihin. Lopputuloksena ensin kaatui LaSB 4-1 ja toisessa pelissä SB Pro jännittävän jopa trilleriksi muodostuneen pelin jälkeen lukemin 6-5.

Riihimäeltä lähdettiin taskussa 4 pistettä hymy huulilla. Tästä on hieno asetelma lähteä kohti kautta ja seuraavia pelejä 15.10. Jyväskylässä.

Pelikuva_LaSB.png

10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet
04.09.2023Syksyn harrasteryhmät ja lasten uudet salibandyjoukkueet, ilmoittaudu nyt!
18.08.2023Roope Herpola U19-maajoukkueen otteluissa Energia Areenalla 1.-2.9
15.08.2023Salibandykoulu ja nuorten säbä Martinlaakson koululla
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
05.06.2023SB Vantaa tähtää takaisin Divariin - Tommi Rosendahl vahvistaa joukkuetta
16.05.2023Kevätkokous 31.5.2023 klo 16.30
16.05.2023Kesän salibandy- ja liikuntaleirit: Varisto ja Kivistö

Siirry arkistoon »