Koskia kaksi ensi kauden Edarissa

20.06.2022

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimuksen todellisen luottosoturinsa, Tero Kosken kanssa. Tämän lisäksi vantaalaisryhmää vahvistamaan saapuu Suomisarjan viime kauden kärkipuolustajiin lukeutunut HIFK:n Ilkka Koski.

Tuleva kausi on Tero Koskelle jo kymmenes SB Vantaan riveissä. Turun lahja vantaalaiselle salibandylle on vähintäänkin lunastanut oman paikkansa Edarissa ja kannattajien sydämissä. Viimeiseen asti joukkueen puolesta taisteleva soturi löi läpi ison yleisönkin silmissä, kun Konkari paiskasi Divarissa rystyllä pallon Kupittaan maalin yläkulmasta läpi, mutta herrasmiehen arvo yhteisölle, sekä joukkueelle on paljon tätäkin suurempi. Laitahyökkääjästä on vuosien varrella muovautunut fantastinen kahden suunnan sentteri, jonka isoin arvo mitataan omaan päähän tehdyn työn perusteella, mutta kun muistetaan, että isojen maalien mies on erityisesti keväisin puhjennut toden teolla kukkaan, voi Kosken juhlakaudesta odottaa hyvillä mielillä hienoa tarinaa.

Ilkka Koski on Eräläisen salibandykoulun kasvatti ja uskomattoman varma puolustuspään pelaaja. Kasvattajaseurassaan 114 liigapeliä ja 18 divariottelua tahkonnut puolustaja kykenee myös hyviin pallollisiin ratkaisuihin, mutta isoimman arvon ulottuva puolustaja tuo millintarkalla puolustuspelaamisellaan. AC HaKin ja HIFK:n riveissä viime kaudet pelannut herrasmies tuo joukkueen peräpäähän ison määrän laatua ja lujuutta, viime kaudella Ilkka Koski operoi Suomisarjassa lähes piste per peli tahdilla (15 ottelua, 7+6=13).

 

SB Vantaa sopimustilanne 20.6.2022:

#12 Riku Kallunki
#46 Tommi Vappula (HIFK, Suomisarja)
#56 Ilkka Koski (HIFK, Suomisarja)
#57 Tero Koski

Päävalmentaja:

Petri Timonen

(suluissa pelaajan viime kauden seura, jos ei SB Vantaa)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »