P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista

25.09.2021

Viime viikonloppuna pelattiin jälleen Tupla cup, johon joukkue on perinteisesti ottanut osaa ja usein vielä hyvällä menestyksellä. 
Tänä vuonna joukkueita ei ollut mukana montaa, mutta taso oli sitäkin kovempi kun turnauksessa yhdistettiin P15 ja P16 ikäluokat.
Tampere Floorball Tournamentista saadun pronssimitalin myötä odotukset olivat kaikesta huolimatta kovat, vaikka puolet pojista pelasivatkin samana viikonloppuna Puffet cupia Esportissa.

 LoSBVSS_2.JPG

 

Kohta mennään..

SB VANTAA - BLACKBIRDS VALKOINEN 06 2-2

La 18.9 Myllypuroon saapui aamusta hyvin motivoituneen tuntuinen joukkue, sillä jo alkulämmöt olivat hyvää tekemistä, vaikka aikaiset aamut ovatkin olleet joukkueelle perinteisesti haastavia. 
Ensimmäiseen peliin tuli vastaan Blackbirdsin Valkoinen 06-joukkue. Ottelu oli tasaista vääntöä molemmissa päissä kenttää ja molemmat halusivat voittaa ottelun. 
Blackbirds menikin johtoon kahdeksan minuutin kohdalla, mutta kun Vantaan pojat jaksoivat tehdä töitä kentällä, niin se palkittiin ensimmäisen erän lopussa Danin osuessa Miko J:n syötöstä.
Toisessa erässä Blackbirds:llä oli paljon paikkoja, mutta Vantaan viimeinen lukko Tuure, hoiti homman loistavasti maalilla. Blackbirds pyrki nopeilla vastaiskuilla rankaisemaan, mutta tolppia lähemmäksi eivät päässeet. Toisen erän puolessa välissä Miko J pisti pallon sisään Blackbirds:n verkkoon Aatun syötöstä, mutta aivan erän lopussa Blackbirds onnistui kuitenkin tasoituksessa. Peli päättyi tasalukemiin 2-2.
 
Taistelua löytyi alusta loppuun asti. 
Ottelun Tupla tsempparina palkittiin maalissa loistanut Tuure.
 
 Blackbirds.JPG
 
 
KIRKKONUMMI RANGERS P16 - SB VANTAA 8-0
 
Tuplan toisessa ottelussa kohdattiin Rangers, jonka paidassa viiletti muutama tuttu pelaaja niin alkukauden treeni- kuin viime kauden sarjapeleistä. Loput olivatkin sitten seuran vanhempaa ikäluokkaa.
Ensimmäisestä ottelusta taso hieman putosi, vaikka taistelua löytyi. Rangers onnistui paremmin maalintekopaikoissa ja oli myös liikkuvampi joukkue. Vantaan pojilla oli kyllä paikkoja, mutta Rangers tukki yritykset hyvin. Osa pelaajista sai lisää rohkeutta tässä pelissä varsinkin, kun joillakin tämä oli ensimmäisiä pelejä tässä joukkueessa. 
Pelissä oli muutamia hyviä, joukkueen tavoitteiden mukaisia asioita ja niissä tulikin muutamia onnistumisia. Pelin suurin ongelma oli keskialueen menetykset. Rangers tukki keskustan ja oli vahva siinä.
Ensimmäisessä erässä Rangers teki tasaisesti maaleja vieden sen 5–0. Toisessa erässä puolustus hieman tiivistyi, vaikka Rangers teki vielä kolme maalia vieden ottelun 8–0.
Näistä peleistä oli kuitenkin hyvä lähteä sunnuntaina parantamaan peliä tiivistämällä joukkuepelaamista vielä entisestään. Joukkueen Tupla tsempparina palkittiin Henri. Hän pelasi ja yritti pelin loppuun saakka ja jopa päätä lyhyempänä taisteli pallon useasti joukkueelle. 
 
 Rangers.JPG
 
 
SB VANTAA - KORSKA MUSTANGIT 3-3
 
Sunnuntaina Tupla cupin pelit jatkuivat aamulla kymmeneltä. Ensimmäinen vastustaja oli myös Vantaalta, ylempää haastajasarjaa tällä kaudella pelaava KorsKa. Alkulämpöjen aikana joukkueesta huokui hyvä motivaatio päivän peleihin. 
Korskaa vastaan peli oli tasaista menoa päästä päähän. Ajoittain kovavauhtista ja välillä mentiin todella rauhallisesti. KorsKa aloitti maalinteon kuuden peliminuutin jälkeen. Elias P tasoitti pelin yhdeksän minuutin kohdalla Aaron syötöstä. Tilanteita oli molemmilla joukkueilla, mutta maalivahdit hoitivat tilanteet. Ensimmäisen erän loputtua KorsKa johti ottelua 2–1.
Toisen erän kolmannella minuutilla Miika tasoitti ottelun 2–2. SB Vantaa ei tehnyt ottelusta helppoa itselle, sillä jäähyjä otettiin ja annettiin vastustajalle ylivoimahyökkäyksiä. Tuure hoiti jälleen maalilla loistavasti maalintekoyritykset. Tasaisessa ottelussa päädyttiin lopulta tasalukemiin 3–3. 
Tämä peli varmisti pronssiotteluun pääsyn, jossa vastaan tuli sama KorsKa uudelleen. 
Tsempparina Oskar.
 
 KorsKa_1.JPG
 
 
LOSB/VSS P16 - SB VANTAA 4-0
 
Sunnuntain toinen ottelu pelattiin -06 kilpasarjaa pelaavaa LoSB/VSS:a vastaan. Ensimmäisestä ottelusta pojat nostivat tasoa reilusti ja lopputuloksesta huolimatta annettiin tiukka vastus. Ensimmäinen erä meni LoSB/VSS:n joukkueelle 1–0. Vantaan pojilla oli myös ottelussa paikkoja, mutta maalin perukoille ei palloa kovista väännöistä huolimatta saatu. Toisessa erässä vastustaja onnistui pienoisen nukahtamisen johdosta tekemään muutaman maalin. Vantaan pojat puolustivat omaa päätä hyvin ja myös karvaus onnistui.
Tämän ottelun tulos ei kerro koko totuutta pelin kulusta. Vantaa pelasi ehkä turnauksen parhaimman pelinsä. Vastustaja oli kilpajoukkueena kuitenkin monella osa-alueella hieman edellä Vantaan poikia ja heidän viimeistelynsä onnistui paremmin. 
Vaikka vastustaja oli parempi, ei heillä ollut ainakaan ylimielisyyttä pelissä. Pelin jälkeen pukukoppiin käveli tyytyväinen SB Vantaan joukkue. Tästä oli hyvä jatkaa pronssiotteluun. 
Tsempparina Miko J.
 
 LoSBVSS.JPG
 
 
KORSKA - SB VANTAA 4-6
 
Päivän kolmannessa ottelussa jo kertaalleen kohdattu KorsKa tuli vastaan ja panoksena oli pronssimitalit. 
SB Vantaan pelaajat jatkoivat hyvää nousujohteista peliä ja alkuun lähes vaihto kerrallaan tehtiin maaleja. Tilanteessa 3–0 onnistui KorsKa tekemään ensimmäisen maalin, mutta tämä ei muuttanut vierasjoukkueen tahtia. Tasaiseen tahtiin tuli onnistumisia ja maaleja. Pallo liikkui ja ajoittain pojat saivat tehdä kentällä lähes mitä vaan halliten ottelua. Pelaamisen ja onnistumisten ilo näkyi niin poikien kasvoilla kun otteissa kentällä.
6-1 johdon jälkeen KorsKa onnistui tekemään kolme maalia, kun reilussa johdossa haluttiin intohimoisesti tehdä lisää maaleja. Se kostautui KorsKan päästessä ylivoimahyökkäykseen ja kaventaen eron enää kahteen maaliin.
Toisen erän loppu oli molemmilta kovaa taistelua KorsKan yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia. 
SB Vantaan pelaajat hoitivat kuitenkin varmasti alivoiman ja veivät ottelun 6–4, joten pronssimitalit pujotettiin poikien kaulaan. 
Turnauksien mitalisaavutukset saivat näin jatkoa nopeasti Tampereen jälkeen ja Tupla cupista napattiin kolmas mitali neljään  vuoteen.
Pelin tsempparina palkittiin Marsel ja lisä-tsemppareina palkittiin koko turnauksen osalta Aatu ja Matias V.
 
 Pronssiottelu_matala.jpg
 
 
Jotta turnauksesta jäi vielä parempi fiilis, niin joukkue vei vielä turnauksen somekisassa voiton (hyvä Kimmo!) ja näin ollen jossain sopivassa tapahtumassa herkutellaan urakalla (100 kpl) Tupla-patukoita.
 
05.10.2021SB Vantaa P16 Edustus SM-sarjaan kaudelle 2021-2022
20.09.2021Salibandykoulut, perhesählyt, nuorten säbä ja aikuisten kuntosählyt - ilmoittaudu syksyn ryhmiin
26.09.2021Uudet poikien ja tyttöjen salibandyjoukkueet
14.09.2021Joukkue valmis - Tolvanen jatkaa Edarissa
13.09.2021Edari lähes valmis - Teerioja ja Koskinen takaisin Vantaalle
02.09.2021Edarille kolme uutta sopimusta - Ilonen palaa kotiin
27.08.2021Kaksi vahvistusta lisää - Myllyniemi ja Turunen Edariin
28.07.2021Kuningas kiinnitetty - Keni Rautio jatkaa Edarissa
16.07.2021Edarille lisää sopimuksia - Siitonen jatkaa, veskariosasto täydentyy
14.07.2021Singaporen maajoukkuepelaaja Edariin - Welcome Hafiz Zubir

Siirry arkistoon »