Ensimmäiset pelaajakiinnitykset julki - Kallunki ja Nevalainen jatkavat Edarissa

13.05.2021

Miesten edustusjoukkue julkaisee ensimmäiset pelaajasopimukset Suomisarjaan kaudelle 2021-22. Sopimusuutiset alkavat heti aivan sieltä kovimmasta keihäänkärjestä, kun Edarirosterissa jatkavat kaksi seuran omaa kasvattia, maalivahti Niilo Nevalainen ja hyökkääjä Riku Kallunki.

Riku Kallunki on nuoresta iästään huolimatta sementoinut paikkansa Edarin kärkiyksilöiden joukossa ja kuuluu tulevalla kaudella sarjan mielenkiintoisimpiin pelaajiin. 19-vuotias nuorukainen paiskoi aikoinaan kaudella 2015-16 C-junnujen SM-sarjassa SB Vantaan paidassa hävyttömät 49 tehopistettä (19 ottelua, 35+14=49) ja todellinen läpimurto Edarin riveissä nähtiin Divarinousuun päättyneen kauden 2018-19 keväänä, kun Kallunki kuului isojen pelien ehdottomiin hahmoihin. Divarissa debyyttikausi haki vielä itseään, mutta viime kaudella superlupaus osoitti kykynsä myös pääsarjatasolla, kun melkein pinna per peli tahdilla taituroinut vaarallinen hyökkäyspään syömähammas iski 16 tehopistettä (17 ottelua, 9+7=16).

Niilo Nevalainen oli valtavassa roolissa kun SB Vantaa palasi Divarikartalle kaksi vuotta sitten ja huikean pleijarikevään jälkeen esitykset pääsarjatasolla myös vastasivat odotuksia. Nevalainen tarjosi kierroksesta toiseen joukkueelleen mahdollisuuden menestyä ja kantoi päävastuun Edarin maalitolppien välissä kahdella viimeisellä Divarikaudella. 30-vuotias hyvin peittävä ja vakaan torjuntatason omaava veskari tulee varmuudella kuulumaan Suomisarjan ykköstorjujiin.

 

Coach Bumin kommentit ensimmäisistä pelaajakiinnityksistä:

Fiilikset ensimmäisistä julkaistuista pelaajasopimuksista Edarivalmentaja Samuli Thamm?

BB: Länsivantaalaisuus on Edarissa iso arvo ja molemmat sekä Riku, että Niilo, ovat näiden kulmien jätkiä. Sen lisäksi molemmat vielä omilla pelipaikoillaan aivan fantastisia ukkoja uuteen sarjatasoon. Kumpikin osoitti olevansa Divaritason pelaaja ja on erityisen hienoa, että tällaiset kaverit sitoutuvat uuteen projektiimme ja lähtevät mukaan siihen matkaan, jonka tavoitteena on nostaa SB Vantaa takaisin sille sarjatasolle, mille se kuuluukin.

Niilo Nevalainen on osoittanut olevansa erityisesti kevään mies, kuinka tärkeää joukkueelle on kiinnittää tämän tason maalivahti ryhmään jo nyt?

BB: Niilon huippukeväät ovat osoitus siitä, että eritoten kovassa ja tärkeässä paikassa Nevalaisen arvo mitataan. Viime kaudellakin, kun muulla joukkueella oli vaikeaa, saatiin se hieno loppukiri ja tasonnosto kevääseen nojattua juuri sitä kautta, että meidän maalilla seisoi aina vastustajaa parempi veskari. Nousukauden kevät ja se draivi jolla Niilo silloinkin veti, vakiintui Divarin astetta kovemmissa peleissä sellaiseksi, että aika vaikea on Suomisarjasta parempaa ykköskopparia löytää. Veskariosasto on vähän sellainen, että sen suhteen ei isommin viitsisi lähteä lottorivejä raapustamaan, tämän kiinnityksen myötä meidän ei todellakaan tarvitse sellaista tehdä. Tiedetään mitä saadaan, hienoa että jatkaa Edarissa.

Riku Kallunki on seuran oman junioriputken tuote ja huikaisevien junnuesitysten kylkeen alkaa löytyä jo meriittejä miesten tasollakin. Mihin uskot että nuorukaisen eväät riittävät Suomisarjassa?

BB: Kuten Niilo Nevalaisellakin, myös Rikulla olisi tottakai ollut ottajia muuallakin. Arvostan todella paljon miten Riku itse asiaa lähestyi ja kuinka fiksu keskustelun ilmapiiri vallitsi, kun vaihtoehtoja punnittiin. Itse olen jo useamman vuoden saanut Rikun kanssa tehdä töitä ja mun mielestä kaveri on hienosti saanut siirrettyä niitä junioritasolla läpi menneitä juttuja myös miesten peleihin. On aika kova statement se, miten nuori kundi veti meidän enemmän ja vähemmän omaa identiteettiään etsineessä ryhmässä Divaritasolla viime syksynä. Kallunki oli koko joukkueen ykkösäijiä, vaikka pelaajan monipuolisuudesta johtuen pelipaikkakin harmittavan usein vaihteli. Riku sopeutui aina ja mä uskon, että kaudella 2021-22 saattaa olla melkoinen puhuri Edari #12:sta toimesta tiedossa, uskon myös että se oma pelipaikka viisikkopaletissa tulee vakiintumaan myös selkeämmin tulevalla kaudella. Hienoa että Suomisarjassa nähdään tämän tason nuoria prospekteja ja erityisesti, että se tapahtuu meillä ja pelaajan kasvattajaseurassa.

Lyhyt tiivistys julkaistuista sopimuksista?

BB: Edarin miehiä molemmat, ja oikein hienoja sellaisia. Tästä on nätti lähteä julkaisemaan seuraavia lappuja.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »